Saat sen, mistä luovut

Tommi Hellsten kirjoitti viisaan oloisen kirjan, joka löytyy lukulistaltani. Saat sen, mistä luovut.

Ihan ensimmäisiä kertoja mutustellessani lausetta mietin, että mitä ihmettä se tarkoittaa? Tulin siihen tulokseen, että se tarkoittaa juuri sitä.

Vuoden 2017 alku tule olemaan itselleni tunteikasta aikaa, sillä joudun luopumaan isosta osasta itseäni. Vähennän ryhmäliikuntatunteja, jotka ovat olleet viimeiset 10 vuotta melkein jokapäiväistä. Tietenkin satunnaisia breikkejä, kesälomia ja poissaoloja on ollut.

Saat sen, mistä luovut tarkoittaa omalla kohdallani aikaa ja voimavaroja. Ajan lisäksi se tarkoittaa hyvinvoinnin edistämistä. Luovun tietynlaisesta ajankäytöstä ja energiankäytöstä saadakseni jakaa näitä toisaalla. Luovun tietynlaisesta hyvinvoinnin edistämisestä saadakseni edistää sitä toisenlaisessa kontekstissa.

 

Vuoden 2017 alusta toimin ActPRO:lla Työhyvinvointivalmentajana.

Vuoden 2017 alusta toimin ActPRO:lla Työhyvinvointivalmentajana.

 

Katso kiittäen taaksepäin ja luottaen eteenpäin

Syksy 2016 ja loppuvuosi on tuonut tullessaan paljon hienoja mahdollisuuksia, uusia alkuja ja itsensä kehittämistä (/kehittymistä).

Olen innoissani ensi vuodesta siksi, koska valmennustyöni yrityspuolella laajenee kauan odotetulle tasolle. Sen sijaan, että valmentaisin fyysisesti ryhmäliikuntaa yrityksille ja yrityksissä sekä pitäisin hyvinvointiluentoja keskityn jatkossa kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kehittämiseen ja edistämiseen. Ja siihen minulla on keväällä aivan L O I S T A V A T työkalut ja yhteistyötaho.

Can’t wait!

 

Elämässä irtipäästäminen on yksi vaikeimpia asioita

Jotta jotain saa, jostain tulee päästää irti. Nyt kun olen ohjannut 10 vuotta ryhmäliikuntaa huomaan sen olleen elämäntyyli ja intohimo, ei pelkkä työ.

Olen saanut tavata mielettömiä ihmisiä asiakkaina, kollegoina ja yhteistyökumppaneina. Olen uskomattoman kiitollinen jokaisesta kohtaamisesta. <3

Työ on kuitenkin hyvin sitovaa, ja suurin osa arki-illoista sekä viikonlopuista vierähtää jollain tapaa ryhmäliikunnan parissa. Toki ryhmäliikunta on myös rakas harrastukseni, joten ihan helpolla jumppamaailma ei minusta eroon pääse. 😀

Koska olen rakastanut ohjaamista työnä heti ensimmäisestä ohjauskerrasta lähtien on siitä ollut matkan varrella todella vaikea luopua.

Se, että ohjaamisesta pitää niin tiukkaan kiinni rajaa hyvin pitkälti monet muut mahdollisuudet ulkopuolelle. Toisaalta mikään muu ei tarjoa yhtä hienoja kicksejä, kuin ohjaaminen! #lovemyjob

Aika näyttää miten aika ja omat voimavarat jakautuvat kaiken ”puuhasteluni” kesken. Selvää kuitenkin on, että ensi vuonna tunteja tulee ohjattua vähemmän. Se, jos mikä on itselleni suuri muutos – ihan jo identiteettinikin kannalta.

 

Kuka minä silloin olen, jos en ryhmäliikuntaohjaaja?

Kypsyteltyäni asiaa tiedän olevani aina ryhmäliikuntaohjaaja. Sillä olen sitä sydämessäni. Sitä osaan ja sitä rakastan. Tulen aina rakastamaan. <3

Teen sitä jatkossa vain hieman vähemmän. #inhimillinenote

 

Työhyvinvointivalmennusta ja liikuntaa lääkkeenä 

Ensi vuoden alussa aloitan ActPRO:lla Työhyvinvointivalmentajana.

Olen todella innoissani!

Työ sisältää hyvinvointivalmennusta yksilöille ja ryhmille sekä luentoja. ActPRO valmennuskonseptin osa-alueita ovat henkinen ja fyysinen hyvinvointi, ravitsemus, palautuminen sekä työ – eli ihan unelmasisältö!

Lisäksi joulukuun puolessa välissä aloitan Liikunta lääkkeenä -koulutuksen, joka kestää puolisen vuotta. Odotan innolla sitäkin, ja uutta tietoa tulee taatusti!

Tässä syksyn verkkosivujen uusimisen myötä olen kahlaillut ja tuunaillut aikaisempia blogiartikkeleita läpi. Ohessa yksi artikkeli tuunattuna.

Tällä kertaa aiheena – yllätys, yllätys – työhyvinvointi! 🙂

 

Ihanaa loppuviikkoa kaikille, muutos on mahdollisuus!
– Kipa