Auta mua ja osallistu liikunta-aiheiseen hyväntekeväisyyteen!
Mun sydäntä riipii ajatus, että lapset eivät pääse liikkumaan. Viime Helatorstaina piipahdin Tampereen GoGolla ohjaamassa Les Mills Hyväntekeväisyysjumppamaratonissa. Tapahtumalla kerättiin varoja Tampereen Kehitysvammaisten Tuki ry:lle. Yhdistyksen toimintaan kuuluu paljon kaikenlaista #puuhaa, mutta henk koht minuun osui ja upposi nuorten ja lasten liikunta. Kun se on vaarassa jäädä tältä kesältä varojen puutteessa pois. Autetaan heitä yhdessä – osallistu hyväntekeväisyyteen!
TAMPEREEN KEHITYSVAMMAISTEN TUKI RY
Ennen jumppamaratonin alkua yhdistyksen toiminnanjohtaja Päivi Kaltio piipahti kertomaan yhdistyksen toiminnasta. Yhdistyksen ensisijainen tavoite on saada rahoitusta alle kouluikäisten erityislasten perheliikuntakerholle, ja lisäksi kouluikäisten erityislasten liikuntakerho olisi toiveissa toteutua. Ainoa vain, että elintärkeän ja todella tykätyn perheliikunnan jatkoon ei tällä hetkellä ole rahoitusta.
Kuinka monelle liikunta on henkireikä? Tiiättekö, sellanen, josta saa virtaa ja superisti jaksamista?
Mulle liikunta on ihan huikeen merkityksellinen. Totta kai, kun se on myös mun työtä – lisäksi se on myös osa mua.
Mun mielestä liike ja liikunta kuuluu kaikille. Mulla on käynyt tuuri siinä, että olen saanut olla toimintakykyinen. Olen voinut nauttia liikunnasta omatoimisesti ja monipuolisesti. Kaikilla ei ole mahdollisuutta samaan ja myös perheenjäsenten voimavarat joutuvat koetukselle.
Yhdistys tarjoaakin harrastekurssi-, leiri-, virike- sekä retkitoiminnan lisäksi vertaistukitoimintaa, kuten säännöllisesti kokoontuvia ryhmiä sekä teema- ja vanhempainiltoja.
Liikunta on erittäin tärkeää lasten motoristen perustaitojen harjoittelussa, kuten tasapainon, liikkumistaidon sekä erilaisten välineidenkäsittelytaitojen kehittämisessä. Lisäksi hommaan liittyy vahvasti sosiaalinen aspekti ja ryhmässä toimiminen.
Mä tiedän, että moni meistä – susta ja musta – tykkää liikkua. Se on suurimmalle osalle meistä erittäin helppoa ja oikeastaan tosi mutkatontakin. Ajatella, jos näin ei olisi ja pienikin mahdollisuus harrastamiseen olisi vaarassa jäädä elämästäsi pois.
Mä en kestä ajatusta. <3

Klikkaa itsesi verkkokauppaan tästä. Tämän bannerin voit löytää blogini oikeasta sivupalkista. Mikäli operoit kännykällä, niin pitää pikkaisen skrollata alaspäin, kunnes banneri tulee näkyviin. 🙂
FOODIN LAHJOITTAA KAIKESTA COACHINGKIRA20 -KOODIN MYYNNISTÄ 10% HYVÄNTEKEVÄISYYTEEN
Go Foodin! Ehdotin tätä Foodinin Marialle ja tämä mahtava perheyritys lähti ideaani mukaan! En kestä, kuinka siistiä!
Elokuun loppuun asti on aikaa hyödyntää mun henkilökohtainen alekoodi Foodinin verkkokauppaan.
Koodilla coachingkira20 saat kaikki normaalihintaiset tuotteet -20 pinnaa halvemmalla. Koko myynnistä Foodin lahjoittaa Tampereen Kehitysvammaisten Tuki ry:lle 10 prosenttia.
Foodin on kotimainen jyväskyläläinen perheyritys, jonka arvoja ovat mm. kotimaisuus, aitous, puhtaus ja lisäaineettomuus. Osan tuotteistaan he valmistavat itse. Osa tuotteista tilataan yhteistyökumppaneilta. Foodin todella panostaa toimiviin yhteistyökumppanuuksiin: he kiertävät henkilökohtaisesti maailmalla yhteistyökumppaneiden ja viljelijöiden luona. Vau!
Pliis, jeesaa mua ja Foodinia jakamaan liikunnan iloa lapsille ja nuorille!
Esimerkiksi Helatorstaina pidetyn jumppamaratonin hyväntekeväisyyssummalla (1400€) yhdistys sai lapsille kaksi kesäleiriä!
MIKSI JUURI TÄMÄ HYVÄNTEKEVÄISYYSKOHDE?
Mä aloitin ryhmäliikuntaurani ohjaamalla Tampereen GoGolla vuonna 2006. Mä olen ikionnellinen siitä, että silloinen toimitusjohtaja (Päivi <3) bongasi nuoressa tytössä potentiaalin liikuntalavoille. Päivi oli rakastavan tiukka pomo, joka vaati paljon – joskin myös luotti vahvasti.
Ilman GoGota mä en olisi tässä, missä olen nyt. Kun kuulin toiminnanjohtajan sanat tämänhetkisestä yhdistyksen tilanteesta, mulla kolahti. Nyt mä voin olla tekemässä hyvää siellä, mistä mä olen aloittanut.
Ympyrä sulkeutuu, muttei totaalisesti. 🙂
Mä uskon ja toivon, että myös Fitnessmalli-kisa auttaa mua tekemään enemmän hyvää liikunnan ja liikkumisen puolesta. Mä uskon, toivon ja tiedän, että saan teiltä kovasti tukea. Kiitos siitä!
Tässä mä haluan olla messissä, sillä liikunta kuuluu kaikille!
Ystäväni, käy verkkokaupassa, tilaa tuotteita ja osallistu hyväntekeväisyyteen! Kiitos! <3
SAA JAKAA!
Liikunnan iloa ja hyvää oloa kaikille,
x Kipa
FITNESSMALLI 2018 -FINALISTI
Fitnessmalli 2018 -finalisti – mitä liikunta-alan koulutusta minulla on?
Foodin – jyväskyläläinen perheyritys
Fitnessmalli 2018 – miksi hain kisaan?
*** Seuraa minua Instassa: @coachingkira_wellness ***

Fitnessmalli 2018 finalisti #2
Viimeisimmät kommentit