Tulevaisuus – missä sinä haluat olla tulevaisuudessa?
14-kesäinen ja määrätietoinen
Hei kuinka moni on tehnyt itselleen ihan rehellisen pitkän aikavälin suunnitelman? Tai lyhyemmän ajan? Mitä asioita suunnittelette?
Itse olen pienestä pitäen ollut hyvin määrätietoinen. Tiesin jo pienenä, että kaupalliseen alaan tähdätään. Markkinointialalle. Totta kai sitä ennen oli pienen tytön unelmia ryhtymisestä näyttelijäksi tai laulajaksi. Olisin halunnut näytellä saippuasarjoissa. 😀
14-vuotiaana tiesin, että opiskeluista valmistuttuani ostan oman kämpän Helsingistä Mannerheimintien varrelta. Tiesin myös, että haluan valmistua personal traineriksi suunnilleen samoihin aikoihin, kun valmistun kaupallisista opinnoista.
Minulla oli jostain tullut ajatus jo 14-kesäisenä, että 27-vuotiaana olen tehnyt tämän kaiken ja olen kerinnyt olla työelämässä ja menestynyt urallani.
Mitä tavoitteita teillä on ollut?
Määrätietoisuudesta rennompaan otteeseen
Voitte vain kuvitella, kuinka määrätietoisuus parhaimmillaan voi kääntyä kovaksi suorittamiseksi ja tavoitekeskeiseksi elämäksi. Jos tavoitteita ei saavuta – tai vielä parempi, ylitä – on jotenkin vähemmän.
Aina aika ajoin pysähdyn miettimään mitä kaikkea tässä on tullutkaan tehtyä. En ajatellut, että ryhtyisin koskaan yrittäjäksi. Tein sen päätöksen itseasiassa juuri 27-vuotiaana ollessani pettynyt siihen, että työelämä omalla kohdallani ei ollutkaan sitä mitä olin silloin aikoinaan päähäni pläänännyt sen olevan.
Olinko vain valinnut väärän tien? Oliko omassa työskentelytavassani tai ajatuksissani jotain vikaa? Vai mistä johtuu, että paloin loppuun, voin huonosti ja päätin hypätä työsuhteesta yrittäjäksi?
En usko. En usko, että olin tehnyt väärin. Olin kulkenut juuri sen matkan, mikä minun tulikin kulkea. Matkan varrella olin vain saanut itse täsmennettyä itselleni omat arvoni ja sen, mikä elämässä on itselleni tärkeää.
Olen oppinut vihdoin sen, että välillä voin ottaa rennommin. Tulevaisuudesta ja tavoitteistani tinkimättä. Se, että otan rennommin antaa aikaa nähdä ympäriltä paljon enemmän erilaisia asioita. Sellaisia, joita ei aina osaisi bongata ohikiitävistä maisemista.
On opettavaista osata höllätä nyörejä. Se pakottaa sinut hyvällä tavalla ymmärtämään ja kuuntelemaan itseäsi: ei vain silloin, kun olet vahva ja elinvoimainen, vaan myös silloin kun olet heikoimmillasi.
Tulevaisuus | Mikä elämässä on tärkeää?
Tähän ei ole oikeaa vastausta. Meillä kaikilla tärkeät seikat muodostuvat eri tekijöistä ja ominaisuuksista. Siksi on niin upeaa törmätä silloin tällöin esimerkiksi vanhoihin koulututtuihin tai entisiin kavereihin ja nähdä mitä heistä on tullut. Tai miksi he ovat tulleet.
Onko elämässä tärkeää sitten suunnitelma? Onko ja kuinka tärkeää todella suunnitella elämäänsä kolmeksi, viideksi, kymmeneksi tai 20 vuodeksi eteenpäin?
Mielestäni on, se on tärkeää. Jos en olisi omia tavoitteitani koskaan suunnitellut ja itselleni kirkastanut en todennäköisimmin olisi tässä pisteessä tällaisena.
Ja on hyvä muistaa, että suunnitelmiaan voi sitten muuttaa aina matkan varrella – ei se elämä ole niin vakavaa! 🙂
Mikä siis sinulle on tärkeää? Missä sinä haluat olla 10 vuoden päästä?
x Kipa
PS: Vielä tämän viikon kerkiät osallistua herkun korvike -arvontaan ja voittaa boksillisen Questbareja! <3
Edellinen kirjoitukseni:
Koordinaatiokyky | Koordinaatioharjoituksia lenkille – tsekkaa video!
*** Seuraa minua ***
Facebook – YouTube – Bloglovin
*** Instagram: Coachingkira ***
<3