Koiranpentu | Miten on pentuarki sujunut, tuleeko tuhoja?
KOIRANELÄMÄÄ 5 KK TAKANA
Multa on paljon toivottu, että kertoisin vähän miten meidän uuden koiratulokkaan kanssa on mennyt. Laitetaan siis tästä vähän tämmöinen keveämpi aihe tulille. 🙂
Bosse tuli meille 30.6. pikkusintin syntyessä Kempeleessä 12.5. (Kennel Bullavenue). Nasu, Bossen emo, synnytti hienosti itse 4 poikaa ja yhden tytön. Herranjestas sitä liikuttumisen määrää, kun sai kuulla, että oma pötkö on vihdoin todellakin olemassa! Ehkä vähän sulkkua. 😀 Kyllä mä koiraa venasinkin.
Käytiin muuten viime lauantaina ensimmäistä kertaa Bossen uuden kaverin, Benkun, kanssa koirapuistossa leikkimässä. (Hyvin meni!) Benkun omistaja siinä ohimennen kysäisi multa, että onko missään vaiheessa tullut sellainen fiilis pentua ottaessa, että ”ei hitto, mitä tuli tehtyä ja kerkiikö tän vielä perua?!” 😀
Haha. Kyllähän sitä jossain vaiheessa mietti, että mihins soppaan sitä taas lusikkansa on ymppäämässä. Mutta loppupeleissä…odotin seitsemän vuotta oikeaa aikaa saada oma karvapötkylä. Nimenomaan ranskis. Ja nyt kun tilaisuus siunaantui sopivan elämäntilanteen myötä, niin ei hetkenkään epäröintiä. Oma bulla oli saatava! <3
No siis koiranhakureissuhan ei mennyt ihan putkeen. Vaikka kuinka seisoin eteisessä lähtökuopissa ja hoputin ns. parempaa puoliskoani, niin myöhästyimme aamulennolta Kemiin. Oulun lentokenttä oli tuolloin remontissa, eli meidän piti lentää Kemiin, josta olisimme päässeet kyydillä Kempeleeseen.
Olimme sopineet, että olemme kasvattajalla 10.30 aikaan, haemme ruttupyllyn ja elämme onnellisena elämämme loppuun asti. 😀
Noh, ketutuskäyräni ei olisi voinut olla enempää siinä vaiheessa ojossa, kun koitimme setviä miten hiivatissa Hesasta pääsee kätevästi Kemiin näin vähän puskista. Asteikoilla 1-10 ketutti 20. Miten sinne sitten kätevästi lennosta pääsisi?
No aivan, ei mitenkään. Vaikka kaikki oljenkortit mietittiin lentokoneesta ja vauvasta vaariin.
Lopulta astetta suuremman suuttumuspuuskani jälkeen meidän auto starttas seitsemän tunnin ajomatkalle kohti Kempelettä. Haasteensa toi tietenkin aikataulu, koska lento takaisin Helsinkiin alkuillasta ei sekään kyllä varmasti jää odottelemaan ketään. Tuskin olisi koiranpentukorttikaan auttanut siinä vaiheessa. 😉
Joo, enää ei siis ketuttanut hirveesti…astekoilla 1-10, 15.
KOIRANPENTU | RANSKANBULLDOG KOTIUTUU
Loppu hyvin, kaikki hyvin ja olin Bossen kanssa verrattain aika myöhään kotona. Annoin pikkusintille jauhelihaa ruoaksi, ja pikkuinen ranskanbulldog nukahti tyytyväisenä keskelle lattiaa. Mä kadehdin koiranpennuissa sitä, että ihan missä vaan ja missä asennossa tahansa se uni vaan maittaa! 😀
Eniten mua oikeastaan alussa jännitti se, onko koiralla kova paikka lähteä emonsa luota. Bosse ei itkenyt yhtään. Ensimmäisen yön vietin tiiviisti Bossen kanssa lattialeiriä pitäen.
Meillä on mennyt kyllä tosi hyvin. *kop kop* Bossella on ollut kerran vatsa sekaisin, kerran se on oksennellut kolmisen päivää. Ihan ekat viikot oli muutaman kerran kirsikkasilmä, joka meni sormella painamalla takaisin paikoilleen.
Muutoin perusterve jamppa eikä kuorsaa tai röhise. Bosse on ”sporttimalli”, eli pidempi kuono ja häntä. Häntä on sellanen sulonen pikkusippura. 😛
NO NIIN, VARAUDU SITTEN NÄIHIN!
Mua varoteltiin tosi paljon kaikenlaisesta tuhosta, mitä koiranpentu saa aikaan. Tässä ihan vaan muutama:
Saisin kuullemma sanoa kaikille kengilleni hyvästi. Puhumattakaan huonekaluista – kaikki ne järsii. Toisaalta parketti menee totaalisen pilalle, koska pidätyskyky on pienellä pennulla nolla.
Puhumattakaan siitä, että kynsien leikkuu ei taatusti onnistu. Eikä korvien putsaus. Vielä vähemmän itse koiran peseminen. Tai tassujen räpläys – ei varmaan anna koskea! Lääkärin tutkintapöydällä ei muuten paikoillaan pysy!
Valjaisiin et saa koiraa puettua ilman houkuttelunamia!
Eikä muuten tule luokse, jos ei halua!
Koira on muuten sitten sellainen jääräpää, ettei se sua kuuntele – eikä varmaan liiku ovesta ulos, ellei itse halua. Se on pomotteleva koira. Seurallinen, mutta niiiiin itsepäinen. Sellanen jääräpää. Ja kuola. Jestas sitä kuolan määrää! Ja piereskelee – niinku ihan koko ajan.
Kuorsaaminen, jestas! Nyt ei koko kortteli nuku, vielä vähemmän minä itse.
…emmä tiiä. Kenellä teistä on ranskis? Oliko teillä tollasta? 😀
KOIRANPENTU | MITEN MENEE NOIN NIINKU OMASTA MIELESTÄ
Pentu on pentu: ihan alussa ei taatusti kuuntele, kun eihän sille ole opetettu mitään. Kyllä se nyt vähän rassaa, kun suu edellä mennään joka paikkaan. JOKA paikkaan. KAIKKI laitetaan suuhun, mitä eteen tulee – kaikkein kettumaisinta on se jatkuva lahkeiden, varpaiden ja käsien syöminen – tsiisus!
Näistä tosin ei kukaan varoittanut. 😀
Sen sijaan yhtäkään mun kenkää ei ole syöty pilalle. Johtuen ehkä siitä, että me ei säilytetä kenkiä eteisessä, vaan kaapissa.
Huonekaluista sohvan takakulma on ottanut pientä hittiä, joskin sitä nakerreltiin kaks kertaa. Sitten se jäi. Muita huonekaluja ei ole tuhoutunut. Välistä on lattialista, keittiökaapin otin tai patteri maistunut, mutta mitään miljoonatuhoja ei ole tullut. Sellaista pikkukivaa.
Joo, ekat 2-3 viikkoa oli 24/7 työtä. Koiraa piti vahtia, koska rokatessa roiskuu ja pissa lentää. Lisäksi suu. Kun se suu on joka mestassa syömässä kaikkea. 😀
Mutta myöhemmällä iällä lahkeiden, varpaiden ja käsien pureksiminen ja liiallinen tutkailu suulla on jäänyt pois. Nyt toimii kuono ja haistelu. 🙂
Parkettikin on vielä elossa. Ja tiedättekö Bossen kohdalla kävi varmaan vaan tuuri kasvattajan suhteen: kaveri osasi suunnistaa alustalle tekemään tarpeitaan jo 7-viikkoisena.
Välillä menee ohi, mutta elämä on.
Mitä nyt tähän koiranhoitoon tulee, niin kynnet saa leikattua. Tassujen räpläys tai lääkärin tutkintapöydällä oleminen ei ole ongelma. Eikä suun tutkiminen. Koira on pesty vedellä jo pariin kertaan ja seisoo kiltisti paikallaan. Korvat eivät ole suosikit, mutta aina ollaan selvitty ilman liiallista painimista.
Valjaisiin sukeltaa ihan itsestään, kun ne siihen nassun eteen tökkäsee. Ovesta liikkuu suurena seikkailijana vikkelästi, harvoin pistää jarrut päälle. Luokse tulee ja istuu pyydettäessä. Osaa myös luopumisen jalon taidon.
Luoksetulemista, istumista ja jättämistä on opeteltu ahkerasti ja niitä tehdään tosi paljon arjessa koko ajan.
Bosse ei pomota, vaan on seurallinen ja utelias. Ihmisrakas pikkubulla. Rakastaa olla sylissä, jossa pysyy kiltisti. Kuolaaminen lisääntyi hetkellisesti koirapuistoreissun jälkeen ilmeisesti muiden koirien tuoksujen suuresta määrästä johtuen. Ja ekan pudonneen hampaan johdosta. <3
Bosse piereksii yllättävän harvoin. Jos on siankorvaa rouskinut, niin saattaa olla vähän gasia suolistossa. Muutoin aika harmiton ja ollaan selvitty ilman kaasunaamaria.
Eikä edes kuorsaa, ellei joku tyyny, lelu tai jalka paina kurkkua vasten tai muuten ole niska mutkalla. Nukkuma-asennot, kun voi olla välillä pennulla aika randomia.
Pusunkin se antaa pyydettäessä (joo, opetin. Piti opettaa koiralle kontaktin ottamista). 😀
Totta kai pari kertaa on ollut himassa odottamassa pieni ylläripylläri, kun esim. postimies on käynyt ja Bosse on ollut yksin kotona. Mennyt pari laskua vähän niin sanotusti parempiin suihin ja muutama mainoslehti. Training padseja Bosse jostain syystä joskus innostuu järsimään, ja niistä lähtee sellaista tosi kivaa hiuksenhienoa valkosta täytepölyä vähän all over.
MUT SIIS KERTOKAA VIISAAMMAT, MISSÄ VIKA? 😀 Vaihtuuko tää jotenkin murrosiän myötä tää touhu?! Onko tässä odotettavissa jotain superjuonenkäännettä, koska tää ei kuulosta nyt yhtään siltä, mistä mua peloteltiin. Kertokaajookoskookos!
Paljonhan koira sitoo, se asia on pihvi. Ja tällaiselle ihmiselle, jolla tekemistä on muutenkin paljon on aikatauluttamishommelit välillä vähän haastavia. Koira tulee kuitenkin ensin ja en mistään hinnasta vaihtaisi koira-aikaa mihinkään.
Päin vastoin, mä niin haluaisin toisen ranskiksen! Nälkä vähän kasvaa syödessä…
Kirjoitin muuten aikaisemmin aiheesta treeni ja koiranpentu: miten onnistuu liikunnallinen elämäntapa ja koiranpennun hoito. Käy lukaisemassa kirjoitukseni täältä.
Lisäksi kirjoitin siitä, mitä kaikkea olen huomannut koiranpennulta olevan mahdollista oppia. Hetkessä elämisen lisäksi paljon asioita. Niistä lisää täältä.
Olisi kiva kuulla kokemuksia siitä, että millaista sun pentuarki on ollut. Ja jos täällä on Helsingin keskusta-alueelta ranskiksia, niin ilmoittautukaa toki! Olisi kiva viedä Bossea enemmän koirapuistoihin tai muutoin vain sopia leikkimistreffit lähimaaston bullien kanssa. <3
Bossella on muuten oma IG-tili, käy tsekkaan: bosse_the_frenchbulldog
Kepeetä viikkoa kaikille,
x Kipa ja Bosse
Edellinen kirjoitukseni:
*** Seuraa minua ***
Facebook – YouTube – Bloglovin
*** Instagram: Coachingkira ***
<3
Luulisin, että tämä on vain hyvä malliesimerkki siitä, miten hyvin kaikki voi mennä, kun koiran ottamista on oikeasti harkittu ja on otettu selvää, miten pennun kanssa tulee toimia, jotta alku olisi paras mahdollinen. Nykyään välillä tuntuu, että pentua otettaessa on lähinnä perehdytty siihen, mikä rotu olisi kiva/söpö/muodikas, mutta ei ole tehty sitä taustatyötä, miten pentua kasvatetaan ja missä ikävaiheessa jotain voi tai pitää tehdä tai olla tekemättä – ja sitten ollaankin ongelmissa. Tosin kyllä noissa pennuissakin on eroja, ja toiset ovat tosi helppoja siinä, missä toiset ovat kauheita jääräpäitä, vaikka kuinka tekisit kaiken oikein.
Moikka Tuuli!
Siis ihana kommentti sulta, kiitos! Mä otin kyllä mahdollisimman paljon selvää ennen, kuin hankin koiran. Muodin vuoksi ei viitsi ottaa, vaikka Fawnin värinen oli selkeä toive. Perusedellytykset laadukkaaseen elämään koiralla on oltava sekä mulla vastuu tehdä siitä yhteiskuntakelpoinen. <3
Olet kyllä oikeassa siinä, että ei sitä vaan voi satavarmaksi taata, että kaikki menee hyvin ja pennusta ei tule jääräbullaa. Vaikka kaikkensa tekisi oikein. Parasta pentuajassa on mielestäni myöskin se, että se antaa anteeksi ihan ekojen viikkojen virheet: pentu oppii nopeasti uusille tavoille. Esimerkiksi alussa mäkin tein sen "virheen", että otin vaan suusta aina kaiken kielletyn pois. Kunnes kouluttaja (olen ottanut yksityistunteja koirankasvattajalta) sanoi, että kandee aina antaa jotain kivaa tilalle. Sitkeesti ollaan opeteltu jättämistä ja onko vähän siistiä, kun se nykyään sujuu! 😀 Ihanan palkitsevaa.
Mukavaa syksyä!
Voi ihana mikä pikku ranskis! 🙂 jos saa kysyä mistä kennelistä hänet on hankittu? Meillä kotona 4vee ranskis poitsu ja viimeisen vuoden aikana on ollut iha kauhea ranskiskuume! Meidän pötkylä myös tuollainen ”sporttimalli” hengitys kulkee, ei röhise kuorsaa ja lenkkeilee mielellään eikä muutenkaan ole ollut terveydellisiä ongelmia.. rokotusten lisäksi käytetty eläinlääkärillä vain yhden silmätulehduksen takia. Me etsittiin sopivaa ja hyvää kennelliä 2vuotta ennen kuin päädyttiin ranskiks ottamaan,hyvää todellakin kannatti odottaa harmiksi vain tämä kenneli ei kasvata enään ranskiksia niin siksi kyselin mistä päin teidän bulla on tullut 🙂
Moikka Matilda! Voi ihana sua, kiitos! Ja kiva, kun kommentoit! <3 Bosse on Kennel Bullavenuesta, suosittelen lämpimästi! Kati on ihan super ja mun mielestä koiran pohjakoulutus oli todella kohdillaan: Bosse käveli pentuaitaukseen sanomalehdelle tekemään tarpeensa heti kotiimme tultuaan. Utelias, ystävällinen, ei hauku, ei räksy. Just tossa käytiin iltakävelyllä ja vastaan tuli sellanen pieni 6 kk karvamötikkä, melkoisen kiukkuinen pakkaus.
Onpa harmi, kun kyseinen kenneli lopetti. Mutta hei tossa on Bullavenuen kotisivut, suosittelen olemaan yhteydessä Katiin! Rento meininki, ei kasvattajana pingota liikaa (olen kuullut aika fanaattisia kasvattajastooreja) ja aina jeesaa, kun laitan viestiä:
http://bullavenue.com/
Olen enemmän, kuin tyytyväinen kyseiseen kenneliin! Voi ku teidän ranskispoitsu sais kaverin! <3
Voi kiitos paljon, käyn tutustumassa kotisivuihin! 🙂 joo olen itse myös kuullut todella fanaattisia kasvattajastooreja joten ihanaa jos on rento ja mukava meininki 🙂 ihanaa syksyn jatkoa teille Bossen kanssa!
Eipä mitään! 🙂
Joo, mä tykkään rennosta, mutta asiantuntevasta otteesta. Toivottavasti sulle löytyy ihana laumanjäsen! <3
Mukavaa syksyä sullekin ja Bosselta terkut! 🙂
Meillä meni myös erittäin haastavan koiran kanssa pentuaika hyvin kun tosiaan rajattiin tilaa, siivottiin kaikki rikottavat/järsittävät asiat lattioilta pois ja annettiin PALJON puruluita. Sen lisäksi tehtiin heti alkuun paljon töitä että sosiaalistui muihin koiriin ja ihmisiin. Meillä oli ongelmaa sen hihojen puremisen kanssa, ja näykki että sai huomiota, mutta otettiin ihan käytöskouluttajalta yksityistunti, niin se poistui meilkein kokonaan 🙂 nyt ikä on tehnyt temppunsa 😉
Joo, juuri näin. Uskon myös, että pitää luoda sellainen tila, ettei niitä hasardeja tapahdu. Mekin rajattiin kaikki sellainen, itä ei saa syödä sillä pentuaitauksella – sitä aitaa ei oikeastaan ole käytetty itse pennulla melkein ollenkaan. 😀
Amen puruluille, niitä kandee olla! Ja tasaisin väliajoin pyrin tekemään jonkun virikelelun Bosselle.
Hei noi yksityistunnit on tosi hyviä, mäkin otin muutaman! Ihan huikeeta, että teilläkin on otettu. Mun mielestä se on loistoinvestointi. On oppinut itsekin tosi paljon.
Rapsutuksia koirallesi ja ihanaa syksyä! Kiva, kun kommentoit! <3
Meidän Urhossa samasta pentueesta on hyvin paljon samoja piirteitä kun Bossessa. Urho rakastaa ihmisiä ja toisia koiria ja on käyty pentutreffeillä ja ranskiksia rakastavalla naapurin rouvalla. Huonekalut ovat saaneet olla enimmäkseen rauhassa, mitä nyt puinen sängynjalka on saanut vähän osumaa ja sohvasta roikkuu muutama lanka. Muutama listanpätkä on saanut enemmän osumaa mutta onneksi sitä on varastossa ylimääräisenä lisää. Urho rakastaa ulkoilua ja varsinkin kesällä mökillä vapaana juokseminen ja hiekkakasojen kaivaminen oli aivan lempipuuhaa. Syksyn tullen metsässä kulkeminen on ollutkin meidän juttu. Yöt menee nykyään mukavasti ja rauhallisesti kun vertaa alkuaikoihin jolloin yöllä herättiin useampaan kertaan. Kaikista parasta on kyllä koiran vilpittömyys ja rakkaus kaikkea ja kaikkia kohtaan. On aivan järjettömän ihana tunne kun tulet väsyneenä töistä kotiin ja sua odottaa pusutteleva ja syliin pyrkivä ranskis. Toinen ranskis on myös meillä haaveissa koska silloin he saavat myös toisistaan seuraa kun kotiväki ei ole kotona. Mukavaa syksyä teille!
Eiii, Urho!! <3 <3
Joo, toi ulkona vapaana juokseminen on kyllä kertakaikkiaan Bossestakin ihanaa. Koitan mahdollisimman paljon luoda fiilistä koiralle, että saa olla vapaana. Kyllähän se aikaa vie, kun usein täytyy mennä merta edemmäs kalaan – mutta kun koira nauttii ja on onnellinen, niin itselleenkin tulee hyvä fiilis. 🙂
Yhdyn ihan täsyin tuohon vilpittömyyteen ja rakkaus kaikkea kohtaan. Ihan käsittämätöntä. Haha, voin kuvitella Urhon: korvat menee silleen vähän taakse ja onnellisena kiertää sun jalkoja ympäri. 🙂 Ihan mahtavaa!
Kiitos, ihanaa syksyä teillekin! Rapsuja Urholle!
Näitä ötököitä on niin moneen lähtöön, mutta taikasanat varmaan on sun oma valmiustila, koiran käytöstavat ja -koulutus. Munkin on vaikea luonnehtia omaa ranskistani itsepäiseksi jästipääksi, joka ei tottele. Kulkee rinnalla, istuu pyynnöstä, tulee luokse jne. Eihän pieni lapsikaan osaa käyttäytyä ilman rakastavaa ja hyvää ohjausta.
Meillä on tosin toisinaan ongelmia sisäsiisteyden kanssa, kun neiti ei ymmärrä öisin pyytää ulos kuin lujasti tuijottamalla. Tätä tapahtuu hyvin harvoin eikä koskaan, jos koira ei pääse vapaasti vaeltamaan ympäri asuntoa. Avaa nimittäin vessan oven ja käy sinne pissaamassa.
Alusta asti yrittänyt kaikkiin puruleluihin ja muihin totuttaa. Pienenä tyttönä kerran söi kenkiä ja muutamaa huonekalua on maistettu, ne jutut tosin jäi aika vauhdilla. Välttelee myös sähkölaitteita siihen malliin, etten tiedä onko joskus tutustuttu liian läheltä salaa 😀
Noin muuten mua on siunattu joko harvinaisen kiltillä bullalla tai sitten koulutuksessa on mennyt moni asia oikein. Uskon vahvasti koirien ongelmien olevan monesti hihnan toisessa päässä. Toki munkin neidillä on vahva oma tahto, jota välillä näytetään. Se on kuitenkin myös ominaisuus, jonka koiraani ehdottomasti halusin. Koirani on opettanut mulle valtavan määrän kärsivällisyyttä sekä ymmärrystä miten paljon enemmän voi yhteistyöllä ja positiivisella vahvistamisella saavuttaa kuin fyysisellä kurituksella tai muulla vastaavalla.
Moikka Niko!
Lämmin kiitos todella upeasta kommentista. Luin sen moneen kertaan, koska se jokseenkin kosketti. Juuri näin: rakastan minäkin koirani omaa lujaa tahtoa. Se on toisaalta hyvin kaunis piirre koirassa. Mutta ennen kaikkea saan olla kiitollinen siitä kärsivällisyyden ja ymmärtäväisyyden määrästä, jota koira opettaa. Olen saanut tuosta positiivisesta vahvistamisesta ihan mielettömästi omaan arkeeni, kiitos koiran.
Sun ranskisneiti kuulostaa ihan mahdottoman hienolta yksilöltä, jolla on lämmin ja välittävä omistaja. Olette super parivaljakko. <3
Ihanaa syksyä ja rapsutuksia neitiselle! Kiitos vielä kerrran ajatuksia herättävästä kommentista. 🙂