VÄLIPÄIVÄT |  KUINKA NOPEASTI KUNTO KATOAA?

Viime yönä tarkalleen keskiyöllä taloon tuli sylissäni toinen koiranpentu, Silas. Silas on seitsemän kuukautta ja pienin näkemäni ranskis: hän painaa 7,3 kiloa. On siis perin kompaktin kokoinen koira. 🙂

Koiran tuleminen tarkoittaa sitä, että koska olen hankkinut kolmelle jumppatunnille sijaiset ja koska eilen päivä vierähti Loviisassa työkeikalla, en treenaa yhteensä kolmeen päivään.

Onko kadari? No ei. 🙂 Olen itseasiassa asiasta hyvin mielissäni. Ensinnäkin siksi, että viimeiset kaksi kuukautta ovat olleet henkisesti rasittavimmat elämässäni ikinä. On siis hyvä huomata kokonaiskuorma ja juuri tähän hetkeen hermoston palauttelu ei ole _todellakaan_ huono ajatus. <3

 

välipäivät

Ruttunaama Silas. <3

 

Lisäksi koiranpentu vaatii täyden huomion. Hän on kuitenkin juuri astunut aivan uuteen kämppään, uusien hajujen ja ihmisten keskelle ja vieressä höntsäilee kuusikuukautinen toinen saman moinen. Ei siis ihan helppo keikka. Haluan siksi olla muutaman päivän kotona ja varmistua siitä, että koirilla on kaikki hyvin. Niin Bossella, kuin Silaksellakin. Onhan tää Bossellekin totaaliuusi tilanne ja varmasti ihmetyttää toinen karvapylly kotisohvalla. 😀

Katoaako kunto muutamassa päivässä, jos ei treenaa?

Olen kirjoittanut tästä aiemmin täällä.

Muutama päivä ei hallaa tee – päinvastoin. Riippuu myös paljon lähtötasostasi. Nyrkkisääntönä voi sanoa, että:

 

Jos olet aktiivitreenaaja, niin parin viikon totaalinen mitään tekeminen näkyy
noin kahdessa viikossa. Jos taas olet enemmänkin kuntoharrastaja, niin kuntotaso heikkenee
2-4 viikon jälkeen.

 

välipäivät

Et arvaakaan, missä nukun!

VÄLIPÄIVÄT | TERVETULOA SILAS <3

Totta kai alussa ajatutti se, kuinka kaksi urospentua tulee toimeen. Toisaalta koska he ovat pentuja ja molemmat hyvin kilttejä luonteeltaan en ole ollut siitä huolissani. Toistaiseksi kaikki on mennyt todella hyvin. Bosse on ottanut uuden tulokkaan suurella mielenkiinnolla vastaan, joskin uusi tulokas Silas on hyvin väsynyt ja vähän vielä arkailee.

Silas oli tänään ensimmäistä kertaa remmissä ja todella hyvin meni. Käytiin miltein tunti ulkona, mutta meidät kolme yllytti jäätävä räntäsade. Lopulta hoputin Bossea asfaltilla ja Silasta kannoin kotiin. 😀 Onneksi se on kevyt. 😀

Todella hienosti on kaikki mennyt ja pikkumies alkaa rohkaistua ihan silmissä. On megamageeta huomata, kuinka toinen pikkuhiljaa avautuu ja itsetunto kehittyy. Nää on varmaan näitä upeuksia, mitä äiditkin kokevat.

 

välipäivät

VÄLIPÄIVÄT | NÄHDÄÄN FITFASHIONIN INSTASSA!

Olen tämän viikon Fithfashionin Instassa. Käykää kurkkimassa sieltä pentuarkea ja laittakaa lisää kysymyksiä tulemaan! Kokoilen kyssäreistä sitten tänne blogiin jonkun pikkukivan paketin.

Ja sillä välin, kun näitä välipäiviä tässä siunaantuu, niin nautitaan elämästä ja pienistä hetkistä. Niistä elämä on tehty eikä asiat kaadu muutamaan treenaamattomaan päivään. <3

Treenaamaan kerkiää kyllä, pääasia on pitää hyvää poretta yllä!

 

Pus,
x Kipa

 

 

EDELLINEN KIRJOITUKSENI:

Treenivideo | Tehokas Cross Training -kuntopiiri

 

*** Seuraa minua ***

Facebook – YouTube – Bloglovin

 

*** Instagram: Coachingkira ***

instagram

<3