Saako luvan olla lihava PT | Tarvitaanko ulkonäköön lupa?
Lihava PT | Saako PT olla lihava?
Olen henkilö, joka ei yleensä lähde pinnalla olevaan keskusteluun ja kirjoitteluun kommenteillani tai kirjoituksillani mukaan. Tällä kertaa lähden, en tiedä miksi. Tai tiedänpäs. Minua hermostuttaa, kun puhutaan koko ajan siitä, että ”saako PT olla lihava”. Saako PT olla ylipainoinen? Läski? Pullukka? Ja mitä näitä nyt on.
Miksi tämä hermostuttaa?
Koska mistä tuli ajatus, että kenenkään pitää pyytää lupaa olla ylipainoinen? Tai vastaavasti normaalipainoinen? Tai hoikka? Ruskeatukkainen? Sinisilmäinen? Lyhyt? Pitkä? Mies? Nainen?
Mistä on siis tullut ajatus, että ylipainoon tulisi pyytää lupa? Aiheen muotoilu suoraan sanottuna ihmetyttää minua. Ymmärrän, mikäli teini-ikäisen kasvatukseen kuuluvat kotiintuloajat. Silloin tällöin, kun aikarajat ylittyvät pyydetään kotoa lupa olla pidempään poissa. Ymmärrän, että alaikäisen nuoren vanhempien on pyydettävä kirjallinen lupa lapsensa koulusta poissaolemiselle.
Kun tavaroita otetaan lainaan kysytään lupa. Kun käytetään toisten takapihaa omaan käyttöön kysytään lupa. Kun pyydetään jotain tanssimaan kysytään ”saanko luvan”. Jne.
Lihava PT? Se, että sallitaanko PT:lle ylipainoa puhuttaa nyt kohta jo miltein maitotuotteiden ja gluteenin lailla. Herättää siis tunteita.
Yksi tunne, joka tätä ”saako”-keskustelua leimaa on negatiivisuus. Arvostelu. Ammattitaidon kyseenalaistaminen ulkonäön perusteella. Enkä halua kirjoittaa tekstiäni arvostelevasti etenkään heitä kohtaan, jotka todella haluavat PT:nsä olevan ”hyväkuntoinen”.
Kaikilla saa olla mielipiteensä (!) eikä nyt olla arvostelemassa mielipiteitä. Arvosteluun minulla ei ole oikeutta. Minun kysymys onkin tämä: tuoko keskustelu PT:n ulkonäöstä mitään konkreettista lisäarvoa? Viekö se oikeasti mihinkään? Tai kysytääns näin: mihin se oikeastaan vie?
Ja vielä kiinnostaisi tietää millainen PT sitten on oikea”sallitunlainen” tai ”oikeanlainen” PT?
”Luvanvaraista toimintaa!”
Noh – nyt kun kysytään, että saako PT olla jotain haluaisin seuraavaksi tietää, kuka tämän luvan antaa? Kuka on oikeutettu antamaan ihmisille ulkonäköön ja olemukseen liittyviä lupia? Tsekkasin huvikseen Poliisin Lupapalveluiden yhteispisteet. Ei löytynyt sieltä.
Olenko ainoa, joka ihmettelee miksi tästä niin paljon keskustellaan. Mitä ajatuksia teillä on? Miksi meidän ihmisten pitää aina arvottaa asioita ja leipoa näitä eipäs-juupas -keskusteluita. Milloin opimme, että on monenlaista hahmoa ja tallaajaa eikä PT:t muodosta poikkeusta?
Ja nyt kun keskustellaan siitä, mitä PT saa tai ei saa olla, niin haluaisin muistuttaa, että PT ei muuten edes yritysmaailman termein ole luvanvaraista toimintaa. Omaa henkilökohtaista valmentajaansa hankkiessa vastuu on kuluttajalla: ostajan pitää olla tarkkana, koska kyseessä ei ole luvanvarainen ammatti.
Eli kuka tahansa voi kutsua itseään personal traineriksi. (Sen sijaan Koulutettu personal trainer -nimikettä ei saa käyttää, kuin varsinaisen koulutuksen käynyt PT.)
Että se siitä lupakeskustelusta. Näin alkujaan.
Lihava PT | Uskottavuus on mielipide
Huh. Helpottaa jo vähän. Kiitos ja anteeksi, että saan avautua. Mistä ajatukseni koko tekstille lähti on siis jonkinmoisen luvan myöntäminen: lihava PT – saako PT olla lihava.
Mielestäni täysin eri asia keskustella uskottavuudesta, kuin siitä saako jollekin olo- tai ulkomuodolle olla lupa. Se, onko jokin ihmisen mielestä uskottavaa vai ei perustuu mielipiteeseen. Ja tästä on vähän haastava lähteä vääntämään: joku haluaa PT:n, joka on tikissä. Joku haluaa PT:n, joka on helposti lähestyttävä, eikä välttis niin tikissä.
News flash: on hyvä olla kaikille kaikkea.
Joku haluaa PT:n, joka tietää mitä konkreettisesti on jojo-laihduttajan maailma. Joku hakee PT:n tämän ”selviytymis-” tai inspiroivan elämänkokemuksen vuoksi. Joku löytää PT:stään tarkat fitness-ruokavalio-ohjeet ja saliohjelmat, toiset kaipaavat vain sauvakävelyseuraa.
On totta, että personal traineriksi kehittyy myös oman kehon tuntemuksen kautta. Jos ei PT liiku, ei kehon tuntemus ole välttämättä vahvin mahdollinen. Mutta valmennukseen voi liittyä muutakin, kuin ulkonäkö tai treeni: monille valmennettaville valmennukseen liittyy henkinen tuki. Se, että joku kulkee matkaa heidän kanssaan ja jollekin voi raportoida tekemisiään. Joku, jolle purkaa fiiliksiään. Joku, jolle on ”vastuussa tekemisistään”.
Lähtökohtaisesti asiakashan on se, joka päättää palkkaako PT:n vai ei. On ihan toissijaista oikeastaan koko keskustelu siitä saako PT olla ylipainoinen, lihava, pyylevä, runsas, läski, whatever on lähtökohtaisesti vähän turhauttavaa. Siinä ei päästä juuta eikä jaata pidemmälle, sillä lopputulos on kuitenkin se, että mielipiteitä on erilaisia ja kaikille on hyvä olla kaikkea.
Joten rauhoitutaan ja nautitaan käsillä olevasta kesästä. Annetaan kaikkien kukkien kukkia. <3 Se, että joku toinen on jonkun kokoinen ei ole keneltäkään pois eikä toisaalta kotiinkaan päin.
Olette ihania,
Kipa
Edellinen kirjoitukseni:
Ihmeidentekijä | Miten taiotaan ihmeitä?
*** Seuraa minua ***
Facebook – YouTube – Bloglovin
*** Instagram: Coachingkira ***
<3
Artikkelikuvat: Veera Kurittu
Oon käynyt aikoinaan n.55-vuotiaan ylipainoisen fysioterapeutti naisen vetämässä extempore jumpassa ihan sattumalta. Ajattelin et ok, tää on nyt vähän ”ajanhaaskausta” mulle, olenhan kuitenkin urheillut kilpaa ja treenailin jatkuvasti yksilö- ja joukkulajeissa…annoin kuitenkin mamman yrittää 😊 no, lopputulos oli, että oltiin ihan katki sen tunnin jälkeen! Silloin päätin, etten anna ikinä kenenkään ulkonäön tai iän hämätä!
Moikka Lilli!
Juuri näin – henkilö saatta myös yhtä hyvin yllättää! Ihmiselle on luontaista muodostaa asioista ennakkokäsityksiä ja itsekin olen elämäni varrella saanut muutaman opetuksen omistani.
Näin sitä aina vaan kehittyy ja juurikin niin, ettei nykyään anna aina ulkonäön hämätä. ☺️ Kiitos kommentistasi! Hyvää kesää! ❤️
Itse ajattelen että personal trainereiden tehtävänä on auttaa asiakasta löytämään hyviä, itselle toimivia ja terveellisiä elintapoja, löytämään ne omat vahvuudet ja auttaa hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Vaikka pt:llä olisi maailman upein sixpäck, ei hän välttämättä ymmärrä 45v perheenäidin arjen haasteita, jos on itse 25v sinkkumies. Kyse ei ole siitä, että kaikkien tulisi olla samanlaisia ja elää samalla tavalla. Minä haen pt-palveluilta keinoja voida hyvin tässä ja nyt, nykyisessä elämäntilanteessa, jossa ehdin salille max kolmesti viikossa, ja muuten haluan käyttää aikaani perheen kanssa touhuamiseen. Olenkin saanut paljon mahtavia vinkkejä koko perheen yhteiseen kuntopiiriin ja metsässä temppuiluun. Sinänsä vaikka pt olisi huomattavankin lihava, jos hän on aidosti onnellinen ja hyvinvoiva omana itsenään, uskon että jokainen voi ottaa oppia keinoista joilla päästä samaan tilanteeseen. Paljon huonompi voi olla pt joka on supertimmi, mutta samalla itsekin ahdistunut siitä treenimäärästä ja tiukasta ruokavaliosta, jolla ”uskottavana pt:nä” pysyy.
Kun ihminen on onnellinen ja voi hyvin, eihän millään muulla ole väliä. Jos näin ei ole, sitten on aika tehdä muutoksia.
Moikka Tiia – olipa ihana kommentti! Näin sen itskin koen, PT on myös luotsaamassa eteenpäin ja pallottelemassa ajatuksia. Lisäksi katse on asiakkaassa, ja siinä, mitä tuloksia asiakkaalle saadaan. Katse ei siis ole itse PT:ssä (toivon mukaan 😀 ).
Kaikkea hyvää koko perheen yhteisiin hetkiin ja metsässä temppuiluun – kuulostaa superhyvältä! <3
Kipa
Saa olla, mutta tuskin kukaan sellaista palkkaa. Koska viehän se uskottavuutta, ikävää mutta totta.
Jos kampaajalla on hirveän näköiset hiukset niin jää aika varaamatta esimerkkinä
Kiitos kommentistasi! <3 Nämä on mielenkiintoisia asioita ja ihmiset tekevät ostopäätökset eri perusteilla. Siksi on mukava, että on (kirjaimellisesti) monenmuotoista PT:tä. 🙂
Kivaa viikkoa!
Kipa
Kiitos ihanasta teksistä! Ihana kuulla sinun ajatuksia asiasta, varsinkin kun olet itse hyväkuntoinen PT. Itse olen vaihtelevalla menestyksellä laihduttanut lähes koko ikäni. Nyt vihdoin olen saanut homman toimimaan. Syön terveellisesti ja treenaan siksi että siitä tulee hyvä olo ja se on kivaa. En enää vain siksi että pääsisin läskeistä eroon. Kuitenkin paino on tullut koko ajan alaspäin.
Lisäksi minulla on nyt ekaa kertaa tärkeä ja iso motivaation lähde. Haluaisin tulevaisuudessa PT:ksi ja auttaa samojen ongelmien kanssa painivia ihmisiä. Koen kuitenkin etten ole vielä tarpeeksi ”hyvässä” kunnossa että kehtaisin mennä opiskelemaan alaa. Olen antanut itselleni aikaa ensi vuoden kesään saakka ja silloin aion olla sellaisessa kunnossa että uskallan ottaa tämän askeleen. Ja toivon todellakin että sitten joskus tulevaisuudessa asiakkaani näkisivät minut nimenomaan helposti lähestyttävänä, koska olen kulkenut saman kivisen tien.
Moikka Satu! Kiitos kommentistasi – ihan huikeaa, että olet pohtinut PT-uraa. <3
Toden totta sitä PT:nä välillä tulee mietittyä, että mikä loppujen lopuksi oikeastaan on homman ydin: esim. näyttää itse "esikuvalliselta" ja roolimallilta vai saada asiakkaille onnistumisen tunteita, motivaatiota, kiinnostusta omaa hyvinvointiaan kohtaan ja armollisuutta itselleen. Itse olen päätynyt jälkimmäiseen versioon. 🙂
Minä uskon itse tietynlaisen kokemuksen voimaan. Aina sanonkin, että ihmisen tämän hetken haasteista tulee hänen tulevaisuuden vahvuuksiaan. PT-työssä on todella tärkeää osata ottaa asiakas vastaan sellaisena, kuin hän on. Ilman odotuksia tai omia uskomuksia. Sillä jos PT:llä on uskomuksia tai odotuksia asiakasta kohtaan saattaa jäädä jotain oleellista infoa huomioimatta. Eli sinusta tulee kyllä taatusti hyvä PT sille kohderyhmälle, ketä haluat palvella. <3 Ääntä kohti ja sen aika tulee, kun on tullakseen!
Helposti lähestyttävä uskaltaisin sanoa olevan rutkasti tärkeämpi ominaisuus, kuin hyvä hauis. 😉 <3