Treeni ja koiranpentu | Miten yhdistää liikunnallinen elämäntapa ja pentuarki
TREENI | AI TÄLLASTA TÄÄ KOIRA-ARKI ONKIN!
Kuinka monella on lemmikki? Entä pieni lapsi? Täytyy sanoa, että rispektiä kaikille äideille. Todellakin tiesin, että koira vaatii sitoutumista ja aikaa – se ei tullut yllärinä. Mutta onhan pentuarki siis aivan omaa luokkaansa. Et ole enää yksin, vaan nyt vastaat kokonaisesta karvapallon elämästä.
Mitä rehellisesti en osannut ajatella on se, että kuinka paljon siinä on yhtymäkohtia pikkulapsen hoitoon. Vahtia ja huolehtia saa jatkuvasti.
Sanotaan nyt varmuudeksi, että en halua sanoa tätä sillä, että rinnastaisin pikkulapset eläimiin. Tai että vähättelisin arkea ihmisvauvan kanssa. Päinvastoin. Käsitykseni äitiyttä kohtaan on TOTAALISEN muuttunut! 😀
Täähän on ihan pirun kovaa hommaa! Kuinka hemmetissä äidit pystyvät tähän!? Moni sanoo, että tyyliin imetyshormonit saavat aikaan sen, että jatkuvaa yövalvomista ei edes huomaa. Entä jos joutuu valvomaan eikä imetä? 😀
Ekat pari viikkoa koiranpennun kanssa oli kuolettavan väsyttävää #puuhastelua. Ihan jo syystä että kokonaisia öitä et saa nukuttua. Aamuyöstä joskus klo 3-5 aikaan saat käydä pihalla tai sitten saat käydä luuttuamassa lattian nurkkia. Mitäs sitä nukkumaankaan öisin! 😀
Päivisin voi sanoa heipat päikkäreille, sillä so not gonna happen. Koira vaatii täyden huomion. Täyden. Joko se menee johonkin ei-sallittuun paikkaan, se on kiipelissä jossain, syö jotain kiellettyä, pissaa, kakkaa, pureksii mestoja, menee taas johonkin ei-sallittuun paikkaan, on kiipelissä jossain, syö jotain kiellettyä, pissaa, kakkaa, pureksii mestoja jne.
Yhdet pissat kun olet luutunnut makkarista, niin seuraavat odottavat jo olkkarissa. *peukku*
Ja sitten, kun saisit vähän omaa aikaa koira nukahtaa turvanhakuisesti jalkojesi päälle, etkä viittisi liikahtaakaan, ettei sintti vaan herää nyt kun vihdoin nukahti. 😀
Hommaa ei tietenkään jeesaa se, että koira on jatkuvasti hereilläolonsa aikana varpaissasi tai housunlahkeissasi kiinni. Hampaat kutiavat, joten sillä verukkeella ihmisiä saa ihan hyvin jyystää. Koska vaan voi (ei tietenkään voi, mutta koiralla on jatkuvasti eri käsitys asiasta). Ja ei-sanat kaikuvat kuuroille tassuille. 😀
Kerrankin, kun koiranpentu nukkuu alussa yön rauhallisesti alat epäillä liiallista hiljaisuutta – erityisesti sitä, että se ei enää hengitä. Alat pelätä, että ehkä tapoit sen. Näin ollen valvot puoli yötä pennun vieressä ja tapitat nouseeko & laskeeko kylkiluut tasatahtia.
TREENI | MITEN PENTUARKI VAIKUTTAA LIIKUNNALLISEEN ELÄMÄNTAPAAN?
Jos kysytään, kuinka yhdistää tähän arkeen treeni, niin ei sitten millään! Ei sentään. Mutta rehellisesti kannattaa tutkiskella omia voimavaroja: jaksatko treenata, kun et ole nukkunut. Kannattaako treeni, kun et ole nukkunut?
Eli kyllä pentu muuttaa treenilukkarin hetkeksi totaalisesti.
Ainakin itselläni kävi niin, että pentu meni kaiken edelle. Oman liikunnan, oman vapaa-ajan sekä myös oman ruokailun edelle. Näin ollen siitäkään ei ole huolta, että liikoja kerkiäisi yli kulutuksen syödä.
Tosin tämä ei ole oikotie onneen tai saatika oikea tapa pudottaa painoa: arki tasoittuu kyllä ja joka tapauksessa kokonaisvaltaisia elintapoja on jossain vaiheessa katsottava suoraan silmiin. 😉
Olen toki ”onnellisessa asemassa” siinä, että liikunta on työni. Minulla on Esportin lukujärjestyksessä tunnit, joten sinne on ”mentävä”. Toisaalta liikunta on minulle myös elämäntapa – löydän helposti syyn ja halun liikkua. Kaikilla ei ymmärrettävästi liikunta ole työtä, joten liikunnalle pitää halutessaan todella etsiä aikaa.
Rakastan ohjaajan työtäni. Täytyy kuitenkin myöntää, että ihan pentuajan alussa olisin todella mielelläni ollut kotona – sintti oli vaan niin tajuttoman ihana ja uusi asia elämässä! Kerran otin sijaisen yhdelle maanantaitunnille, koska koira piti käyttää lääkärissä.
Joka tapauksessa treenimäärät putoavat väistämättä. En voi kaikkien puolesta sanoa, mutta ainakin omalla kohdallani pentu ja hänen hyvinvointinsa menee oman treenini edelle. Ihan heittämällä. Minä kerkiän treenata kyllä, pentu ei ole pentu lopun ikäänsä ja haluan pentuajan olevan mahdollisimman hyvä Bosselle.
Musta on tullut vähän jopa kanaemo. 😀
On kuitenkin hyvä muistaa, että liikunta on tärkeä tekijä arjessa – nimenomaan arkiaktiivisuutena. Olen muuten kirjoittanut arkiaktiivisuudesta ja teiltä lukijoilta tuli sikahyviä vinkkejä siihen, lue juttu täältä!
Kaikki pieni liike on kotiin päin eikä treeni treenin vuoksi ole se juttu. Liikunta terveyttä edistävästi on se juttu.
Ihmiskropan (ja mielen) kannalta on tärkeää olla aktiivinen pitkin päivää. Ei siis niin, että ensin istuu, makaa tai oleilee tyyliin 12 tuntia ja sitten treenaa ehkä yhden tunnin.
Tietenkin kaikki treeni on kotiinpäin. Mutta ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan. Ja pennun kanssa tulee kyllä puuhattua koko ajan jotain, joten en ollut liikunta-alan ihmisenä ollenkaan huolissani siitä, että liikuin kolmanneksen siitä, mitä normaalisti.
Mielestäni ei liikaa kannata stressata siitä: kunto ei romahda ihan heti. Tästäkin aiheesta, eli katoaako kunto muutamassa päivässä, jos ei treenaa, olen kirjoittanut.
Sen aikaa, kun Bosse nukkui, niin mä esimerkiksi kirjoittelin blogitekstejä. 🙂
Koiranpentu myös nukkuu todella sikeästi, kun nukahtaa. Mikäli liikettä haluaa päiviinsä, niin pennun nukkuessa on mahdollista tehdä pientä höntsää kotona.
TREENI | KUINKA YHDISTÄÄ PENTUARKI JA LIIKUNNALLINEN ELÄMÄNTAPA
Minulta toivottiin vinkkejä siitä, kuinka yhdistää pentuarki aktiiviseen liikunnalliseen elämäntapaan. Tokkiinsa tartun toiveeseen mielelläni, kiitos toiveesta! <3
Listaan tähän loppuun muutamia juttuja, joita olen itse hyödyntänyt omassa pentuarjessani. Mikäli teille tulee mitä tahansa kysymyksiä tai ajatuksia aiheesta, niin heittäkää kommenttia alle! 🙂
- Jos olet sinkku tai yhden ihmisen talous, niin pyydä ihmeessä apua. Pennun hoitaminen yksin on todella raskasta ja on ookoo pyytää vanhempia, sisaruksia, ystäviä tai ketä tahansa luotettavaa tyyppiä jeesaamaan.
Ihan pieni pentu selviää apurin kanssa kyllä: enemmän homma on sinun oman pääsi sisällä, etkä lähinnä haluaisi itse olla pois pennun luota. Sitä pohtii hommaa suurena vastuuna, joten saattaa helposti tuntea itsensä ”huonoksi” omistajaksi, jos ei 24/7 ole pennun viekussa.Panosta siis tukiverkostoon – ja varmista tukiverkoston apu ennen pennun saapumista.
- Jos elät parisuhteessa, niin kannattaa sopia etukäteen ajat, milloin kumpikin tekee mitäkin: kuka vie aamuisin ulos, kumpi huolehtii päivät ja miten illat järjestetään. Meillä molemmat, minä ja puolisoni, tykätään reenata.Keskustelkaa siitä, minä ajankohtana kumpikin mielellään treenaa ja varautukaa silloin tällöin tekemään kompromisseja: kyse on pennusta, ei teistä.Lisäksi päävastuu on väistämättä toisella teistä hitusen paljon enemmän – sopikaa mieluiten siitäkin heti, niin ei myöhemmin tarvitse kiistellä. 😉
- Sopeudu tilanteeseen – tilanne on väliaikainen. Täystreeniä et välttämättä pääse ihan heti tekemään. Käytännössä ei saumaakaan, että voisit ihan alussa pariin viikkoon käydä heittämässä tunnin tai yli mittaisia treenejä (ellei teitä ole kaksi).
Meilläkin toinen meistä käy päivätöissä ja minä olin enemmän kotona, koska olen työhyvinvointivalmennuksista lomalla lokakuun alkuun. Tästä syystä pennun hankkiminen on ajoitettu kesäloma-aikaan.Mielestäni otimme pennun todella hyvään saumaan: pennun on kiva mennä ulos, kun ei ole pimeä, lokaa ja kylmä ja minä olen kesälomalla päivähommista. Koska olen yrittäjä voin vaikuttaa muihin duuneihin ei tai joo-sanalla.
- Vaikka täystreeniä ei pääse tekemään, niin hyödynnä työ- tai muut matkat. Jos käyt samaan aikaan töissä, näet kavereita tai olet sopinut menoja, niin hyödynnä arkiliikuntaa. Vaihda bussi tai ratikka jalkoihin tai pyörään.Itse hölkkäsin PT-tapaamisiin tai tein pikatreenin salilla ennen PT-asiakkaani tapaamista. Tai sitten liikun pyörällä tai kävellen.Tänään esimerkiksi pyöräilin Espooseen (n. 35 min suunta) ja takaisin ohjaamaan Sprint-tuntia, koska ilta on tukossa.Luo siis liikunnalle mahdollisuus. Vaikka vähän väsyttäisi, niin arkiliikunta helposti piristää mieltä ja kaikki liike on aina kotiin päin!Lisäksi käytän paljon portaita. Pennun kanssa ihan aluksi liikuttiin tietty hissillä ylös-alas, mutta jos liikuin ilman pentua, niin portaat käyttöön!
- Hyödynnä hiljaiset hetket. Ekalla viikolla Bossen ollessa meillä päätin tehdä kotitreenin villasukilla. Välistä olen venytellyt. Erityisesti iltaisin ennen nukkumaanmenoa olen sohvalla köllötellessäni venytellyt etureisiä, välistä lonkankoukistajia.
Hyödynnä siis hiljaiset hetket ja pennun nukkumishetket. Pennut ovat ihaltavan kovia nukkumaan ja nukkuvat alussa, kuin tukki.Tee nopea kuntopiiri, joogaile tai venyttele – virkisty tai vetreydy! 😉 Tsekkaa liikeideoita ja tee kotitreeni – tsekkaa idiksiä esim. näistä videoistani:
Top-3 Kehonpainotreeniliikkeeni
Liikkuvuus- ja kehonpainotreeniä
Lisää vatsalihasliikkeitä (kehonpainolla)
Vatsalihasliikkeitä (joihinkin tarvitset kepin)
Keskivartalon lämmittelyliikkeitä (joihinkin tarvitset kepin)
Nopea kuntopiiri keskivartalolle ja jaloille (tarvitset mm. kuntopallon)
Näin muutamia laittaakseni. 😀 Edellisten videoiden liikkeet soveltuvat loistavasti kotiin, kun dogi nukkuu.
Löydät hakusanalla Coachingkira muut YouTube-videoni kätevästi täältä.
Tänään minulla on PT-tapaaminen illalla ja ajattelin hölkkäillä sinne. 🙂
Ihanaa iltaa kaikille!
x Kipa
EDELLINEN KIRJOITUKSENI:
Einekset | Millainen valmisruoka kannattaa valita?
*** Seuraa minua ***
Facebook – YouTube – Bloglovin
*** Instagram: Coachingkira ***
<3
Viimeisimmät kommentit