Huippukunnossa – onko mahdollista 24/7?
Ensin ajattelin, että en tule kirjoittamaan aiheeseen liittyen. Toisaalta taas minulla on oma, kuuluisa vahva, mielipiteeni asiasta, joten pakkohan se on jakaa! Pakkohan se on myös myöntää, että fitness on nyt superbuumi, siksi käytän sitä esimerkkinä kirjoituksessani. Sitä on luontevaa käyttää tässä yhteydessä esimerkkinä, sillä se liippaa hyvin läheltä käsittelemiäni aiheita ja on monen ”unelmalistalla” tällä hetkellä.

Itselläni ei ole asiaan mielipidettä mikä on oikein. Tai itseasiassa minulla on mielipide: ei ole oikeaa eikä väärää. Onko oikein olla dieetillä ja vetää kroppa äärirajoilleen? Onko myöskään oikein, että ei liiku yhtään ja syö teollisesti tuotettua ruokaa elimistönsä solujen rakennusaineiksi? Kärjistettynä. 😉

Ääriesimerkistä fitneksessäkin on kyse. Fitnesskroppa ei ole jatkuva tila, joka ensin tavoitetaan ja sitten ylläpidetään. Se on hetkellinen, tietyn aikaa kestävä henkisesti ja fyysisesti haastava tila, jota varten tulee valmentautua pitkän, jopa useamman vuoden, ajan. Mieluiten ammattivalmentajan kanssa.

 

Keho ei ole vain ulkoisen muokkauksen kohde – se on työtoverisi, joka kulkee kanssasi tässä elämässä

Haluan kuitenkin muistuttaa kaikkia ihania ihmisiä, että keho ei ole vain ulkoisen muokkauksen kohde. Se on työkalu ja ystäväsi tässä elämässä. Keho on osa tiimiäsi päivästä toiseen kommunikoimalla sinulle erilaisten tilojen, kipujen ja oireiden kautta.
Kehomme antaa meille päivittäin tärkeää informaatiota terveydentilastamme – meidän tehtäväksi jää olla kehollemme ystävä ja tiimiläinen takaisin kuunnellen sitä. Kehoamme ei voi erottaa meistä, sillä se on Minä. Se on Sinä. Olkaamme kehollemme paras mahdollinen ystävä, sillä se kulkee mukanamme päivittäin ja auttaa meitä suoriutumaan päivistämme. Älkäämme asettako sille(kään) liikaa paineita.
Ihminen ei voi olla koko ajan huippukunnossa – suorituksia tulee osata rytmittää
Ei maailman luokan menestyvimmät urheilijatkaan treenaa koko ajan räkä poskella. Kisoihin valmistautuminen on tietoinen henkinen ja fyysinen matka yhden päämäärän tavoittamiseksi. Harjoittelu on mietitty tarkkaan, jaksotettu, rytmitetty, optimoitu ja viilattu. Koko aikaa ei kuminauhaa voi virittää äärimmilleen.

Liikaharjoittelu ja liian vähäinen palautuminen vähentävät suorituskykyä.  Kirjoitin ylikunnon oireista aikaisemmin blogissani. Voit lukea kirjoituksen täältä.

Kun kehomme viedään pitkäkestoisesti äärirajoilleen, niin palautuminen treeneistä hidastuu. Lisäksi väsymys vaihtuu vähitellen jatkuvaksi uupumukseksi ja unihäiriöiksi.

Jossain vaiheessa veriarvot heittävät astetta enemmän häränpyllyä, hemoglobiini laskee, paleltaa, keho on kohmeessa ja kaiken kukkuraksi vitamiini- ja kivennäisainetasot laskevat. Tulee kramppeja ja kremppoja. Sydämen syke muuttuu epänormaalia korkeammaksi tai matalammaksi. Jalkoja särkee jatkuvasti.

Aamuisin herätessä olo on kankea, vetämätön ja uni vielä maittaisi – itse asiassa vaikka viikon verran putkeen tai talviunien verran. Yleinen kiinnostus ylipäätänsä mihinkään laskee. Päivistä tulee suorittamista. Lisäksi seurana ovat vatsan ja suoliston ongelmat. Mahdollinen jatkuva makeanhimo. Vaihtoehtoisesti mikään ei maistu. Hermoheikkous ja yleinen ketutus. Pakkopullan tuntu treenitekemisessä. Plääääääh. Nukahdan pystyyn, mutta olen siihenkin liian väsynyt.

Tässä pisteessä on taottu liian kovaa liian kovalla rytmillä.

 

Pysähdy ja mieti motiivejasi – mikä saa sinut tekemään sitä mitä teet?

Tavoitteellisuus ei koskaan ole huono asia, mutta kehottaisin kaikkia pysähtymään ja miettimään tavoitteidensa takana olevia motiiveja. Miksi johonkin projektiin haluaa lähteä? Mitä sillä haluaa saavuttaa tai kertoa? Tuleeko kimmoke ulkopuolelta vai Sinusta itsestäsi?

Huippukunnossa elämisestä on tullut tämän päivän kuuma peruna, ja se näkyy mm. fitness-kisaajien räjähdysmäisessä nousussa.  En tiedä, miten pitkän linjan kisaajat kokevat tämän hetkisen tilanteen, mutta mitä selkeästi näyttää siltä, että fitneksestä on tullut ihailtu ja tavoiteltava asia.

Mitään tuomitsematta minua itseäni kiinnostaisi tietää _miksi_. Ja mitä huippukunnossa edes tarkoittaa? Henkistä vai fyysistä suorituskykyä? JA millaista sellaista? Vai mahdollisimman alhaista rasvaprosenttia? Vai ylisuorittamista mahdollisimman minimäärällä yöunta? Mitä ihmettä tarkoittaa olla huippukunnossa?

 

Tahdonvoima on rajallinen voimavara – siksi sinun tulee tunnistaa motiivisi ja suhteuttaa ne olemassa oleviin resursseihisi
”Tahdonvoimaa! Tahdon voittaa!”. Fintelligensin ”Kaikki peliin” toimii tähän teemaan hyvin. Kuitenkin on hyvä rakkaat kanssaihmiset muistaa, että ihmisen tahdonvoima on rajallinen. Tahdonvoimaa sisältää fyysisen ja psyykkisen vahvuuden,: tahdon ja voiman.
Tahdonvoima meidän sisäinen energiavarastomme ja Primus Motorimme. Tiesittekö muuten, että voimme voimistaa tahdonvoimaamme oikeanlaisella ruokavaliolla? Tahdonvoiman määrään vaikuttaa myös kehomme insuliinin määrä.

Syy miksi otan tahdonvoiman esille on juurikin motiivi. Miettiessä miksi jotain haluaa saavuttaa tulee arvioida realistisesti myös voimavaransa ja käytettävissä oleva aika suhteessa resursseihin. Onko mahdollista ympätä haastava henkinen ja fyysinen projekti kaiken muun elämän ohelle?

Tärkeintä on, ettei vaadi itseltään liikaa ja viritä omaa henkilökohtaista kuminauhaansa liian kireälle. Kipeää nimittäin tekee, kun kumppari läsähtää päin pläsiä.

Energia, jota kulutamme ei ole vain fyysistä. Se on myös henkistä ja ihan yhtä lailla kuluttavaa. Henkistä energiaa kuluu kaikenlaisten päätösten tekemiseen, erityisesti hyvinvointiin liittyevin päätosten tekemiseen.
Aivot kuluttavat levossa noin 0,4 joulea minuutissa
Keskittymistä vaativissa tilanteissa energiankulutus on jopa 6 joulea minuutissa. On siis sanomattakin selvää, että psyyke joutuu helposti koetukselle jatkuvan “päämäärä mielessä” –ajattelun myötä.

Myöskään aivot eivät voi työskennellä kovatehoisesti jatkuvalla syötöllä.

 

Ole itsellesi armollinen – 7 keinoa armollisuuteen
Oli sitten tavoitteenasi elämäntapamuutos, liikunnan aloittaminen, painonpudotus, terveemmät elämäntavat tai fitness, niin:
  • Kirkasta itsellesi todelliset motiivisi
  • Laadi suunnitelma
  • Luovu vaatimasta itseltäsi liikaa
  • Tunnista omat voimavarasi käytettävissä olevan ajan puitteissa
  • Aseta selkeät tavoitteet: miten ja millä keinoin pääset tavoitteeseesi ja mitä teet, kun tavoite on saavutettu
  • Tee tavoitteesi selkeäksi myös tukiverkostollesi, jotta hekin ymmärtävät Sinua ja osaavat antaa tukensa
  • Kiitä itseäsi ja kehoasi hyvästä työstä ja iloitse onnistumisista

 

Loppuun vielä sitaatti kuuluisalta Putouksen Kissi Vähä-Hiilarilta:

”Iskee, iskee, hakkaa, hakkaa, eestä ja takkaa, ikinä ei lakkaa!”

 

Terveydeksi, ystävät!

– Kipa

 

Mitä mieltä sinä olet suorittamisesta? Kuinka mahdollista on olla koko ajan huippukunnossa? Mitä hyvä kunto ja huippukunto sinulle merkitsevät? Kommentoi vapaasti ja jaa artikkelia!