Onko ihmisillä SOME-ähky?

Käyn tällä hetkellä muutamaa koulutusta: Terveysvalmentajan opintoja sekä Hyvinvointialan yrittäjän ammattitutkintoa. Eilen oli Hyvinvointialan yrittäjän lähipäivä, jossa yksi aiheista oli verkostuituminen.

Kouluttaja sanoi, että virtuaaliset verkostot lisääntyvät yhä tulevaisuudessa, koska meillä ei ole aikaa.

Tämä jäi todella mietityttämään. Niin paljon tulee nykyään kuultua ja luettua kriittisiä ajatuksia siitä, kuinka ihmisiin ei olla enää henkilökohtaisesti yhteydessä. Ihmisillä on SOME-ähky. ”Minä ainakin soitan sitten, jos haluan tietää mitä toiselle kuuluu” kuuluu usein jonkun suusta. SOME-lakkoja tehdään ja Facebook-tilejä laitetaan tauolle tai tili lopetetaan.

Kuka on pitänyt SOME-lakon, esimerkiksi Facebookista?

Olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksia tästä millainen vaikutus sillä oli yhteydenpitoon muiden kanssa. Tai millainen vaikutus vuorovaikutukseen silloin, kun toisella on access SOMEen ja itse istut tämän henkilön kanssa kahvilla ilman älypuhelimen virikkeitä.

Entä mitä tapahtuu verkostojen ylläpitämiselle tai ihmiselle itselleen, kun virtuaalisti tiettyihin verkostoihin ei enää ole tai kuulu?

Onko ja kuinka mahdollista elää enää ilman virtuaalisia verkostoja, kuten Facebookia, Snapchatia, verkkosivuja, Instagramia, LinkedIniä, Tinderiä jamitänäitänyton?

Voiko tulla enää elämää ilman sosiaalista mediaa?

SOME | Tarve kuulla ja tulla kuulluksi

Ihminen on aika utelias olento. Huomaan itsekin käyttäväni paljon Facea ja Instaa tiedon etsimiseen ja jakamiseen. Olipa kerran aika, jolloin luin ahkerasti vaikkapa Metro-lehteä (kyllä, olen joskus tehnyt ”oikeita töitä” 😉 ja käynyt siis päivätöissä, johon kuului ratikka-, metro- ja bussimatkat Metro-lehtimahdollisuuksineen). Tiesin edes jotain uutisia. Itseasiassa katsoin yhdessä vaiheessa kympin uutiset ja Uutisvuotoakin.

Nykyään huomaan ratikkamatkojen (jotka ovat nyt niitä työmatkoja ja käteviä ovatkin, koska silloin voi istua alas ja samalla työskennellä känykällä 😀 ) olevan täynnä kännyköitä.

Oletteko joskus ihan vain istuneet ratikassa ja katsoneet ympärille? Suurimalla osalla on kännykät verkkokalvoilla. Se on muuten aika hauska näky. 😀

Tieto kulkee todella nopeasti sosiaalisessa mediassa. Toki kaikki tieto ei kulje eli eihän se mikään kattavin uutisvuoto-ohjelma ole. Mutta on se oman elämänsä Big Brother: reaalielämän kuulumisia tuutin täydeltä. Tai ainakin valikoitua reaalielämää, SOMEssahan voi näyttää vain asioita, joita valitsee näyttävänsä. Juurikin eilen sain tietää puolitutun synnyttäneen vauvan. Molemmat, äiti ja lapsi, voivat hyvin ja olipa vielä koko perheestä kuvakin vastasyntynyt sylissä. Laitoin kätevästi onnittelut kommenttikenttään.

Kyllä siinä aina pieni uteliaisuuden siemen selailussa piilee. Toisaalta monilla tuntuu olevan myös tarve jakaa kuulumisia. Virtuaalisena verkostona esimerkiksi Facebook on hyvä siinä, että yhdellä klikkauksella saa monelle ihmiselle kerralla asiansa kuulluksi.

Mutta miksi meillä on niin kiire?

Niin, mistä sitten tuli niin kiire, että ”yhtäccii” meillä ei ole aikaa muille, kuin virtuaaliverkostoille? Vai onko sinne ollut ikäänkuin pakko ajautua, koska ”kaikki ovat siellä”? Mitä tapahtuu henkilöille, jotka eivät ole siellä? Minkälaista on virtuaaliverkoston ulkopuolella?

Kuinka moni käyttää erilaisia ryhmiä ja sivustoja keskusteluun ja tiedon saamiseen?

Itse olen itseasiassa todella monessa hyvinvointiin ja terveyteen liittyvässä ryhmässä ja tarpeen vaatiessa selailen niitä silloin tällöin. Näin minä pysyn tietoisena siitä, mitä omalla alallani tapahtuu. Jos en olisi niissä, niin mistä hakisin tietoa?

Mistä haetaan nykyään tietoa yhtä nopeasti ja kätevästi, kuin virtuaalisesti? Rakastan kyllä kirjoja ja kirjahyllyni on täynnä tietyn aihepiirin kirjoja – ei vain ole aikaa lukea niitä. Eikö se näin mene? 😉

Mistä tuli kiire? Mihin meillä oikeastaan on kiire?

Kiire on, koska elämme aikaa saada kaikki tässä ja nyt heti

Kiirehän on tunne siitä, että on toimittava nopeammin, kuin mihin omat voimavaransa tuntuu riittävän. Kiirettä ei ole silloin, kun koemme suoriutuvamme jostain asiasta tietyn ajan puitteissa ja olemassa olevilla kyvyillä.

Uskon, että kiireen tuntu on meille tullut juurikin siksi, että tieto välittyy ennen näkemättömän nopeasti. Meistä on tullut kärsimättömiä. Jos jotain emme tiedä, Google on käsillä. Jos johonkin kaipaamme vastausta se on muutaman klikkauksen päässä. Mahdollisuus kommunikointiin ja tiedonvälitykseen on aivan erilaista, ja samalla aikatauluja on voitu täsmentää ja laittaa tiukemmalle. Näin ollen myöhästymisen tunne ja myöhässä oleminen tulevat nopeammin, kuin ennen.

Ja taas tullaan siihen, että kaikki tulisi hoitua tehokkaammin. Jos hommat eivät suju tässänytjaheti se aiheuttaa stressiä. Stressiä, koska nyt tulee kiire.

Mikä tähän sitten auttaisi? Pitäisikö meidän madaltaa odotuksiamme? Hyväksyä se tosiasia, ettemme vain yksinkertaisesti ehdi tehdä kaikkea mitä haluaisimme.

Ja toisaalta voidaan kysyä: tarvitseeko meidän tehdä kaikkea mitä haluaisimme?

Mitä me tosiasiassa haluamme?

<3 Kipa

*** Seuraa minua SOME :ssa ***

Facebook – Instagram – YouTube – Bloglovin

<3