Terveysblogi | Kohtuullistaminen: miten suorittaminen ja tavoitteellinen ajattelu eroavat toisistaan?
421
post-template-default,single,single-post,postid-421,single-format-standard,ajax_fade,page_not_loaded,,select-theme-ver-3.2.1,wpb-js-composer js-comp-ver-4.12,vc_responsive

Kohtuullistaminen: miten suorittaminen ja tavoitteellinen ajattelu eroavat toisistaan?

Suorittaminen…ajatus kirjoitukselleni lähti yhdestä artikkelista, jossa aiheena on ”Näkökulma: Suomalainen fitness-intoilu on Ranskassa outoa”.

 

Kirjoituksessa on mielestäni mielettömän hyvä näkökulma siitä, että usein elämämme muodostuu jonkinlaiseksi suorittamiseksi, säännöiksi ja ääripäiden kirjoksi – Suomessa.

 

Välillä liikunta- ja ruokailumaailmamme tuntuu olevan suurimmaksi osaksi ”kaikki tai ei mitään” -periaatetta:

 

Jos olemme syöneet (mielestämme) liikaa saatamme elää pussikeitolla tai kitukaloreilla vastapainoksi. Jos otamme suklaapalan – koko päivä ja ”dieetti” on pilalla, jolloin meneekin koko levy. Jos emme voi treenata täyttä 45-90 min aikaa saatamme jättää treenin välistä. Tai jos treeni ei ole ”rankka, hikinen tai uuvuttava” sitä ei lasketa treeniksi. Töissä olemme tehneet pari juttua valmiiksi – vielä olisi pitänyt keritä enemmän.

 

Lista on loputon.

 

Selvää on, että ihminen ei jaksa loputtomiin. Kuminauha ei veny loputtomiin.

Miksi niin moni kokee uupumusta, vaikka tiedämme terveydestä enemmän kuin koskaan? Miksi emme rauhoita tahtia, vaikka tiedämme stressin vaikutukset terveyteen?

 

Miten meni omasta mielestä?

 

Miten meni omasta mielestä?

Onko pakko mennä siihen pisteeseen, että sängyn pohjalla maatessaan alkaa miettiä itseoppineena valelääkärinä miettiä sitä, miten meni noin niinkuin omasta mielestä?

Keho on hurmaava koneisto: se välittää meille jatkuvasti informaatiota tilastaan. Se ei ehkä osaa kommunikoida puheella eikä se lähetä sinulle sähköpostia tai Whatsapp-viestiä – mutta keinonsa se keksii. Meidän tehtävämme on kuunnella sitä.

 

Sinun ei ole pakko luopua mistään: sen sijaan mieti, mitä saat tilalle

Ennaltaehkäisy on taitolaji. Harvoin se osuu ihan ensimmäisestä kerrasta kohdilleen. Sitä kutsutaan oppimiseksi. Ja that’s fine: joskus on vähän kahlattava pohjaa, jotta tajuaa nousta ylös. Yleinen taipumus on hakea apua silloin, kun jotain on jo käynyt. Kun on pakko.

Oman kehon kuunteleminen ja sen kanssa yhteistyön tekeminen on käsittämättömän tärkeää. Tämän oivaltaa usein vasta sitten, kun jotain vakavampaa tapahtuu ja jostain joutuu luopumaan – toivottavasti hetkellisesti, mutta joskus myös hyvinkin pitkäksi aikaa tai kokonaan.

Suosittelen olemaan proaktiiviinen reaktiivisen sijaan: pidä huoli lihaskunnosta, omasta ajasta, hiljaisista hetkistä ja rauhallisemmasta tahdista jne. Suunnittele näitä tietoisesti viikkoosi. Vältä kontrolloimasta asioita liikaa ja rajoittamasta asioita.

Liiallinen kontrolli kahlitsee: yleensä meillä on taipumus kontrolloida tilannetta vahvemmin, jos huomaamme lepsuneemme tavoitellusta.

  • Esimerkki 1: olet syönyt enemmän, kuin ajattelit -> yrität kontrolloida syömisiäsi enemmän ja se ei onnistukaan -> tiukennat ”sääntöjä” ja ”rajoituksia” lisää -> stressaat, koska pakko
  • Esimerkki 2: olet liikkunut vähemmän, kuin ajattelit -> pakotat itsesi lisäämään liikuntaa ja se stressaa ja epämotivoi, koska pakko

Näitä kahta esimerkkiä yhdistää yksi tekijä: suorittaminen, jonka taustalla on pakko. Pakko on aina epämotivoiva. Sen sijaan pakko tulisi mieltää tavoitteina:

  • Esimerkki 1: Haluat voida paremmin syömällä terveellisemmin -> tavoitteesi on olla energisempi -> energiaa saat lisäämällä kasvisvoittoista ruokaa roskaruoan ja einesten tilalle -> valitset kasviksia mielelläsi
  • Esimerkki 2: Huomaat liikunnan tekevän keholle ja mielelle hyvää -> sinulle tulee virkeämi olo -> saat kimmokkeen liikunnalle hyvästä olosta, joka tule tunkkaisen olon tilalle -> liikut mielelläsi

Näitä kahta yhdistää ajattelu ”mitä saan tilalle”. Et joudu luopumaan mistään, koska on pakko. Sen sijaan teet suotuisan valinnan, koska sinulla on selkeä tavoite.

Huomaatko eron?

 

Kevään 2015 teemana olkoon kohtuullistaminen

Niin töissä, liikunnassa kuin ruokailussa. Itseltään ei tarvitse vaatia liikoja, kehon ei tarvitse venyä äärirajoilleen ja ruokailusta saa nauttia. Toki jatkossa terveyttä edistävä ruokavalio ja liikuntatottumukset ovat avainroolissa hyvien yöunien ja levon kanssa – silti näissä ei tarvitse vetää överiksi. Me riitämme sellaisina, kuin olemme.

 

Optimoi välillä muuta, kuin suorittaminen

Kaikista meistä ei ihan tule ranskalaisia, mutta onhan heidän rento tyylinsä aika ajatuksia herättävä:

”Kun suomalainen uhraa kalenteristaan tunnin liikunnalle, hän tekee sen täysillä. Hiki valuu ja suussa tuntuu verenmaku, kun kunnon kansalainen vetää crossfit-treenin tai juoksee intervalleja tulevaa puolimaratonia ajatellen.

Ranskalainen taas käy salilla tunnelmoimassa. Kuntosalille tullaan seurustelemaan, näyttäytymään ja sen lomassa hieman liikkumaankin. Proteiinijuomien sijaan rautaisimmilla herroilla on treenieväänään suklaakeksejä, soutulaitteessa luetaan poliittista satiirilehteä.

Hikoilemista ranskalainen pyrkii välttämään. Moni kiireinen pariisitar tulee aerobic-tunnille lounastauollaan ja saattaa siksi jumpata jakkupuku päällä, suihkussa kun ei ehdi käydä ennen toimistolle paluuta. Yleisesti salilla kuuluu olla vähintään huulipunaa, lisäksi ehkä kokoelma kiliseviä koruja ja mahdollisesti nahkatakki.

Suomalaisesta moinen epäkäytännöllisyys on tietenkin ihan käsittämätöntä. Meille liikunta on vakavahenkinen suoritus, jonka tulokset pyritään optimoimaan oikean ruokavalion ja älykkäiden tekstiilien avulla. Suomalainen ähkii, puhkii, verryttelee ja venyttelee sekä tarkkailee kehittymistään erilaisten teknisten laitteiden avulla.

Hassua kenties, mutta madaltaa toisaalta kynnystä ylipäätään saapua salille. Kun suomalainen kaikki tai ei mitään -tyyli karsii joukosta amatöörit, mahtuu ranskalaiseen jumppasaliin kokoelma kaikenkuntoisia ja -ikäisiä tyyppejä. Tunneilla ja lihaskuntolaitteissa näkee myös huomattavan iäkkäitä herroja ja rouvia. Heidän polvensa nousee kenties muita hitaammin, mutta nousee silti.

Ranskalaisen mallin valttina onkin kohtuullisuus. Se tarkoittaa äärisuoritusten karttamista, mikä voi meikäläisestä vaikuttaa löysäilyltä. Ajatuksena on kuitenkin kaiken harrastaminen sopivina annoksina: niin vatsalihasten, suklaan kuin punaviininkin.”

 

Onko se niin paha, jos joskus hieman höllää? Mitä mieltä sinä olet? Kommentoi alle. Artikkelia saa myös jakaa! 

 

Terveydeksi!

– Kipa

Ei kommentteja

Postaa kommentti