Tervetuloa sivustolleni!

TERVETULOA TERVEYSBLOGI -SIVUSTOLLE!

Mahtavaa, kun löysit sivustoni! Olen liikunta- ja hyvinvointialan ammattilainen ja moniosaaja. Vuonna 2010 elokuussa vaihdoin päivätyöstä toiminimelle tekemään valmennusta, luennointia sekä koulutustyötä liikunta-alan parissa. Terveysblogi.fi on ensimmäinen virallinen kotisivuni ajalta, jolloin vielä kirjoitin terveys- ja hyvinvointiaiheisia blogikirjoituksia.

Täältä löydät minun tarinaani.

Sen lisäksi, että valmennan asiakkaideni fyysistä suorituskykyä ja mieltä, olen pitkän linjan ryhmäliikuntaohjaaja-kouluttaja. Ohjattuani 19 vuotta ryhmäliikuntaa löysin sen ohelle lajin nimeltä HYROX. HYROX on saksalainen kuntoliikuntamuoto, jossa voi myös kisata – kokemuksen vuoksi tai tosissaan. Omalla kohdallani jälkimmäinen resoinoi vahvasti ja heti lajin löydettyäni olen kisannut siinä tavoitteellisesti ja menestyksekkäästi. Tänä päivänä minua tituleerataan lajin pioneeriksi Suomessa, ja rehellisyyden nimissä kyllähän sitä on paljon työtä lajin näkyvyyden eteen tehty erityisesti mediassa ja lajin sanansaattajana. Olen toiminut vuodesta 2022 Hyrox Nordicin HYROX-lähettiläänä ja tekeminen lajin eteen jatkuu!

Lanseerasin vuoden 2025 alussa Suomen ensimmäiset HYROX-verkkovalmennukset. Mikäli tavoitteellinen HYROX-treenaaminen kiinnostaa, niin klikkaa ihmeessä itsesi https://ktperformance.fi/ -sivustolleni ja löydä oma valmennuksesi joistain näistä: HYROX Starter, HYROX Advanced ja HYROX Run!

Missioni on vaikuttaa positiivisesti ihmisten henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin sekä jakaa ideoita, ajatuksia ja inspiraatiota oman elämän hallintaan, arjessa jaksamiseen ja itsensä hyväksymiseen.

Oli tarinasi mikä tahansa, niin muista, että sinä olet elämäsi kuskin paikalla. Pahinta ei ole epäonnistua, vaan jättää yrittämättä. Tarvittaessa käänny ammattivalmentajan puoleen, sillä jos haluat mennä nopeasti – mene yksin. Jos haluat edetä pitkälle, mene yhdessä!

Nykyhetkeä parempaa aikaa toimia ei olekaan. Mikäli haluat elämääsi muutosta, toimi tänään, sillä huomisesta ei ole takuita.

”Viime kädessä kyse on yksinkertaisesta valinnasta. Voimme elää elämäämme siten, ettei mikään ole kovin ihmeellistä. Tai siten, että kaikki on.” -Saku Tuominen


Hyvinvointia tosissaan muttei vakavissaan.

– Kipa

instagram
HYROX
facebook
Blogi