Ruokasota | Ei tehdä ruoasta numeroa!
RUOKASOTA | RAVINTOTERAPEUTTI: RUOAN EI TARVITSE OLLA AINA HYVÄÄ
Törmäsin tässä blogini Facebook-sivustoa pläräillessä erääseen HS.fin kesäkuun 2016 artikkeliin , jossa jututettiin ravitsemusterapeutti Hanna Partasta. Ja tästä se ajatushomma sitten lähti. 😀
Kyseisen ravitsemusterapeutin mukaan ruoan ei pidä aina olla hyvää. Mä taas jäin miettimään, että eikö tämä ole todella yksilöllistä.
Mitä mieltä sä olet?
RUOKASOTA | PITÄÄKÖ SINUN RUOKASI MAISTUA AINA HYVÄLLE?
Aiheena tässä artikkelissa oli ruoka, syöminen ja ylipaino. Suomalaisten ylipainostahan ollaan enenevissä määrin huolissaan, joten pitkälti homma liikkui tämän aiheen ympärillä.
Itse artikkeliin en juurikaan ota kantaa sen enempää, mutta muutamaa asiaa jäin pohtimaan. Partanen mainitsi, että ”ihmisten olisi hyvä perääntyä siitä ajatuksesta, että ruuan on oltava aina hyvää. Ei ole. Perusjees-ruoka riittää.”
Minusta tärkein kysymys lähinnä on se, että mitä sä tykkäät syödä? Kerroin muutama blogiteksti sitten (täällä) siitä, että teen paraikaa työhyvinvointivalmennuksia puhelimitse erään liikeketjun myymäläpäälliköille. He eivät ole yksin sen asian kanssa, että työn tauottaminen on yllättävän haastavaa: työ tai oma kunnianhimo joko tempaisee mukaansa tai sitten duunia on vaan niin paljon, että taukoja ei tule pidettyä.
Viimeksi tänään juttelin erään valmennettavan kanssa siitä, että nyt kun ateriarytmiä ”opetellaan” sinne päiviin, niin ei sen sisältöä tarvitse heti olla optimoimassa. Kannattaa panostaa yhteen simppeliin asiaan kerrallaan: kun ruokarytmi ja työn tauotus ovat rutiineja, niin sitten aletaan tarkemmin miettimään sitä sisällön tuunausta.
Tästä vähän aasinsiltana siihen, että syö edellämainitussa tilanteessa mitä huvittaa tai mikä oikeasti uppoaa. Ei sitä ruokaa tarvitse joka kulmassa koko aikaa olla optimoimassa. Jokuhan nimittäin voisi tähän ajatukseeni kommentoida, että ”jos aina söisi mitä huvittaa, niin kyllähän sitä olisi ylipainoinen”.
Ei välttämättä. Se, että joku syö rennolla otteella ei automaattisesti tarkoita esimerkiksi, että a) syöty ruoka on epäterveellistä tai b) ruoalla ns. perseillään ja heitetään homma ihan lekkeriksi.
Jollain ehkä. Totta kai, ja se on sitten asia erikseen. Mutta oikeasti:
Jos sinulla on esimerkiksi tavoite ihan vaan tasata ateriarytmejä, niin ensin tasaa ne ateriarytmit.
Sen jälkeen tuunaa lisää, esimerkiksi ruokasetin koostamista tai makua.
Mun mielestä on todella yksilöllistä se, mitä ruoka, ruokailu ja syöminen ihmiselle merkitsee. Jollekin ruoka on vain polttoainetta, jollekin se on rakas harrastus ja jollekin se edustaa turvallisuutta. Jollekin jotain ihan muuta. Joku syö siksi, että tykkää mausta ja joku syö, koska syöminen on elinehto.
RUOKASOTA | EN USKO ITSESSÄÄN RUOAN OLEVAN HAASTE
Mitä olen työni kautta huomannut on se, että itse ruoka ei niinkään nykyään ole haaste. Lähinnä koen haasteet löytyvän esimerkiksi syömiseen liittyvistä tunteista. Ihminen harvoin tekee mitään ilman tunnetta. Toimintaamme ohjaa aina jokin tunne. Ja tämä tunne olisi ensin selvitettävä, jotta voidaan pureutua itse haasteeseen.
Ajatellaan esimerkisi tunnesyömistä. Meistä jokainen tunnesyöjä voi varmasti kompata sitä, kuinka lohduttavaa on avata se mielihyvää tuottava hyväskäsetti illan puhteeksi henkisesti tai fyysisesti raskaan päivän jälkeen.
Jollekin se saattaa myös olla toki esimerkiksi iloisiin fiiliksiin liittyvää palkitsemista: jes, nyt olen tämän ansainnut!
Lähinnä näkisinkin, että haaste on ihmisen omassa käyttäytymismallissa: käyttäytymisessä, joita hänen ajatuksensa ja tunteensa hallitsevat. Jollekin ruoka edustaa rentoutta, jollekin turvaa, jollekin omaa aikaa, jollekin tyhjyyden täyttämistä, jollekin juhlaa.
RUOKASOTA | EI TEHDÄ SIITÄ NY NUMEROA!
Yksi asia, mitä myös mietin: miksi ruokaa vastaan on koko ajan joku sota meneillään? Puhun paljon rentoudesta syömisen yhteydessä. Musta se on homman kulmakivi, ihan yhtälailla kun alussa mainitsemani ruokarytmin opettelussa. Ei kande koittaa korjata liikaa yhdellä kertaa.
Kunpa vain lopetettaisiin tekemästä syömisestä niin isoa numeroa.
Kun Sinulla on tasapaino itsesi kanssa, ruoka ja ruokailu eivät ole peikkoja.
Kun kielletään miettimästä punaista, niin saletisti mietimme punaista. Sama homma ruoassa: älä syö karkkia!
-> Varmasti syöt karkkia tai vähintään mietit sitä koko ajan tai pelkäät sortuvasi syömään sitä.
Kun sinä opit hallitsemaan tunteitasi, niin opit hallitsemaan syömisiäsi. Varmasti. Syömisistä tulee tällöin luontaista eikä sinun tarvitse pelätä tai ruoskia itseäsi ”sortumisista”, ”lipsahduksista”, ”repsahduksista” tai muista negatiivisen tunnelatauksen omaavista jutuista.
Hei kaverit. On ookoo syödä. #inhimillinenote
Tiesittekä muuten, että ruoka tuottaa turvallisuuden tunnetta? Turvallisuuden tunne taas lieventää stressiä. Oletko koskaan pohtinut, että esim. tunnesyömisesi pohjalla voisi olla ihnimillinen perustarpeesi tuntea turvallisuutta?
Tiedättekö mitä mä toivoisin seuraavalle vuodelle – ennen kuin kukaan miettii perinteistä tammikuun uutta alkua ja ruotuun palaamista joulumättäämisen jälkeen?
Sitä, että sota ja taistelu ruokaa vastaan loppuisi: sen sijaan, että asetat ruokailulle tai ruoille rajoja, kieltoja, estoja tai kiedot sen punaiseen kaapuun sen voisi vain antaa olla luonnollinen osa elämääsi. Eikö?
Stressaamatta.
Sen sijaan, että keskityt siihen mitä et saa syödä keskittyisitkin siihen, että mitä otat tilalle.
Mitä sanotte?
Joulurauhaa mieliinne,
x Kipa
Tsekkaa video:
Video: Vatsatreeni | 4 liikeideaa kehonpainolla
*** Seuraa minua ***
Facebook – YouTube – Bloglovin
*** Instagram: ***
Coachingkira
~ Intohimolla ajettu asia on luotu onnistumaan. ~
ihana huoleton lapsuus jolloin ruokaa ei tarvinnut miettiä sen enempää kun äiti laittoi peruskotiruokaa sen kun istui pöytään toki kävimme yhdessä kaupassa teimme ruokaa parhaat muistot taitaa ollakin joulu pilarit alkiot muuripohjaletut perjantai pizza vispipuuron opettelu ja teininä leffan kanssa tehdyt patongit.kun muutti pois vastuu siirtyi itselle ja ruoasta tuli00luvulla kauhea hölinä.Partanen on kyllä osaava ja arvostanut oletko lukenut puurotjavellit sekaisin kirja suosittelee!tosi hyvä.mielestäni ei tarvii olla täydellistä gourmee elämystä perusriittää eihän mekää etsitä täydellistä hammastahnaa farkkuja paitsi joskus huulipunaa tai lakanaa normi riittää kunhan tyydyttää jotenkin.mitä mieltä itse partasesta?onks sul joku tietty rav terapeutti jota arvostat paljon?
Kuule, sano muuta! Voi sitä aikaa. Lapsuudessa oli ruokailut kyllä aivan toista luokkaa: ei tarvinnut paljoa kaloreita tai terveyttä miettiä! Toisaalta hyvin pienestä pitäen minut on kasvatettu siihen, että herkkujen syönti on väärin. Siksi söin itse todella paljon nuoruudessani karkkia salaa äidiltäni.
Partanen on osaava, ehdottomasti. Kunnia myös hänen kirjalleen, voisikin lukea joku kerta. 🙂 Mielestäni Partanen on asiansa osaava ja puhuu paljon asiaakin. Painonhallintayhdistyksen jäsenenä olen myös ollut kuuntelemassa hänen juttujaan. Mitä itse toivoisin häneltä olisi himppasen empaattisempaa otetta julkisuudessa. Itse kun en tiedä millainen henkilö on ravitsemusterapeuttina ja miten juttelee asiakkailleen tai millainen ote hänellä on.
Välistä hän on julkisuudessa mielestäni hieman topakka joissain asioissa, erityisesti aiheissa jotka ovat todella sensitiivisiä joillekin ihmisille ja liittyvät esim. alentuneeseen itsetuntoon. Mutta varmaksi en voi sanoa, tämä on vain minun näkemykseni ja se saattaa olla ihan metässä! 🙂
Kiitos kommentistasi, hyvää pohdintaa! <3
Vastustan suuresti ajatusta että ruoka on vain polttoainetta. Varmasti sillä ajattelulla voi laihtua, mutta missä se ilo? Ruuasta saa ja pitää olla kiitollinen, enkä itse ainakaan suostu syömään mitään pahaa. Aina ei tarvitse olla ihan viimeisen päälle, jos nyt kiireessä tai väsyneenä illalla tekee vain jonkun pikapastan tai vaikka sitä kanaa ja riisiä, mutta nekin kyllä maustan ja tuunaan niin että maistuu varmasti myös hyvältä. Toki ruoka ei ole kaikille yhtä suuri nautinto (mitä en ymmärrä…) mutta sitä kun nyt tehdään kuitenkin useamman kerran päivässä koko loppuelämä, niin eikö siitä nyt saisi samalla nauttia? Vähän sama kuin sanoisi että vaatteet ovat vain peittämässä vartaloa, ettei alasti tarvitse kulkea, joten sitähän voi vaan vetäistä päälleen jonkun mustan pussin ja unohtaa päivittäisen vaatteiden valinnan. Miten säästyisikään rahaa, aikaa ja energiaa!
Mä tykkäisin kans ajatella niin, että ruoka ei ole pelkkää polttoainetta: toki ehkä sitten, jos johonkin kisoihin mennään näyttämään mahdollisimman rasvattomalta, niin ruoan merkitys on aivan toista. Lähtökohtaisesti kuitenkin toivoisin jokaisen kunnioittavan ja arvostavan itseään sen verran, että etsii itselleen toimivat terveellisen ruoan systeemit: terveellinen ruoka voi olla hyvää. Jos siihen ei ole pienestä pitäen tottunut, vaan vedellyt tyyliin pikaruokaa tai pierueineksiä, niin totutella toki täytyy.
Kyllä itsekin mielellään syön ruokaa, jossa on vähän fiilistä. <3
Kiitos kommentistasi! 🙂
Muistan tuon artikkelin ja ihmettelin sitä jo silloin. Toisaalta suomalaiseen kulttuuriin saattaa sopia ajatus, joissa kielletään nautinnot ja ajatellaan ruokaa pelkkänä polttoaineena. Paljon Etelä-Euroopassa, erityisesti Italiassa, matkustaneena en voi edes kuvitella, että siellä mietittäisiin tällaista asiaa; ruokaa tehdään itse rakkaudella hyvistä aineista ja nautitaan yhdessä ja sitä arvostetaan aivan eri tavalla. Ei ihme että suhde ruokaan ja syömiseen on muiltakin osin paljon terveempi j ihmiset myös fyysisesti terveempiä.
Jos on tietysti lapsesta saakka tottunut ainoastaan hyvin ravinneköyhään, rasvaiseen, suolaiseen ja makeaan ruokaan, voi mennä hetki aikaa tottua uusiin makuihin. Jos (sopivan) terveellinen ja monipuolinen ruoka tehdään hyvistä raaka-aineista ja maustetaan hyvin, on todennäköisempää, uusia ruokia opitaan syömään. Tylsän ja mauttoman ruoan syömisen lisää entisestään jakoa ”herkkuihin” ja ”arkiruokaan” (=mauton ja tylsä ruoka). Väitän, ettö jos arkiruoka on hyvää ja monipuolista, ei tarvita samaa määrää epäterveellisiä herkkuja ”lohduttamaan” tai palkitsemaan. 🙂
Olen sun kanssa ihan samoilla linjoilla: uskon, että jos tietynlaiseen terveelliseen ruokaan tottuu ”hyvänä” ruokana, niin säästytään itseasiassa tämän tyyppisiltä pohdinnoilta. Länsimaalainen tapa ajatella ruokaa tuntuu todella olevan tuo polttoaine – tai vähintään sääntö-ajattelu Suomen tyyliä.
Espanjassa on vähän sama juttu, kuin Italiassa. Kyllä ruokaa tehdään, jotta se mahdollistaa kivan yhdessäolon ja ruoka tehdään sydämellä. Tottakai sielläkin näkyy länsimaalaistuminen, mutta huomatta ruokakulttuuriero olemassa yhä.
Hyvä kommentti!! <3