Nyt uutisoi 9.5.2015 verkkosivullaan ruokavalioiden olevan uusi uskonto. Tämä perustuu uusimpaan tutkimukseen, jonka taustaan voi perhetyä oheisesta linkistä: http://nymag.com/scienceofus/2015/05/diets-are-a-lot-like-religion.html

James Madisonin yliopiston uskonnon professori Alan Levinovitz on löytänyt samankaltaisuuksia ruokavalioihin ja uskontoihin liittyvien uskomusten väliltä. Hän huomasi muun muassa, että ”kaksi tuhatta vuotta sitten oli daoistisia munkkeja, jotka päättivät, että välttämällä viittä viljalajiketta — pystyi elämään ikuisesti ja välttämään kaikki sairaudet”, ja tutkiessaan tätä hän alkoi ”miettiä, että hei, tämähän kuulostaa aika samalta kuin nykyaikaisten, maallisten ”dieettigurujen” tekemät lupaukset seuraajilleen”.

Mielenkiintoista on, että tutkimuksen mukaan kyseessä ei ole uusi ilmiö, vaan uskonnollinen suhde ruokaan pätee läpi historian.

”Levinovitzin mukaan tiukat trendiruokavaliot luovat samanlaista turvaa ja yhteenkuuluvuutta kuin uskonnotkin ovat luoneet vuosituhansien ajan. Ihmisten taipumus ajatella, että ennen oli kaikki paremmin, selittääkin Levinovitzin mukaan monien trendidieettien, kuten esimerkiksi ”luolamiesaikojen ruokavalioon” nojaavan paleodieetin, suosiota.”

Ruoka luo yhteenkuuluvuuden tunnetta

Itse koen asian niin, että näen ruoan ja ruokailun kautta aikain olleen yksiä suurimmista yhteenkuuluvuutta korostaneita tekijöitä. Nykyään vain näillä vain on eri muoto: dieetit ja tietynlainen elämäntavan noudattaminen.

Pari esimerkkiä: Keskiajalla esimerkiksi ruoka oli sen ajan ihmisille tärkeä asia nautinnon, selviytymisen, uskonnon, terveyden sekä yhteisöllisen aseman korostamisen kannalta. Yhteiskuntaluokkien erot olivat suuret, mikä heijaistui suuresti ruokapöytiin. Niin se vain meni, että alemmat luokat söivät yksinkertaisempia ruokia palko-, kasvis-, vilja- ja maitotuotteista. Ylempiluokkaiset taas söivät enemmän muun muassa lihaa ja munia. Tavallisia olivat myös ylelliset juhla-ateriat . Ei tällöin välttämättä kukaan karpanut, noudattanut hyvähiilihydraattista tai maidotonta ruokavaliota. Ruokaa saatettiin vain silloin syödä vähemmän, mikäli halusi olla hoikka. Enivei, ruokavalio meni luokkayhteiskunnan mukaan.

Paleoruokavalio taas – yksi nykypäivän trendeistä – perustui kylmästi metsästäjä-keräilijä -esi-isiemme ruokavalioon, jossa syötiin sitä mitä kiinni saatiin tai löydettiin. Ei silloin ollut varaa miettiä, mitä ruokavaliota noudattaa. Toki spekuloin vahvasti, mutta vähän veikkaan, että 10 000 vuotta sitten ei välttämättä ensimmäisenä tullut mieleen koostaa ruokavaliopalettia tietyn muodin mukaan.

Tiedon lisääntyminen sekoittaa pakkaa

Pointtini on yksinkertaisesti tiedon karttuminen. Tiedon lisääntyessä tiedämme enemmän erilaisten ruoka-aineiden ja ruokien vaikutuksesta ihmiskehoon, joten erilaiset ruokavaliot ja totuudet kukoistavat. Kaikki ne onneksi ajavat samaa asiaa (ihmisen hyvinvointi), mutta näkökulma ja asioiden korostaminen vain ovat eri. Harmillisinta mielestäni on se, että usein niistä kaikista tulee oma ”totuutensa”. Tällöin sokaistutaan sille faktalle, että kaikille ei sovi sama menetelmä. Emmehän me tänä päivänä tiedä, kuinka sekaisin paleoihmisten pötsit todellisuudessa olivat kaikkein juurien ja lihan syömisestä. Tai onko esimerkiksi kaurapuuron soveltaminen ruokavaliossa tuonut loppujen lopuksi todellisia suotuisia vaikutuksia suolistoflooraamme vai ei. Useimmille meistä kaurapuuro tuntuu kuitenkin sopivan – osalle taas ei, sillä se on hiilihydraattia eikä sitä ennen muinoin metsästä suoraan saanut. Tai sitten jokin muu syy, kuten se, että kaurahiutaleet eivät enää elä…

Fanatismi ei palvele yhteistä hyvää

Kuten uskontoa, ei ruokavaliotaan pidä tyrkyttää kenellekään. Kaikkien on löydettävä itselleen sopiva ruokavalio kokeilemisen kautta. Silloin, kun ruokavalio saa fanatismin piirteitä, niin silloin mielestäni mennään mönkään.

Fanatismi on ylitsevuotavien tunteiden sekoittamista perustarpeeseen, ja se sokaisee mahdollisuuden huomioida asioita eri näkökulmista. Mikäli henkilö näkee itsessään (ja ruokavaliossaan) fanatistisia piirteitä, niin suosittelisin ottamaan etäisyyttä asiaan ja tarkastelemaan asiaa hetken ulkopuolelta. Toki on hieno asia, että on löytänyt itselleen sen sopivimman ruokavalion. Mutta siltä pohjalta ei pidä lähteä tuomitsemaan, tyrkyttämään eikä suinkaan miettimään asiaa absoluuttisena totuutena. Niin yksinkertainen ihmiselimistö ei ole.

Mitä mieltä sinä olet? Oletko sinä huomannut jopa uskontoihin verrattavaa fanatismia tai “hurmoksellisuutta” ruokavaliokysymyksiin liittyen? Millainen on oma suhtautumisesi ruokaan ja ruokavalioihin?

Terveydeksi, ystävät! <3