Mehu, maku ja väri! ❤️

Siitä on itsepuristettu mehu tehty.

Näin kevään kynnyksellä sitä jostain syystä innostuu pimeän ja valottoman talven jälkeen erilaisten kasvisten, hedelmien ja marjojen väreistä. Olen inspiroitunut taas kevään koittaessa tekemään kotona tuorepuristettuja hedelmämehuja ja viherjuomia. Smoothieita teen vähemmän, vaikka nekin ovat todella toimivia.

Tällä hetkellä mehujen pohjalle itselläni löytyy erilaisia sitrushedelmiä, granaattiomenaa, aloe veraa, inkivääriä, macaa, tuorepersiljaa, tuoreminttua sekä -basilikaa, viherjauheita sekä porkkanamehua.

 

Smoothiesta saa helposti kuituisan ja ravinteikkaan pienillä lisäyksillä

Smoothiessa tuoreet kasvikset, hedelmät ja/tai marjat sekoitetaan tehosekoittimella ravinteikkaaksi massaksi, johon on helppo sekoittaa mukaan esimerkiksi jogurttia, siemeniä, rahkaa, pähkinöitä, erikoismaitoja tai rahkaa. Systeemin etuna mainittakoon, että kuidut ja hedelmäliha tulevat smoothiessa mukana.

Smoothieen on helppoa sekoittaa esimerkiksi pellavansiemenrouhetta, chia-siemeniä tai hitusen psylliumia, jolloin siitä saa kuitu- ja ravintorikkaan aamupalan tai välipalan.

 

Tuorepuristettu on taatusti tuoretta

Tuorepuristettu mehu valmistetaan kypsentämättömistä hedelmistä tai kasviksista mehupuristimella tai -lingolla. Harmillinen puoli kyseisissä menetelmissä on se, että suuri osa kasvisten kuiduista jää koneeseen.

Lisäksi face the facts: toki tuorepuristaminen on työläämpää ja sotkuisempaa, kuin ostaa mehut valmiina. Mutta itsepuristettu on aina itsepuristettu. ❤️

 

Ole kaupassa tarkkana, ettet osta smoothien sijaan mehuja

Kaupoissa on nykyään hurja valikoimia erilaisia mehuja ja smoothieita. Niiden sisällöistä kannattaa olla tarkka: kun Kuluttajalehti tutki kaupoissa myytäviä smoothieita. Paljastui, että jopa puolet juoman sisällöstä saattoi olla tavallista rypäle-, omena- tai ananasmehua. Käytännössä siis maksamme ylihintaisesta mehusta.

Vaikka tuotteen kyljessä hehkutettaisiinkin terveellisyyttä ja tuoreutta, juoma onkin voitu tehdä pääosin täysmehutiivisteestä. Ei tässä mitään, mutta sokerin määrä nousee helposti ”normismoothieta” isommaksi ja esimerkiksi aikaisemmin mainitut kuidut ja ravintorikkaat tekijät jäävät tällöin vähemmälle.

 

Nauti tuorepuristettu mehu tai smoothie mahdollisuuksien mukaan heti

Tuoremehu tai smoothie kannattaa juoda heti, jotta sen ravintoaineista saa parhaan mahdollisen hyödyn. Esimerkiksi jotkin vitamiinit ja fenoliyhdisteet alkavat huveta heti, kun kasvista käsitellään.

Mehustamiseen innostuneiden kannattaa hyödyntää ylijäänyt kuitu – sen voi lisätä vaikkapa leipätaikinan joukkoon, smoothieen tai raakapuuroon. Erityisesti marjojen ”jämät” kannattaa hyödyntää, sillä marjojen kuorissa on runsaasti flavonoideja.

Mikäli kotona itse tekeminen ei ole oma juttu, on nykyään perustettu paljon tuoremehubaareja esimerkiksi ostos- ja kauppakeskuksien tai kauppahallien yhteyteen. Tämä ei muuten ole maksettu mainoslause: oma suosikkini on suomalainen Jungle Juice Bar. Ihan päällikkömesta! 👍

 

Millainen on sinun lempi smoothiesi tai tuorepuristettu mehusi? Kommentoi alle ja jaa artikkeli!

 

Terveydeksi, ystävät!

– Kipa