LCF® Life Coach -koulutuksessa tuli aikoinaan keskusteltua koulutusvuoden aikana ryhmässämme kiireestä ja suorittamisesta. Nämä kaksi ovat aiheita, joihin törmää jatkuvasti nykypäivänä. Kuka tietää, milloin valtakunnallinen kiire alkoi? Voiko sana mitään tiettyä ajankohtaa, jolloin tämä kaikki suomalaisten hullunmylly on alkanut? Vai onko sitä aina ollut, olenko ollut onnellisen tietämätön tästä suurimaan osan elämääni? Kertokaa toki ajatuksenne, olisi kiva tietää. 🙂

Oletteko ajatelleet, kuinka nykyään kaikilla on kiire? Koko ajan. Joka paikassa. Koko ajan. KAIKILLA. Koko ajan.

Ihan totta: joka kerta, kun kysyt jonkun kuulumisia vastauksena on kauhea kiire. Tai sitten asioita on jäänyt tekemättä, koska on kauhea kiire. Asioita siirretään, unohdellaan ja jätetään huomioimatta, koska…noh, kiire.

Mitäs jos kerrankin ei olisi niin kiire? Päätin viime vuonna 25.11.2015 pistää pystyyn tapahtuman nimeltään Kansainvälinen Kiireetön Päivä. Tapahtuma perustettiin myös Facebookiin ja muutama innokas jakoikin tapahtumaa.

Arvaatko jo, mitä kommentteja päivästä tuli Facebook-ryhmään?

Kommentit olivat vastaaanlaisia: ”todella fiksua laittaa päivämäärä pari viikkoa ennen joulua, joilloin on vuoden kiireisintä aikaa” tai ”ei todellakaan kerkiä, kun on niin kiire” tai ”hyvä, jos tämän pystyisi toteuttamaan, mutta kun on niin paljon tehtävää” jne.

Mietin pitkään näitä kommentteja. Mikä on konkreettinen seikka, mistä kiireemme johtuu? Tuo mainittu tekemisen paljous? Miksi tekemistä sitten on niin paljon? Ja tämä minua kiinnostaa eniten: miksi stressaamme joulusta? Koska joululahjat? Koska jouluruoat? Koska joulukoristeet? Mikä joulussa meitä stressaa? Miksi joululahjojen hankinta stressaa? Onko joululahjoja väkipakolla pakko hankkia? Onko joulun tarkoitus kiiruhtaa?

Miksi Kansainvälinen Kiireetön Päivä 2015 oli keskellä viikkoa torstaina ja joulukuussa? 

Juuri siksi. Joulukiireiden keskellä on hyvä välillä rauhoittua. Ehdit kyllä. Erään tutkimuksen mukaan torstai on ihmisille arkipäivistä kaikkein väsynein päivä. Viikkoa on jo takana ja keho & mieli alkavat odottaa jo viikonloppua. Siispä torstai on melko luonteva päivä laskea kierroksia, sillä todennäköisesti olet silloin sen tarpeessa. 🙂 Miksi ei siis silloin hidastaisi tahtia? Ja miksi hidastaminen on hankalaa – koska se koskee koko päivää? Eikö voisi hidastaa edes pariksi tunniksi?

Tänä vuonna 10.12. osuu lauantain kohdalle. Viime vuonna haasteeksi muodostui kommenttien mukaan arkipäivä. Nythän tässä on siis kaikki ihanasti kohdillaan, ei muuta kuin mukaan! 🙂

Kuinka riippuvaisia olemme kiireen tunnusta?

Onko se meille keino, jolla tunnemme olevamme tarpeellisia? Haluttuja? Riittäviä? Miten kiire sinun elämässäsi ilmenee? Mitä voisit tehdä, jotta sinulla olisi vähemmän kiire? Eikö voisi aloittaa vaikka tästä yhdestä päivästä. 🙂

Mieleeni juolahti, kuten huomata saattaa, useita kysymyksiä. josta sain idean: Minulla on missio: saada kalenteriin kansainvälinen Kiireetön Päivä. Ensimmäinen Kiireetön Päivä vietettiin 10.12.2015! Tänä vuonna koitetaan yhdessä saada enemmän ihmisiä mukaan ja pohtimaan kiirettä omalla kohdallaan.

Osallistu Kiireettömään päivään Facebookissa ja jaa tapahtumaa ystävillesi!

Tapahtuma löytyy Facebookista – tänä vuonna moninkertaistetaan osallistujamäärä yhdessä!

Instagramista: #kiireetönpäivä #nonbusyday #unbusyday

Muutetaan maailmaa päivä kerrallaan!

– Kipa