Päivän kuumin peruna: sokeririippuvuus - totta vai tarua? | Terveysblogi
553
post-template-default,single,single-post,postid-553,single-format-standard,ajax_fade,page_not_loaded,,select-theme-ver-3.2.1,wpb-js-composer js-comp-ver-4.12,vc_responsive

Päivän kuumin peruna: sokeririippuvuus – totta vai tarua?

Ai että. Namiaihe, jota on käsitelty sosiaalisessa mediassa eilisen uutisen julkaisun jälkeen:

”Professori: Sokeri ei aiheuta riippuvuutta – nollalinja sokerin kanssa on terveyden kannalta turha”

Asiasta uutisoi Helsingin Sanomat ja professorina vastaa Mikael Fogelholm. Lue artikkeli täältä.

 

Myönnän. Olen itsekin sortunut kyseisen tyypin sanomisten kyseenalaistamiseen. Kaikkea hänen sanomaansa en allekirjoita, toki osan kyllä. Hän on asiantuntija alallaan, ja tietää asioista faktaa. Haluan kuitenkin muistuttaa myös arvon professoreita, että kaikki ei aina ole niin teoreettisen paikkaansa pitävää, mitä he ovat tieteen nimessä lukeneet:

 

”Sokeririippuvuus on iso harha, urbaanilegenda. Mitään näyttöä ei ole, että sokeri aiheuttaisi neurokemiallista addiktiota. Huume- tai nikotiiniriippuuvuudessa on kyse ihan erilaisista aivokemiallisista mekanismeista”, ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm Helsingin Yliopistosta sanoo.”

 

Jep, ei kenties. Mutta tätä ei käy kiistäminen: ihmisellä on luontainen mieltymys makeaan. Joillakin se on vahvempi, joillain miedompi. Jotkut halkovat vaikka kasan harmaita kallioita sokerin vuoksi.

 

Luontaista mieltymystä makeaan ei tule kuitenkaan käsittää ”oikeutuksena” (käytetään nyt tätä sanaa:) sokeriaddiktiolle, vaan lähinnä ymmärrykseen ja inhimillistämiseen siitä, miksi joillekin se makea vaan tuppaa maistumaan enemmän.

 

Syyllistäminen suuresta määrästä sokerin syöntiä ja sen mahdollista riippuvuutta aiheuttavan asian teilaaminen ei mielestäni ole rakentava lähestymistapa.

 

Kuinka paljon kirjoitusaikaa ja energiaa meneekään nykyään sen todisteluun, ettei sokeri NYKYTIEDON valossa aiheuta NEUROKEMIALLISTA addiktiota! Samalla lähetetään signaalia sokerin kanssa kamppaileville henkilöille: ”kuvittelette vaan, ei sellaista olekaan kuin addiktio! Ottakaa itseänne niskasta kiinni ja ottakaa vastuu omista valinnoistanne. Sokerin syönti on vapaa valinta, pystyt kyllä jättämään sokeria syömättä!” Ja kellään ei ole hyvä mieli.

 

…entä jos ei vaan pysty? Ei pysty olemaan ilman sokeripitoisia tuotteita? Entä jos ihminen keskellä yötä vain kampeaa itsensä lähibensa-asemalle ostamaan karkkia tai munkkia? Entä jos mieliala vain on tulisen äkänen, kun takaraivossa jyskyttää, että suklaata pitäisi saada. Auttaako asian vähättely tai teilaaminen ihmistä? En usko.

 

Lisäksi sokerista irtipääseminen ei ole niin helppoa, sillä sitä on lisätyssä muodossa monessa elintarvikkeessa. Saamme piilosokeria yllättävissä muodoissa helposti pitkin päivää. Tämän voi todentaa pakkausten tuoteselosteita lukemalla.

 

Ja vielä: miksi kaikkea pitää hakea asian kieltämisen ja suorastaan negaation kautta. ”Ei ole sellaista, kuin sokeririippuvuus…joojoopläppläp”.

 

Entä jos haettaisiin sitä kautta, että

– mikä sinua auttaa jättämään sokerin?
– mitä sinä haluat tilalle?

 

Lisäksi professori mainitsee, että ”ei myöskään ole näyttöä siitä, että ihmiset haluaisivat juuri sokeria. Sen sijaan he haluavat makeita tuotteita. Harva hamuaa valkoista sokeria tai sokeripaloja, vaan ihmiset haluavat karkkia, limua tai muuta makeaa. Ihmiset himoavat itselleen mieluisia makeita tuotteita tai ruokia, eivät sokeria sinänsä.”

 

No siis aivan, bulls-eye! Mitä mieluisat makeat tuotteet sisältävät suureksi osaksi? Sokeria. Miksi juuri makeita tuotteita hamutaan? Sokerin vuoksi. Eri asia on sitten, miksi juuri TIETTY makea vetää puoleensa.

 

Olen pahimman luokan mutuilija ja jääräpää näkemyksissäni. Siksi teen nytkin jotain, jota tiede suorastaan inhoaa – MUTUILEN. Mutuilen jääräpäisesti juuri siksi, että teen konkreettisesti työtä kyseisen asian parissa käsitellen ”makeariippuvuutta” päivittäin. Eli ei, en siis postaa tieteellisiä linkkejä tähän, sillä ne eivät ole auttaneet asiakkaitani yhtään eteenpäin heidän haasteissaan.

 

Sen sijaan käytäntö on opettanut syitä makeanhimoon ja ”sortumisiin”:

1. Mieltymys makeaan johtuu ihmisillä usein väsymyksestä, liittyen iltapäivään. Päivä alkaa kääntyä kohti iltaa ja mieliala laskee. Mieliteko nousee.

2. Äkkipikaisuus. Tämä liittyy pysähtymiseen ja hetkessä elämiseen. Hetkessä eläminen on jalo taito tunnistaa tämän hetkiset fiilarit: mitä minun todella tekee mieli? Onko nälkä? Jano? Väsymys? Kuukautiset? Miesmenkat? Ihan mitä vaan.

Pysähtyminen mutustelemaan hetkeä on yllättävän tärkeä osa mielitekoa. Hyvin usein hetken mielijohteesta se käsi vaan hulmahtaa sinne karkkipussille tai kahvipöydän pullalle sen enempää miettimättä. Ja makea välipalaherkku jopa hotkaistaan nopeasti, sen enempää sitä maistamatta. Paitsi se ihana, ah, ihana makeus kielenpäällä. Ja koska pureskeluun, maisteluun ja mutusteluun (so. aistimuksiin) ei kiinnitetä huomiota on tuhottoman helppo jatkaa syömistä yli todellisen tarpeen tai mieliteon. Summana pysähtyminen ja aistiminen. Kyllä, siis totaali mindfulness.

3. Pitkittyneet ateriavälit. Ateriarytmistä ei pidetä kiinni. Miksi? En tiedä. Mielestäni TÄMÄ on valintakysymys ja ajanjärjestelykysymys. Hyvin usein välipaloista tai lounaasta nipistetään, koska kiire. Koska ei omistauduta asialle. Koska ei se ole niin justiinsa.

Tähän usein auttaa sitkeä opettelu: opettelu syömään tasaisin väliajoin. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisellä tulee olla aito sisälähtöinen halu korjata asia ja pysyä rytmissä. Ei riitä, että joku sanoo ”sinun tulee syödä säännöllisesti”. Ihmisen on ymmärrettävä epäsäännöllisen vs. säännöllisen ruokailurytmin vaikutukset koko päivän kulkuun – ja merkitys OMIEN TAVOITTEIDENSA saavuttamiseen. Omistaudu tavoitteisiisi ja pysy niissä.

4. Jano. Juomme yksinkertaisesti liian vähän. Vettä. Limu, kahvi, tee, energiajuoma ja what ever ei lasketa. Vesi on vesi ja se on elämän peruselementti. Ääntä kohti, hoplaa!
5. Vähäiset yöunet ja väsymys. Ei uutta tietoa auringon alla. Väsyneenä sitä vain kaipaa mielen virkistystä. Ja mikäs sen parempaa, kuin mielihyvähormoneja vapauttava makia.

 

Mm. näistä syystä riippuvuus vaikuttaa olevan hyvin usein läsnä.

 

 

SINUN TAVOITTEESI RATKAISEVAT: KIRKASTA JA KONKRETISOI TAVOITTEESI

 

Edellä mainitut ovat melko tuttuja juttuja. Silti ne vielä pätevät ja niiden toteuttamisessa riittää ihmisillä puuhaa.

 

Toivoisinkin, että eläisimme läsnä itsessämme hieman enemmän. Ei makeariippuvuuteen voi ulkopuolelta sanoa to do tai not to do -listoja, sillä ne eivät ole sisälähtöisiä. Sinun tulee itse tehdä päätös, mitä haluat. Kirkasta tavoite mielessäsi mahdollisimman konkreettiseksi: miltä näytät, miten käyttäydyt, miten voit, miten nukut, miten suhtaudut itseesi ja muihin, kun olet tavoitteessasi?

 

Tavoitteet ovat utopiaa, kunnes ne kirkastetaan. Kirjoita ylös kalenteriin, post-it -lapulle, lapulle jääkaapin oveen tai hitto vaikka ranteeseen…kunhan konkretisoit! Tai vaikka maalaa, leikkaa tai liimaa tavoitekartta. Ilman jäsentelyä ajatukset ovat päässä, kuin autoja parkkihallissa ruuhka-aikaan pörräämässä ympyrää parkkipaikkaa etsiessään. Turhautuneita. Vailla slottia. Siis, raivaa ajatuksille parkkipaikka.

 
MAKEAAN SAATTAA YHDISTYÄ MIELUISIA KOKEMUKSIA JA TUNTEITA

 

Makean syömiseen liittyy paljon myös tunnetta, jopa pelkkää sitä. Joko sillä siirretään tai tukahdutetaan tunteita tai sitten siihen voi liittyä kivoja fiiliksiä ja hyviä viboja & muistoja.

 

Tässä olen samaa mieltä Fogelholmin kanssa: ”Makeisiin tuotteisiin voi liittyä muistoja, oppimista, tuoksua tai suutuntumaa. Kuvio on monimutkaisempi kuin pelkkä fysiologinen reaktio aivoissa.”

 

Juurikin näin. Kuvio on monimutkaisempi, kuin pelkkä fysiologinen reaktio aivoissa. Usein se on opittu tapa reagoida johonkin asiaan: nälkään, väsymykseen, ahdistukseen, stressiin, yksinäisyyteen, tekemisen puutteeseen, liialliseen tekemisen määrään jne. Tämä jo itsessään voi aiheuttaa riippuvuuden: opittu tapa tiettyyn toimintaan, jolloin se tuntuu riippuvuudelta.

 

Palaan jo aikaisemmin toteamaani: läsnäolo. Pysähdy. Miksi haluan syödä jotain tiettyä? Miksi juuri sitä? Ja usein tulee myös ristiriitainen tunne: tekee mieli syödä, todennäköisesti syön ja koen syyllisyyttä.

 

Syyllisyyden kokeminen se vasta peijakas onkin – ja saa meidät usein syömään. Syyllisyys on vähän kuin itsetoteuttava ennustus. Olisi hyvä päästä eroon makeansyömiseen liittyvästä syyllisyydestä.

 

Mutta kun ei pääse: nykyään kun signaali on juuri tätä luokkaa, että ”ei sellaista ole kuin sokeririippuvuus, sokeri tappaa- älä syö, omapa on valintasi, olet heikko”. …mitä fiilareita tällainen herättää?

Aivan.

 

Entä jos mietitkin näin:
– tarvitsenko minä tätä todella? Miksi?
– miltä minusta tuntuu, jos syön tämän?
– miltä tuntuu, jos jätän syömättä?
– minkä tunteen haluan saavuttaa?
– mikä on tavoitteeni?

 

Opi tunnistamaan tapa. Opi tunnistamaan tunteita.

 
OSITTAIN KYSE ON PSYKOLOGISESTA OPPIMISESTA

 

Komppaan Fogelholmia tässä: ”Kyse on myös psykologisesta oppimisesta. Meidän kulttuurissamme makealla palkitaan lapsesta asti. Toki makumieltymyksetkin vaihtelevat. Jotkut pitävät makeasta muita enemmän. Tämä voi johtua geeniperimästä tai se on opittua.”

 

Meidät opetetaan jo lapsuudessa todella helposti siihen, että makea on herkku, jota ei saa syödä kuin esim. lauantaisin. Karkkipäivää, JEEE! Tai sitten teemme siitä palkinnon itse: ”kun olen viikon syömättä herkkuja, niin palkinto odottaa viikonloppuna.” Katto on rajana! ”Vain juhlapyhinä saan syödä, muutoin nollatoleranssi! Kun olen 100 päivää makealakossa, niin sitten saa vetää!” Monta yötä jouluun on! Hurraa! Poks ja sokrua poskeen.

 

On ymmärrettävä, että makea ei saa olla palkitsemiskeino. Mikäli siihen liittyy palkitsemisaspekti, niin siitä tulee jotain spessua. Jotain vaalittua. Jotain, jota odottaa. Se on kuin lapsena odotettu joulupukin tulo. Nenä kiinni ikkunassa (karkkipussissa) innostusta tihkuen.

 

On neutralisoitava asenne makeaan. Parasta olisi, mikäli sokeri ei olisi hyvis eikä pahis. Eikä erityisesti palkinto.

 

Opi tunnistamaan suhteesi sokeriin.

 

VERTAISTUKI ON VOIMAA

 

Viimeiseksi: verkostoidu. Hommaa ympärillesi kannustava ilmapiiri. Jaa ajatuksesi ja saa ajatuksia. Usein, kun kirjoitamme asioita ylös saanme jäsenneltyä niitä. Vertaistuki on mahtava apu tässä. Monet tuntevat samoin, kuin sinä ja toisiltamme voimme myös oppia. Voimme saada myös uusia näkökulmia ja eväitä omaan henkilökohtaiseen tilanteesemme.

 

Sillä, onko sokerisiippuvuus neurokemiallisesti totta vai ei ei ole loppupeleissä väliä. Loppupeleissä väliä on sillä, että SINÄ KOET OMAN ELÄMÄSI JA TUNTEIDESI HALLINTAA.

 

Ota niskaote omasta tilanteestasi. Missä olet nyt – missä aiot olla ja milloin? Tee suunnitelma tavoitettasi kohti ja tarvittaessa hanki asiantuntijan apua ruokailuihin ja elintapoihin. Hyödynnä vertaistukiverkostoa. Ole oman elämäsi toimitusjohtaja. Pystyt siihen kyllä!

 
Vertaistukiryhmä Facebookissa:
Sokeripommi – sokeririippuvaisten vertaistukiryhmä

 

Ihanaa loppuviikkoa,
– Kipa

2 Kommenttia
  • Jay

    3.11.2016 at 21:58 Vastaa

    Hyvä et joku jaksaa vielä kirjoittaa vastineita näihin älynväläyksiin. Erittäin hyvä. Highfive!

    • Kira Tiivola

      3.11.2016 at 22:56 Vastaa

      Moikka! Kiitos Jay!

      Rakastan vastineita. 😀 Ja aika usein (valitettavasti? 😀 ) itseltäni löytyy sananen vastaaviin uutisointeihin tai proffalausuntoihin. Homma kun ei aina mene käytännössä niin, kuin teoriassa ja tieteessä. On nimittäin olemassa sellainen pikku seikka, kuin ihmisen yksilöllisyys.

      Mukavaa alkutalvea!
      Kipa

Postaa kommentti