Miten kilpirauhasen vajaatoiminta vaikutti elämääni?
Saan tasaisin väliajoin kysymyksiä siitä, miten kilpirauhasen vajaatoiminta minulla huomattiin ja miten se vaikutti näin aktiivisen ihmisen elämään.
Usein ajatellaan, että yhtäkkiä hiipinyt väsymys on vain ihmisen omaa laiskuutta. Niin mäkin aluksi luulin, että musta on tullut vain laiska. Ruoskin itseäni jatkamaan entistä kovemmin kuuntelematta kehoni signaaleja. Sanomattakin selvää on, ettei jälki ollut hyvää.
KUN ENERGIA LOPPUU
Kaikki alkoi hiljalleen hiipineestä väsymyksestä. Vuosi 2012 oli upea, mikään ei tuntunut pysäyttävän mua. Oli Summer Sound Festaria ja muita tamppaamisia, benji-hyppyä sekä Ibizan reissua. Treeni kulki ja kroppa oli tikimmässä, kuin koskaan. Söin tiukan kaavan mukaan, jossa hiilarit olivat minimissään. Kesän jälkeen paiskin yrityksessäni töitä, koska sitä kannattaa takoa raudan ollessa kuumaa. Syksyllä kun jengi palaa lomilta ja niin sanotusti kesän jälkeiseen ruotuun.
Olen temperamentiltani energinen, tykkään puuhastella. Matkan varrella on vain pitänyt alkaa suhtautumaan kehoonsa aivan uudella tapaa. Nykyään kuuntelen kehoani enemmän ja kunnioitan sitä ihan vaan jo sellaisenaan: hienona kokonaisuutena, ei pelkästään ulkonäön muokkauksen kohteena.

Energia vaan loppui. Olisi voinut nukkua koko ajan.
Keho on kokonaisuus. Fyysisen kuorman lisäksi henkinen kuorma vaikuttaa. Vuosi 2012 sai mielenkiintoisen päätöksen, kun silloinen – luulemani – elämäni mies päätti kertoa tykkäävänsä sittenkin miehistä.
Tiukalle venytetty fysiikka ja pari ylläripylläriä henkisellä puolella lisää takasivat hiljaa kytevän pommin.
Vuoden 2012 lopussa yksinkertaisesti väsyin. En tiennyt mistä silloin oli kyse,
olin vaan sairaan väsynyt. Olin uupunut. Itkin usein.
Olin masentunut, mikään ei oikeastaan huvittanut. Ohjasin kyllä jumppia, mutta ei ohjaaja voi mennä lavalle itkemään elämänsä haasteita.
Väsymystä vastaan pyrin ensin taistelemaan ihan vaan kofeiinin voimalla. Kunnes sekään ei enää riittänyt, vaan keväällä 2013 astuivat kuvaan päikkärit. Ensin päikkärit olivat 15 minuuttia töiden lomassa. Kun ei vaan jaksanut seistä.
Oli kerrassaan pakko ummistaa silmiäni hetkeksi, sillä muutaman kerran nukahdin seisten hoitopää kädessä tehdessäni asiakkaalle LPG-hoitoa (no I’m not kidding). Väsytti vaan niin paljon.
15 minuutin päikkärit vaihtuivat puolen tunnin päikkäreihin. Puolen tunnin päikkärit tuntiin. Tunti vaihtui kahteen. Keskiviikkoisin aloin miettiä, että en varmaan hengitä enää perjantaina – olin yksinkertaisesti niin väsynyt.
Energia loppui totaalisesti.

On ihanaa, kun on energiaa ja mahdollisuus puuhastella myös Bossen kanssa. <3
KUN HIKOILU LOPPUU JA PAINO NOUSEE
Ohjasin tunteja suht normaalisti. Jouduin kuitenkin suureksi harmikseni saikuttamaan hieman enemmän: ensinnäkin olin todella väsynyt ja toisekseen kuvaan astuivat ongelmat äänen kanssa. Ääni vaan käheni ja puhumisesta ohjauksen aikana tuli patistamista. Äänen patistaminen tarkoitti lisää ääniongelmia.
Eikä tietenkään hommaa helpota se, että äänihuuleni eivät sovellu äänityöhön. 😀
Äänihaasteet olivat yksi. Toinen oli hikoilu. Mä tykkään treenata ja mä rakastan hikoilua. Treeni ilman hikeä on kuin jotain krusiaalia jäisi puuttumaan. Tiedättekö? 🙂 Homma meni siihen, että saatoin ohjata kolme hikituntia putkeen enkä ollut hikoilut edes sen vertaa, että paperi olisi kostunut otsaa pyyhittäessä. Hiki vaan loppui.
Treenin aikana ja jälkeen olo oli kuin puolukan lehdellä: nestettä kertyi, mutta se tuntui jymähtävän kroppaan. Suututti. Saatoin jopa mennä vielä kostoksi kuntopyörän päälle kokeilemaan, että EIKÖ SE HIKI MUKA TULE. En jaksanut viittä minuuttia enempää polkea, koska hapotti niin hiivatusti. Lähdin tippa linssissä suihkuun ja totesin, että ei se hiki tule.
On todella vaikeaa menettää kontakti kehoonsa. Kun ei tiedä mitä pinnan alla tapahtuu eikä keho kerro sinulle kuulumisiaan sanoin. On ihmisen itsensä vastuulla pysähtyä kuuntelemaan kehoaan ja kysymään itseltään mitä minulle kuuluu juuri nyt.
Minä en sitä silloin heti tehnyt, kuunnellut kroppaani. Ajattelin vain, että
ehkä minusta on tullut laiska.
Painoa tuli lyhyessä ajassa ensin kuusi kiloa, sitten kahdeksan. Oman kehon muuttumisen seuraamista on henkisesti haastava seurata: miten hyväksyä painonnousu? Miten olla tyytyväinen itseensä? Ja vielä alalla, jolla harvasen päivä kampeat jumppalavalle ihmisten eteen.
En tiedä, kuinka moni asiakkaista muistaa, mutta minulla oli aikani, kun ohjasin yli vuoden pitkähihainen päällä. Aina. Käteni, jotka ennen olivat olleet ”ylpeyteni”, eivät enää olleet ne timmit Madonna-kädet.
Pääni oli turvonnut, kroppa nesteissä.
MITEN SITTEN KÄVI?
Siinä vaiheessa, kun tukkaa alkoi lähtemään tuppoina ymmärsin hakeutua lääkäriin. Juttelin kerran tuntieni jälkeen pukkarissa ohjaajakollegani kanssa ja suin tukkaani. Sormien väliin jäi jo valmiiksi ohuesta tukastani tuppoja. Säikähdin niin maan perhanasti! Nyt lähtee koko rotanpiiska! 😀
Googlettelin hieman oireitani ja kaikki oireeni mätsäsivät kilpirauhasen vajaatoimintaan. Oikeastaan oireista ei puuttunut mitään.
Menin silloiseen Diacoriin (nykyinen Terveystalo) keskustassa ja onnekseni kohdalleni osui lääkäri, joka kuunteli. Itkin lääkärille, kuinka väsynyt olen. Kerroin, kuinka kyse ei ole siitä, että haluaisin häneltä sairaslomaa. Kysymys oli siitä, että minä halusin jatkaa töiden tekoa.
Mä halusin takaisin mun energiani.
Laajat verikokeet otettiin ja hypotyreoosin lisäksi kokeista löytyi matala ferritiini eli varastorauta. Ferritiinin viitearvot aikuiselle ovat naisille 10-150 µg/l ja miehille 28-370 µg/l. Minulla oli alle 5. Hemoglobiinissani taas ei ollut mitään vikaa.
Vaikeinta diagnosoinnissa varmaan onkin se, että raudan puutteella on kilpparin vajaatoiminnan kanssa samanlaiset oireet. Ja olisihan joku lääkäri voinut stikata mulle vaan masennuslääkkeitäkin. Menetkös siitä tyttö itkeksimästä. 😀
Onneksi kyseinen lääkäri aloitti kanssani tyroksiinilääkityksen kokeilun, vaikka vapaan kilpirauhashormonin arvoni olivatkin 10 eli itseasiassa silloisten viitearvojen (10-22) sisällä. Hän olisi voinut sanoa, että ei määrää lääkitystä.
KAUANKO KESTI, ETTÄ LÄÄKITYS TEHOSI JA MITEN MENEE NYKYÄÄN?
Useampi kuukausi. Mulle aloitettiin 1/4 tablettia lapsen annoksesta eli 25 mikrogramman tabletista. Alussa ei mitään vaikutusta. Nostettiin puolikkaalla. Ja siitä taas pikkuhiljaa ylöspäin, kunnes todettiin, että 1-2 tablettia on sopiva määrä. Sillä ollaan nyt menty.
Kyllä siinä vähintään puoli vuotta-vuosi menee, että saa mitään kunnon osviittaa. Jollakulla enemmänkin. Parissa viikossa oma oloni koheni ihan vaan jo siksi, että oireilleni löytyi jokin ”järkisyy” ja toisaalta sain toivoa siihen, että joku päivä kaikki olisi taas hyvin.
Nykyään katson kiittäen taaksepäin. Koko prosessi on tehnyt minusta sen, mikä olen tänään. Sanon aina asiakkailleni, että kokemistamme haasteista tulee joku päivä ihmisen voimavara ja vahvuus.
Niin minullakin. Kuuntelen – ja haluan kuunnella – kehoani aivan eri tasolla. Valmennan myös ihmisiä kuuntelemaan kehoaan aivan eri tasolla. Kaiken taustalla on #inhimillinenote.
Paino on vain luku: se ei kerro, kuka sinä olet eikä se määrittele sinua. Vaikka en ole enää yhtä tikissä, kuin silloin ”parhaimpina vuosinani”, niin sillä ei ole väliä: kehoni toimii. Jaksan. Voin tehdä asioita, joista nautin ja ennen kaikkea voin tehdä työtäni. Sitä työtä, mihin minulla on intohimo: ihmisten liikuttamiseen, motivoimiseen ja energian jakamiseen.
Palaako rasva enää samalla tavalla? No ei, ei se kyllä pala. Jos rasvaa haluan polttaa kaikki vie yli tuplasti enemmän aikaa ja kaikessa pitää olla tuhat kertaa tarkempi. Harmittaako se? Ei. Koska millään mitä haluan tehdä tai saavuttaa tässä elämässä ei todellisuudessa ole mitään tekemistä rasvaprosenttini kanssa.
Voimaannuttavaa pääsiäistä, ihanat! Pitäkää huoli itsestänne.
x Kipa
Lue lisää aiheesta:
Kilpirauhasen vajaatoiminta | Treenivinkit
Kilpirauhasen vajaatoiminta | Ruokavaliovinkit
Äänestä blogiani Inspiration Blog Awardseissa
Äänestä blogiani Vuoden Energisin -kategoriassa. Tässä sarjassa ehdolla olevat vaikuttajat ovat motivoineet muita tekemään parempia ratkaisuja arjessa sekä luoneet ympärilleen tsemppihenkeä ja hyvää fiilistä!
Klikkaa kuvaa & vaikuta! Äänestysaikaa on 5.4. asti.
♡♡♡ Kiitos! ♡♡♡
Kai sulla aloitettiin myös rautakuuri jos ferritiini oli noin matala? Moni voi saada raudasta jo paremman olon ja syövät kilpirauhas lääkettä ihan turhaan.
Joo, makasin kaksi päivää sängyssä ja söin verilettuja, maksalaatikkoa ja maksapihvejä. Lisäksi Retafer-kuurina. 🙂
Mietin samaa kuin edellinen kysyjä, itse olen ollut rautakuurilla nyt 3 kk ja arvo on noussut mukavasti. Raudanpuutteessa kilppari toimii kunnolla vasta kun ferritiini on siellä 70-80 paikkeilla. Rautaa tarvitaan t4 hormonin muunnoksessa t3-muotoon joka on se aktiivinen kudostason hormoni. Mulla esim t4 oli koholla mutta t3 alhaalla. Eli muunnossa oli ongelmaa raudanpuutteen vuoksi 🙂
Ihana kuulla, että rautakuuri on kohdallasi jeesannut! <3
Mä niin voin samaistua sun oireisiin.. Itse olin vajaa 2 vuotta sitten tulla hulluksi kaikkien oireiden kanssa..Mulla ei todettu kilpparin vajuria vaan autoimmuunityreoidiitti.. Se vetää kilpparin vajuriin jossain vaiheessa.. Mun lääkitys on nyt 0,075mg eli 3 tabua.. Nyt on alkanut aineenvaihdunta vähän palaamaan ja toivo tulleista 25 ylimääräisen kilon katoamisesta elää… Mulla sen sijaan ferritiini ja hemoglobiini on aivan normeja, kaikki muut kilppariarvot kohdillaan mutta kilpparin vasta-aineet on 60x korkeemmalla kun pitäs..
Kiitos siis tästä kirjoituksesta! 🙂
Oooo, oli sullakin kieltämättä sitten haastavaa! On tosi nasty olo, kun omaan kehoon menettää ns. kontrollin tai lähinnä sen, ettei vaan ymmärrä missä mennään. Mä pidän sulle peukkua, että lääkitys puree ja paino laskee. <3
Kiitos itsellesi kommentista – keväästä tulee hieno! 🙂
Siis tää oli kun omaa tekstiään olis lukenut.
…sillä erotuksella, että mulla ei sit ees thyroxin toiminut, vaan taistelin läpi 12 lääkäriä, että sain oikean ja minulla toimivan lääkityksen (yhdistelmä – thyroxin + liotyronin).
Nyt onneksi kaikki hyvin. Ihanaa kun ei enää KOKO AJAN väsytä! ♥
mms ❤
Kiitos kommentistasi! Siis sä olet ollut todella sitkeä, hieno sinä!
Okei, tämä onkin vähän harvinaisempi lääkeyhdistelmä (?) vissiin? Ei ihmekään, jos ei heti löytynyt. Mut onpa ihan sairaan ihanaa, että kaikki on nyt hyvin ja pössis on parempi. Olen TOSI onnellinen sun puolestasi, että oikea lääkieyhdistelmä löytyi!!❤❤
Moikka! Kauanko sulla kokonaisuudessaan meni löytää oikea taso lääkitykselle? Reagoiko sulla kroppa nostoihin? Itsellä nyt 2,5kk lääkitystä takana (ensin 50mcg, nyt n. 65mcg päivässä) ja meinaa välillä olla todella toivoton olo sen kanssa, että tuleeko mun loppuelämä olemaan tällasta sahaamista vai löytyykö se oikea annostus joskus… Kummankin noston jälkeen on nimittäin tullut n. 3 viikon ajaksi aivan järkyttävä olo, sellainen tosi hermostunut, huimaava ja muutenkin kehno :/ Olis kiva kuulla sun kokemus! Ja kiitos tällaisesta ”valoisasta” postauksesta! :-)Tuntuu, että yleensä kilpirauhastarinat on melkoisen surkeita eikä kukaan muista jakaa niitä onnellisia tai onnistuneita kertomuksia.
Moikka Peppi!
Voi apua, anteeksi, kun on kestänyt vastata! Kiitos megapaljon kommentistasi. <3
Kokonaisuudessaan oikea lääkityksen taso kesti noin puoli vuotta. Pääsin siis aika vähällä. Mulle oikea taso on 1-2 kpl. Tuo 2,5 kk on vielä aika vähän, joten saattaa olla hitusen aikaa tasapainoilua vielä edessä. Yhdellä kaverillani kesti muistaakseni 2 vuotta, että tämäkin on yksilöllistä. 🙂
Joo, mikäli annostus on liian suuri tulee helposti noita oireita. Hermostuneisuus, kärsimöttömyys, hikoilu….tuntuu, ettei oikein saa itseensä ja fiiliksiinsä & kehoonsa otetta. Vapina. Kylmä/kuuma vuorottelee, tai voi olla kylmä, mut hiki vaan virtaa. 😀
Voi ihana sua, kiitos! Tosi kiva kuulla, että saa vähän virtaa kirjoituksesta. On totta, että kilpparin vajaatoiminnasta tehdään helposti aika toivotonta hommaa, kun itseasiassa on mahdollista elää ihan normielämää. Olen onnellinen, kun luit tekstini, mutta harmillisesti oma kommentointini kesti kokonaisen kivikauden. :/
Laita jatkossa viestiä, jos kaipaat lisäpallottelua aiheesta! <3
Tsemppiä,
Kipa