Riitämme sellaisena, kuin olemme - The One/Superstar 2015 -kisatunnelmia | Terveysblogi
853
post-template-default,single,single-post,postid-853,single-format-standard,ajax_fade,page_not_loaded,,select-theme-ver-3.2.1,wpb-js-composer js-comp-ver-4.12,vc_responsive

Riitämme sellaisena, kuin olemme – The One/Superstar 2015 -kisatunnelmia

Kirjoitin viime vuonna kisan jälkeen fiiliksiä kisasta. Nyt kun The One -kisasta on reilu vuosi oli mahtavaa palata tähän tekstiin ja peilata kulunutta vuotta. Vaikka paikka olisi siellä tänäkin vuonna ollut auki jätin osallistumatta kisaan. En ottanut paikkaa vastaan, sillä viime vuonna sain sen minkä minun tarvitsikin saada. Sen sijaan olin Superstarissa tänä vuonna treenaamassa itse koko päivän. Little party never killed nobody. 🙂

Siirrytään siis aikaa takaisin viime vuoteen ja kisan oppeihin.

9.-10.10.2015 vietetyn The One/Superstar 2015 -viikonlopun kisatunnelmia.

 

The One -kisa on onnistuneesti saatettu päätökseen. Voitto meni Ruotsiin, ja ruotsalaistuomareiden top-10:iin pääsikin huisit 8 ruotsalaista. Loput listakärkeläiset löytyivät yksi romaniasta ja toinen ”ulkomaalainen” oli suomalainen ohjaajakollegani. Erityisonnitteluhalit Nikolle, hän todellakin ansaitsi paikkansa! ❤️

Kisaan valmistautuminen on matka

Oli kisa mikä tahansa, kokemus on aina matka. Matka alkaa tiedosta osallistua kisaan ja päättyy ovien sulkeutuessa selän takana. Kaikki siltä väliltä ovat suurta henkistä ja fyysistä latausta täynnä. Keskittymistä. Omistautumista. Itsensä tuntemista ja tunnistamista.

Tällä kertaa matka kesti kolme kuukautta.  Nyt oloni on superhuojentunut. Olen oppinut itsestäni ”atleettina”, ohjaajana ja persoonana huimasti. Ja se on matkan suurinta antia. Olen myös saanut kohdata superhienoja tyyppejä ja esiintyjiä sekä bondannut vanhojen tuttujen kanssa. Siitä olen kiitollinen. Priceless!

Aitous näkyy – ole uskollinen tyylillesi

Viikonlopun mukava yhteisfiilis alkoi jo, kun kävin kokeilemassa yhden ryhmäliikuntatunnin hotellini (Elita Palace, suosittelen!) alakerrassa sijaitsevalla kuntokeskuksella (Actic Sport).

Tunti oli -tietenkin- ruotsiksi, joten vaikka olin himppasen ulalla ohjeistuksen suhteen, niin ohjaaja oli valloittava, aito, persoona. Paino sanalla aito. Ja se yhteishenki tunnilla!

Opin, että siinä missä suomalaiset haluavat puurtaa ja hikoilla aidosti yksin omaa treeniään, niin ruotsalaiset haluavat tehdä yhdessä ja tsempata avoimesti toisiaan. Aidosti. Kukin tyylillään ja molempi tyyli parempi.

Kuitenkin tällaiset sosiaaliset tapahtumat, kuin mitä ryhmäliikunta on, ei kukoista ilman aitoa meisinkiä: kaikki saavat olla sellaisia, kuin ovat ja kaikkia tarvitaan juuri senhetkiseen liikuntaelämyksen luomiseen. Tunti ei olisi sama ilman sinua tai minua.

Kisapäivinä aito yhteishenki ja me-fiilis on parasta antia

Viikonloppu jatkui lauantaina kisapäivällä. Se yhteishenki ja fiilis kaikkien osallistujien kesken on mieleenpainuva. Niin paljon hymyä, tsemppauksia ja innostuneita tyyppejä yhdessä paikassa. Tajusin mistä kaikesta oikeastaan on kyse: ilosta, energiasta, motivaatiosta ja yhteishengestä. Siitä aitoudesta.

Oli tuomareiden päätös mikä tahansa, ja puhutaanpa tuomaroinnin reiluudesta mitä tahansa…yhtä asiaa edes paljon kyseenalaistettu tuomarointi ei voinut estää: me kaikki voitimme. Voitimme omat pelkomme, astuimme epämukavuusalueelle, laitoimme itsemme totaalisesti likoon ja annoimme kaikkemme. Ja teimme sen toisiamme arvostaen ja kunnioittaen. Aidosti.

Palautteenanto jäi hyivn yleiselle tasolle, ja se oli ainoa mikä jälkeenpäin jäi harmittamaan. Kaikki tämä kuljettu matka, ne monet ajatukset, teot ja rukkailut…Olisin toivonut yksilöllisempää palautetta.

Omalla kohdallani palaute kuului jotakuinkin näin (englanniksi tosin): Kira, sinussa on valtava määrä energiaa. En tiedä ketään, kuka suhtautuu työhönsä yhtä intohimoisesti, kuin sinä.

Ja aina voidaan kysyä miksi en sitten riittänyt? Miksi en riittänyt kisassa, jossa heataan ”Superstaria”? Miksi en riittänyt tuomareille ja Les Millsille?

Tiedättekö, minä riitän kyllä

Itselleni matka oli ennen kaikkea arvoperustainen herätys. Ymmärsin, mistä kaikessa on kyse, mitä elämälläni haluan tehdä, mitä elämänasennetta edustaa ja mitä arvoja kannattaa. Ennen kaikkea haluan kehittyä ihmisenä, kehittyä paremmaksi minäksi.

Minun ei tarvitse riittää yhdellekään tuomarille. Minun ei tarvitse riittää yhdellekään organisaatiolle. Minun ei tarvitse riittää tietylle lajille. Minun ei tarvitse taistella kollegojani vastaan ammattitaidossa riittääkseni sellaisena, kuin olen.

Minun ei tarvitse muokata kehoani näyttämään tietynlaiselta sopiakseni muottiin. Minun ei tarvitse dietata, pudottaa painoa eikä vääntää salilla riittääkseni ulkonäöllisesti johonkin yhteisöön. Minä riitän viemättä kehoani ja mieltäni äärirajoille.

Tärkeintä on, että riitän itselleni. Tärkeintä on, että olen aito itselleni. Intohimoni ja energiani ei välttämättä riittänyt juuri tähän kisaan – se ei silti tarkoita, etteikö intohimollani saisi tässä maailmassa jotain suurta aikaan. Mitkään maailman sijoitukset tai pisteet eivät kerro sitä kaikkea, mitä taustalla tapahtuu. 

Ja se, rakkaat ystävät, on se juttu: mitä taustalla tapahtuu. Kisoja tulee ja menee. Aikaa kuluu ja elämä etenee. Kun täältä joku päivä lähtö lähenee tärkeintä on tietää, että minä riitin. Minä olen aina riittänyt ja tulen riittämään. Minua ei määritä kisamenestys eikä kukaan ole oikeutettu tuomaroimaan minua.

Ei myöskään sinua, ystäväiseni. Sinä riität sellaisena, kuin olet. Nyt ja aina. Millään muulla ei ole väliä, kuin sydämellä. Se, joka tekee asioita aidosti sydämellään ei voi hävitä.

Onnea kaikille Superstareille – ansaitsimme kaikki paikkamme Tukholmassa!

Päätän tämän kaiken Pikku Prinssin sanoihin:

”Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.”

– Kipa

Ei kommentteja

Postaa kommentti