Terveysblogi | Liian kova tahti? Minun tarinani siitä, kuinka kehomme on fiksumpi, kuin ymmärrämmekään
661
post-template-default,single,single-post,postid-661,single-format-standard,ajax_fade,page_not_loaded,,select-theme-ver-3.2.1,wpb-js-composer js-comp-ver-4.12,vc_responsive

Liian kova tahti? Minun tarinani siitä, kuinka kehomme on fiksumpi, kuin ymmärrämmekään

Wow. Omalle Facebook-seinälleni pompsahti muistona vuoden takainen visiitti Haartmanin sairaalassa. Kirjaimellisesti konttasin sairaalaan klo 5 aamyöllä, koska kivut selässä olivat niin kovat.

Onko siitä tosiaan jo vuosi, kun päätin hieman höllätä tahtia ja kuunnella kehoani enemmän?

 

Kokemuksien kautta syntyy opettamista

Haluan jakaa teille tämän, sillä kokemukseni antoi minulle itselleni paljon. Mietin pitkään, jaanko. Toisaalta miksi en? Pelkäänkö, että joku asiakkaistani huomaa minunkin olevan kuolevainen? Jos tämä tapaukseni voi toimia jollekin varottavana esimerkkinä, niin hienoa. Viisastuin itse nimittäin, en kerta heitolla, mutta viisastuimpa kuitenkin.

Tapaukseni on myös syy, miksi nykyään teen sitä, mitä teen: puhun kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin puolesta. Eniten puhun inhimillisen otteen itsensä ja kehonsa kuuntelusta. Miksi? Koska olipa kerran Kira, joka jätti kuulematta kehonsa signaalit. Ja minä pääsin vielä vähällä. <3

 

Keho todella on temppelisi, kunnioita ja kumarra sitä

Yhden asian haluan korostaa tässä, nyt ja aina. Kunnioittakaa kehoanne, se on todella viisas ja tietää egoasi enemmän asioita. Jos et pysähdy ajoissa, kehosi kyllä pysäyttää Sinut.

Ego saa meidät tekemään asioita laput silmillä. Sitä niin kovasti luulee olevansa kova luu. Suorastaan kuolematon ja harmaat kivetkin lahoavat jalkojesi juuressa. Haslojaa maailma, täältä tullaan!

Osittain minulla tämä tulee kasvatuksesta, myönnän. En voi sanoa sen olevan huono enkä hyvä asia. Kun sinut opetetaan siihen, että kehon signaalit tulee vaimentaa opit vaimentamaan ne. Kun sinut opetetaan siihen, että kipu on heikkoutta pidät sitä heikkoutena. Kun itkeä ei saa itket kenenkään näkemättä. Kuumetta tai kiputiloja ei ole olemassa, sen sijaan koulunkäyntiä on. ”Ei sua tyttö mikään vaivaa, kouluun siitä!”

Noh.

Pari setbackia kokeneena en voi muuta, kuin nöyrimmiten olla kiitollinen siitä, että kehoni toimii. Parin mutkan kautta toki, mutta toimii. Matka on vaatinut todella paljon itsensä opiskelua, kehon kuuntelemista, hyväksymis- ja kirjoitusharjoituksia, hengittämistä ja yhden Life Coach -koulutuksen. 😉 Olen jokaisesta päivästä ja jokaisesta treenistä niin kiitollinen.

Sillä kun terveys otetaan pois, jää aika vähän jäljelle. <3

 

Kun kehosi ottaa vallan ja sinulta itseltäsi katoaa kontrolli

Muutama suurempi juttukainen mahtuu viimeisen neljän vuoden sisään.

Kilpirauhasen vajaatoiminta on ollut suurin pysäyttävä tekijä.
Se tunne, kun päivät käyvät taisteluksi. Et ole keskiviikkona varma jaksatko perjaintana enää hengittää. Niin väsynyt olet. Et vain aamulla pysty nousemaan sängystä. Et vain jaksa. Piste. Hapottaa jo ajatuskin nousta edes istumaan. Saatika tehdä ryhmäliikuntatunnilla kerähyppyjä tuplatempoon – kun pelkkä askelviereenkin askel hapottaa. 😉

 

Pakkohan se oli pysähtyä, kun spinning-tunnilla jalat menivät alta.
Selkä jumiin, happi loppui, liike loppui. Siinäpä istut pyörän päällä haukkoen henkeä ja koitat selittää asiakkaille, että ”tätiä nyt vaan vähän sattuu”.

Tunnin loputtua löydät itsesi lattialta, etkä vain pääse ylös. Tulehdusarvosi huitelevat vuoren huipulla ja tunnet suurta voimattomuutta maailman edessä. Mitä h****ttiä tapahtuu? Ei mitään tietoa. Tiedät vain, että et ole kuukauteen nukkunut, koska hengittäminen sattuu. Makaaminen sattuu. Istuminen sattuu. Kyljellään oleminen sattuu. Pari relaksanttipiikkiä pyllyssä ja pari nappia huulessa – ja sattuu. Konttaan sairaalaan, koska sattuu. Ja homma ei todellakaan ole käsissäsi eikä mistään kokeesta löydy mitään.

Mutta sattuu.

Vasta kun istut sairaalan lattialla ja mietit miten ihmeessä tähän tilanteeseen tultiin huomaat, että olet painanut vain yksinkertaisesti liikaa kuuntelematta kehoasi.

Se oivallus, että ego on ottanut sinusta vallan ja kehosi on päättänyt palauttaa sinut takaisin raiteillesi…se fiilis on upea. Vau, että minun kehoni voi olla näin viisas. Päätin silloin lopettaa yritystoimintani silloisessa muodossaan, sillä se alkoi kuormittamaan väärällä tavalla. Päätös oli vaikea. Päätös kannatti, ja elämästä kehkeytyi henkisesti vähän chillimpää.

Opinpa (parista) kerrasta. 😀

 

Asiat saavat tuntua hyvältä – suorittaminen alkaa poistua muodista

Summa summarum: kuuntele kehoasi. Mikä sinusta oikeasti tuntuu hyvältä? Mitä sinä todellisuudessa haluat? Puhuuko egosi vai puhuuko sydämesi? Niillä on vissi ero. Tee asioita, jotka palvelevat korkeinta hyvääsi.

At the end of the day mitään ei kannata katua, oppia sen sijaan kannattaa. On se sikapaljon hienompaa se elämä, kun teet asioita sydämellä. <3

Helsingin Sanomien verkkojulkaisuista löytyi fiksu artikkeli aiheesta kuinka vapaa-ajalla suorittaminen uuvuttaa meidät. Suosittelen lukemaan! Tutkiskelkaa syitänne, ystävät! Miksi teet sitä, mitä teet? Ja tarinasi ja kommenttisi keskustelussa alla & laita artikkeli jakoon!

 

Terveydeksi, ystävät!

– Kipa

Ei kommentteja

Postaa kommentti