Ruokailuvalinnat | Miksi loukkaantua toisen henkilön ruokailuvalinnoista?
Ruokailuvalinnat | Nälkä – mikä ihana tekosyy
En muista, minkä pikaruokalafkan mainos. 😅 Tuli kerran istuksiessani infrapunasaunassa tuntieni jälkeen vanhasta Sport-lehdestä vastaan kyseinen kuva:
Ruokailuvalinnat | Seitsemän eri nälkää
Osaatko tunnistaa, mikä nälän määritelmistä osuu kohdallesi useimmiten? On mielenkiintoista välillä koittaa saada esimerkiksi oma mielitekonsa kiinni: onko minulla tosiaasiallinen nälkä, vai laukaisiko esimerkiksi suklaamainos makeanhimoni? Vai saiko kenties ohimenevä tuoksu jonkinmoisen nälän päälle?
Lue tarkempi kirjoitukseni seitsemästä ei nälästä täältä.
Ruokailuvalinnat | Miksi loukkaantua siitä, että joku toinen tekee terveitä valintoja?
Mielestäni olennainen nälkä, joka on hyvä huomata on mielen nälkä: nälkä, joka meillä on jonkin opitun tavan kautta (jolloin kyseessä ei ole nälkä, vaan puhdas tapa) tai kohteliaisuuden vuoksi syöminen (ei edes nälkä, mutta pakko ottaa kun kerta tarjotaan eikä halua olla röyhkeä).
Juttelin tässä työkaverini kanssa juuri, kun tulimme työkeikalta. Monella ihmisellä todella on niin, että vieraskylässä pullasta, kaukusta tai ruoasta ei ”voida” tai nimenomaan ”kehdata” kieltäytyä. Ajatellaan, että on röyhkeä tai loukkaa toista osapuolta.
Loukkaantuisitko sinä, jos tiedät ystäväsi haluan panostaa terveisiin elämäntapoihin ja hän passaisi luonasi herkut pöydästä? Olisitko itse ystävällesi tuki hänen matkallaan kohti terveempiä elämäntapoja?
Miksi tarjottavista ei kehtaa kieltäytyä?
Eniten minua kiinnostaa se, miksi joku suuttuu toisen ihmisen omista valinnoista? Eihän se, mitä toinen syö ole minun asiani. 🙂 Mitä olette mieltä ilmiöstä? Oletteko kokeneet vastaavaa – että joku loukkaantuu sinun valitessasi ”oikein”? Kuulen hyvin usein tällaista ilmiötä asiakkailtani heidän työpaikoilta: ”etkö sä muuta syö, kuin salaattia – sähän kasvatat kohta korvat itsellesi”, ”kyllähän sä nyt edes YHDEN voit ottaa”, ”ai sulle ei kelpaa nykyään enää muu, kuin tommonen fitness-ruoka”.
😀
Tällöin mielestäni loukkaantujan ja kommentoijan on hyvä tutkailla omia tunteitaan sen verran, että pohtii miksi hän reagoi niinkuin reagoi. Ja vielä miksi reaktio täytyy suureen ääneen kommunikoida eteenpäin?
Harmittaako häntä loppujen lopuksi siis mikä: menetetty raha ja aika, kun on ostettu ja tuotu tai tehty tarjottavaa? Vai harmittaako, kun toinen ”pysyy kurinalaisena” ja valitseekin olla syömättä herkkuja? Näkeekö loukkaantuja siis ”kieltäytyjässä” sen henkilön, jota hän itse ”ei pysty” olemaan ja se harmittaa? Auttaako negatiivinen kommentointi ketään ja miten se auttaa?
Mitä ajatuksia ja kokemuksia teillä on?
<3 Kipa
*** Seuraa minua ***
Facebook – Instagram – YouTube – Bloglovin
<3
mä kieltäydyn lähes aina herkuista, jos on sokerisia tarjolla. joku loukkantuu ja joku ei, mutta oma terveys on tärkeempää 🙂
Moikka miltsu!
Kiitos kommentista. Superhyvä, oma terveys on tärkeintä. Kyllä sitä on oikeus ja kohtuus antaa toisen valita suuhunsa laittamat ruoat. 🙂
Eihän se kiva ole, jos jollekin tulee paha fiilis siitä, että joku kieltäytyy – mutta myös tässä kohtaa jokainen on vastuussa omista tunnetiloistaan. <3
Kivaa päivää!
Mä en oikeastaan koskaan ota kylässä mitään koska ei yleensä ole mulle sopivaa ruokaa(fodmap, kasvis)ja en syö herkkuja. Olen teelinjalla ja kauhea tyrkytys aina ”no voit vähän ottaa, ota edes keksi, ei kai vähän vehnää haittaa” Myös pidän kiinni tietyistä ruoka ajoista ja jos juhlat ei ole silloin en syö.
Sulla on selkeät kuviot ja linjat asian suhteen, ninna. 🙂 Tosi hyvä! Mielestäni omille tavoitteilleen ja tyylilleen on aina hyvä olla uskollinen. Tottakai on asioita, joissa joskus joutuu miettimään mikä on kohteliasta ja mikä ei – mutta perussyömisen luulisi olevan jokaisen oma asia. 🙂
Kipakkaa kevättä!
Kipa
Onhan se tosi kiusallista kun sanot että ”kiitos mutta söin just, ja koitan välttää herkkuja” jossain mummon luona, ja mummo käyttää seuraavast 20min kaivamalla kaappeja löytääkseen jotain mikä ”kelpaa” minulle. Siinä ei paljoo auta vaikka miten sanot että ”älä nyt ihmeessä kaiva vaan istu juttemaan”.
Jännä ilmiö on myös että jos miulle tulee ihmisiä kylään ja olen ostanut esim pullaa tarjolle, mutta en ota ite, niin yhtäkkiä ei sit kukaan muukaan enää syö pullaa. Tai töissä työkaverit alkaa selitellä miulle miks he syö tarjolla olevaa karkkia. Ei miun dietin pitäis vaikuttaa mitään muiden ruokailuun, enkä todellakaan paheksu tai kyttää muiden syömistä, jokainen syö omien tavotteidensa mukaan. Jostain syystä se miun eväskippo tai teekuppi ilman pullaa vieressä tuntuu kaivavan muista ihmisistä esiin sen syyllisyyden ja ajatuksen että ”kyl itekkin pitäis”.
Mummot. <3
Meillä on pappa kyllä ihan samanlainen: menet kylään ja olet sanonut, ettei mitään tarvitse hankkia tarjolle. Kahvi riittää.
Niin eiköhän siellä ole Marie-keksejä, pullaa ja joku suklaakonvehti. 😀 Ja jos ei niitä ota, niin tarjotaan aina jotain muuta kaapista. Aika sööttiä.
Mitähän selityksiä tuohon karkin syömiseen siellä työpaikoilla on? Aika jännä. Ehkä siinä on juuri se tieto siitä, että "ei pitäisi" syödä eli siis juurikin mainitsemasi syyllisyys siitä, että makeaa menee. On toisaalta aika mielenkiintoista seurata tätä aikaa, kun mielestäni koskaan aiemmin syömiseen ei ole liittynyt niin paljoa syyllisyyttä, kuin nykyään. :O
Maukasta kevättä! 😉
Kipa
Vähän kaksipiippuinen juttu..itse olen erikoisruokavaliolla sairauden hoidon vuoksi ja usein joudun kieltäytymään, mutta mielestäni teen sen ihan kohteliaasti tyyliin ”näyttää tosi hyvältä mutta mä en valitettavasti voi”. Usein olen tästä iloinen, koska vedän herkkuja ihan tarpeeksi muutenkin niin jää ainakin kaikki ylimääräinen vierastarjottava pois! Jos menemme ihan tarkoituksella kylään syömään ja istumaan iltaa, kerron rajoituksista etukäteen mutta korostan ettei minun takiani tarvitse tehdä mitään erikoista, pärjään vaikka salaatilla. Mutta toisaalta kun meille tulee vieraita, joskus on käynyt näitä jotka ovat tulleet kutsuttuina syömään ja pöydässä mikään ei maistu, kun kotona/matkalla juuri söi. Tiedän että kyseiset henkilöt ovat todella nirsoja ja johtuu pitkälti siitä, mutta haloo, sinut on kutsuttu nimenomaan syömään ja sitten syöt jo matkalla! Kyllä silloin tuntuu että hemmetti aikuisten ihmisten pitäisi pystyä syömään nirsoilematta, vaikkei olisikaan ihan sitä lempparia. Toisaalta ei voi kuin ajatella että mahtaa olla elämä vielä vaikeampaa ja rajoitteisempaa kuin minulla, joka taas tykkään ihan kaikesta, vaikka kaikkea ei voikaan syödä.
Hyviä ajatuksia, Hanna.
Okei, tuossa olet kyllä oikeilla jäljillä: miksi sopia esim. dinneritreffit, jos kuitenkin syö matkalla eikä aio syödä. 🙂 Nykypäivä on mielenkiintoinen siitä, että olemme tosi valveutuneita (jotkut) siitä, mitä kaikkia vaihtoehtoja nykyään on -> varaa nirsoilla.
Toisaalta itseäni jos mietin ja vaikka olisinkin menossa kylään syömään ja söisin jo matkalla jotain, niin silti se ruoka vaan aina maistuu. 😀 😀
Ihanaa kevättä ja kaikkea hyvää tuon mainitsemasi sairauden kanssa! <3
Kipa
Word! Loistokirjoitus ja voisin kyllä itse allekirjoittaa ihan kaiken.
Kiitos Sarkkuli! 🙂 Omilla valinnoilla eteenpäin! 🙂
Voi tää on niiiiin tuttua! Jos ja kun haluaa syödä terveellisesti, sun täytyy aina olla se tylsä tyyppi, joka kieltäytyy ”kaikesta hyvästä”. Siis mistä ”hyvästä”?!? Kysyn vaan? Jos mä en oikeesti halua syödä sitä p***aa eikä musta tunnu yhtään siltä, että joutuisin ”luopumaan” jostakin, ”uhrautumaan” tai ”jäämään jostakin hyvästä paitsi”. Ei. Mä en vaan oikeasti halua enkä kaipaa epäterveellistä ruokaa. Turhauttavinta on ehkä se, että lähimmäiset (ei onneksi kumppani) ei oikein ymmärrä tätä ja aina vaan jaksaa ihmetellä kun ”sulle ei sitten kelpaa mikään”. Hommasta vedetään herneet nenään ja ollaan marttyyreja kun ”enhän mä osaa tehdä mitään mikä sullekin kelpais”… Mutta kun ei tarvitsekaan! Kyläillä voi ihan ilman niitä kahvipullia ja croissanttejakin. Ja he,i mua ei haittaa vaikka muut syö ja mässyttää, ei ollenkaan 😀 Miks siis muita haittaa jos mä kieltäydyn, juuri niin kun Kipa kirjoitit? Anteeksi avautuminen, mutta kuten ehkä huomaa, asia on vaivannut mua jo tovin 😀
No vähemmästäkin turhauttaa!! 😀 Ihana avautuminen! x)
Kyllä jotkut ihmiset vaan tosiaan miettivät terveysvalintoja ”luopumisen” kautta: kieltäytymisenä ja rajoittamisena. Vaikka tosiasiassa kyseessä on valintojen tekeminen, joiden taustalla on omat (hyvinvointi)tavoitteet. Ja terveyshän tarkoittaa eri ihmisille eri asiaa. Jos se jollekin tarkoittaa sitä, että valitsee jotain muuta epäterveellisen ruoan sijaan ei sen pitäisi muodostua muille haasteeksi?! 🙂
Ihan tuttu juttu sillon kun laihdutin. Enää eivät jaksa marmattaa, mutta pari vuotta siihen tais mennä.
”ei siulle mikää kelpaa” ”no kyllähän sitä nyt yhden” ”no et sie kuitenkaa huoli..” ”eihä siun tarvii laihtuu”
oli ne yleisimmät. Enää en laihduta, mutta ne kahvipöydän herkut ei vaan maistu. Muistan kerran tätini oli ratketa riemusta kun ihan vartavasten kysyin että jos tulen heille kahville niin saisko niitten tekemää pannukakkua myös 🙂
Mutta tosiaan, yks kaveri joskus sanoi myös suoraan loukkaantuvansa jos hänen antimet ei kelpaa. mutta MIKSI TARJOTA NIITÄ HERKKUPERSEMÄTTÖJÄ KUN TIETÄÄ ETTÄ TOISEN TARKOITUS ON PUDOTTAA PAINOA?!
En ymmärrä… huh. onneks ei tarvi enää kuunnella kun ovat jo tottuneet.
Hei toi on muuten yksi, josta saa usein kuulla (niin itse, kuin muidenkin kertomana kun jutellaan), että toiset kommenoivat puskista ”ihän sinun pidä laihtua” tai ”oletko laihiksella vai”?! Eihän se tarkoita, että jos jättää herkkuja syömättä on laihdutuskuurilla. Kyllähän valinnan taustalla voi olla ajatus painonhallinnasta (tämä nyt vain on fakta, että jos samassa painossa haluaa pysyä ei voi jatkuvasti mättää suuhunsa herkkuja tai ylimääräistä energiaa), mutta ei se automaattisesti tarkoita laihduttamista. Kyseessä voi myös olla valinta, joka saa ihmisen _itsensä_ voimaan hyvin tai paremmin, kuin syömällä herkkuja.
Eli lähinnä vastaavat kommentit kertovat sen toisen ihmisen ajatusmaailmasta: hänelle herkuttomuus ehkä kääntyy negatiiviseksi ajatukseksi, sillä _hän_ haluaisi laihduttaa/laihtua?
Hmmm, onpa mielenkiintoista – miksi kaverisi loukkaantuu? Eikö silloin, jos tietää, että varmasti kieltäydyt niin tuo ole vähän alustan muokkaamista loukkaantumiselle? 😉 Voihan sitä pyrkiä välttämään kyseinen tilanne olla tarjoamatta herkkuja – tehdä sitten vaikka porkkanatikkuja.:D
Joskus tuli vaan kyseisen kaverin kanssa puhetta näistä kahvitarjoiluista kieltäytymisestä nii hän vaan sano suoraa että jos hän on vartavasten jotai tehny nii kyllä hän sen loukkauksena ottaa jos kieltäytyy.
Hmmhh.miusta on enemmän loukkaavaa jos ei kunnioita toisen mieipiteitä ja päätöstä pysyä ruokavaliossa.
ja sitten kun kuulee näitä ”ei se yks haittaa”, nii ei tietenkää se yksi pieni herkku kahvin kanssa haittaakaan mutta jos viikon aikana käyt vaikka viidesti kahvilla ja joka kerta otat ”vaan sen yhden” nii alkaahan se tuntumaan 😀
Lähtökohtaisesti olen itse ottanut nämä aina vähän sellaisina, että tunnetilat ovat jokaisen omat: me voimme hetkessä päättää otammeko onkeemme vai ei. Se, että asiasta loukkaantuu oitis on itse asiassa hyvä paikka kysyä itseltään miksi loukkaantuu? Miksi siitä pahoittaa mielensä? Eihän se ihmisestä huonompaa, jos hänen tekemiään herkkuja ei syödä. On kuitenkin jokaisen oma asia mitä kehoonsa laittaa. Näistä voi toisaalta olla melko avartavaa ehkä jutella kyseisen kaverin kanssa, että miksi hän (ilmeisesti) ottaa asian niin henkilökohtaisesti.
Koska tottahan se on, ettei tippa tapa. Mutta pienistä puroista syntyy nopeasti isompi virta ja riippuu tavoitteista: vievätkö valinnat kohti vai pois päin tavoitetta. Jos on painonhallinta tai -pudotustavoite, niin sitten on vain vähän tsekattava mitä suuhun menee.
Ja sellainen tuli mieleen, että miksi laihduttajalla tai muuten ”elämäntapamuutoksen tehneellä” ei muka olis oikeutta kieltäytyä herkuista tai muuten ns. iyselleen sopimattomista jutuista?
Mutta sitten jos on vaikka diabeetikko, sairastaa keliakiaa tai muun sairauden vuoksihan on välttämätöntä tarkkailla syömisiä, niin sitä ei sitten ihmetellä ollenkaan. Keliakia tai laihdutus aivan yhtä samat oikeudet päättää mitä syö.
Mä luulen, että siinä on just toi negatiivinen ajattelumaailma taustalla: laihduttaminen koetaan negatiivisena, pakkona, johon ei itse huvittaisi lähteä, sillä se vaatii pikkasen elintapojen rukkausta. Eikä olla valmiita rukkaamaan, se harmittaa ja sitten sitä myrkytetään muidenkin projektit. Itselleenhän ihminen hallaa tekee, jos katkeroituu muiden syömisistä. 😉
Jjjeeep. Työelämässä tätä kuulee eniten, naisvaltaisella alalla olen ja kahvihuoneessa on aina jotain herkkuja. ”Syötkö sä aina tota samaa” ”Etkö sä kyllästy?” ”Nii sä et varmaa ota kun oot tommone fitness” ”No miks et voi muka yhtä ottaa?” Kerran eräs vanhempi sairaanhoitaja nyrpisti nenäänsä mun jauhelihasalaatille ja totes ”Näyttää joltain syömishäiriöisen ruualta” Onneksi oli sijaisena toiselta osastolta eikä sen koommin tarvinnut nähdä. Se kommentti todella alkoi pännimään.
Olen muuten kuullut tuosta todella paljon. Työyhteisössä evässalaatti lähinnä herättää ihmetystä tai jos taukohuoneessa ei syökään pullaa tai keksiä, niin saa hieman paheksuvia kommentteja. Onhan noi aika hauskoja (vakka hetkessä pännii) nuo jotkut kommentit, menevät nimittäin aika kärjistetyksi jo. 😀
Mutta ehkä juuri tuolloin on kommentoijilla itsellään jotain harmituksen aihetta siitä, että eivät itse syö niin. Vaikka omista valinnoista se suurimmaksi osaksi on kiinni. Rispektiä kyllä kaikille, ja erityisesti vuorotyötä tekeville, jotka sitkeästi panostavat omiin eväisiin töissä ja tekevät vielä terveyden kannalta suotuisia valintoja! <3