Koordinaatiokyky | Koordinaatioliikkeitä lenkille – tsekkaa video!
Koordinaatio ja koordinaatiokyky
Koordinaatiokyky ja -harjoittelu kuulostaa helposti tosi monimutkaiselta ja isolta suoritukselta. Se, että treenataan koordinaatiota täytyy parhaimmillaan tarkoittaa sitä, että pitää olla joku hoocee-treenaaja.
Ei pidä!
Teimme eilen valmennettavani kanssa aurinkoisen päivän kunniaksi ennen suorituskykytestejä puistossa muutaman simppelin koordinaatioharjoituksen.
Eilen minulla itsellänikin oli juoksuvalmennus Leppävaaran Urheilukentällä. Teimme valmentajan kanssa kaikenlaisia kivoja koordinaatioharjoituksia alkuun. Sellaisia perushyviä, kehoa erinomaisesti valmistelevia harjoitteita. Lopuksi kuvasimme juoksuani ja analysoimme askellusta. 🙂
Eilisestä innostuneena ajattelin koota pienimuotoisen koordinaatioharjoitteluvideosarjan – eli tsekkaa YouTube ja sieltä Coachingkira-videot!
Koordinaatioharjoituksia lenkille
Tässä ensimmäiset 3 liikettä, simppeliä ja tehokasta!
Voit tehdä liikkeet ennen lenkkiä, lenkin aikana tai jälkeen. Lopuksi voit tehdä ihan vaan kostoksi muutaman mäkivedon. 🙂
Eli ei sun pidä olla menossa tyyliin joihinkin yleisurheilukisoihin, ja SITTE vasta alkaa TOSISSAAN reenata koordinaatiota! 😀
Mitä koordinaatiokyky tarkoittaa?
Koordinaatio tarkoittaa kykyä säädellä lihasten yhteistoimintaa. Siitä voidaan käyttää myös käsitettä taito. Koordinaatiokyky siis ilmenee liikkeissä taitavuutena ja tekniikkana.
Tässä onkin yksi hyvä syy harrastaa liikuntaa, sillä liike ja liikkuminen parantaa ihmisen koordinaatiokykyä.
Mitä kaikkea koordinaatiokyky pitää sisällään?
Koordinaatiokyky käsittää kehosi kyvyn reagoida erilaisiin treeniärsykkeisiin.
Lisäksi se tarkoittaa sitä, että osaat tiedostaa kehon eri asentojen ja asennon muutoksia.
Koordinaatiokykyyn liittyy olennaisesti myös tasapaino ja kykysi ylläpitää tasapainotilaa eri liikkeissä ja asennoissa. Kuin myös taito löytää uudelleen tasapaino sen järkähtäessä.
Ihan jo liikkeestä liikkeeseen vaihtaminen vaatii meiltä koordinaatiokykyä. Joskus tarvitset myös rytmittämiskykyä: osaat suorittaa liikkeet oikeaan aikaan ja tarkoituksenmukaiseen rytmiin.
On myös olennaista, että osaat yhdistellä erilaisia liikkeitä kokonaisuuksiksi ja että osaat erotella jännityksen ja rentouden oikeanlaista vaihtelua.
Lisäksi koordinaatiokyky tarkoittaa liikkeen suorittamisen sujuvuutta ja taloudellisuutta – ettet hutki menemään turhaa ylimääräistä energiaa kuluttaen ja väsy ennen aikojasi.
Koordinaatiokyky tarkoittaa myös sopeutumiskykyä, eli kehosi kykyä sopeutua muuttuviin tilanteisiin ja olosuhteisiin.
…oletko koskaan miettinyt, miten paljon liikkuessa oikeastaan tulee tehtyä kaikenlaista?! 😀
Jatkoa piisaa, kunhan koiranpennun kanssa hääräilyiltä kerkiän! Tänään olemme päiväreissulla Oulussa – haemme Bossen VIHDOIN kotiin! <3
Kirjoitetaan siitäkin sitten vielä oma lukunsa kuvineen päivineen – kamerahan on jo pakattu! 😀
Koordinaatiota loppuviikkoonne,
x Kipa
PS: Vielä tämän viikon kerkiät osallistua herkun korvike -arvontaan ja voittaa boksillisen Questbareja! <3
Edellinen kirjoitukseni:
Ota iisii, elämä on liian siistii!
*** Seuraa minua ***
Facebook – YouTube – Bloglovin
*** Instagram: Coachingkira ***
<3