Uutta näkökulmaa | 4 hyvää syytä palkata PT
Personal Trainer ja onnistumisen elämykset
Jokunen viikko sitten oli pinnalla keskustelu siitä, että kuinka PT:itä on moneen lähtöön ja monien personal trainereiden motiivit työnsä tekemiseen askarruttaa ihmisiä. Itsekin kirjoitin blogissani tästä aiheella Pahimmat PT-mokat – jaa kokemuksesi. 🙂
Olen sitä mieltä, että on tärkeää nostaa epäkohtia alalla esiin. Miksi? Jotta tieto kulkee perille personal trainer -palveluita hankkivalle henkilölle. Valmentajana suhtaudun työhöni tietyllä vakavuudella enkä rehellisesti tykkää esimerkiksi valloillaan olevasta trendistä hankkia monistettu ”valmennus” (so. saliohjelman) netistä pienellä hinnalla.
Siis sellainen valmennus, jossa asiakas ja valmentaja eivät edes kohtaa kasvotusten eikä puhelimitse. Asiakkaan toiveisiin, ajatuksiin/odotuksiin tai elämäntilanteeseen ei paneuduta, vaan sali- ja ruokavalio-ohjelma monistetaan jokaiselle vähänkin maksukorttiaan vilauttavalle.
Kyllä. Tämä toimii joillakin. Esimerkiksi sellaisilla henkilöillä, jotka ovat liikkuneet jo enemmän, joilla on salitekniikka hanskassa ja elämänrytmi on suht joustava. Henkilöillä, joilla ei taustalla ole esimerkiksi pikkukivoja juttuja, kuin syömishäiriötä, tunnesyömistä, alipalautumista, itsetuntohaasteita, superhektistä elämänrytmiä tai oman kehon signaalien vaimentamista, omien tarpeidensa ignooraamista jne…
Lisäksi PT-alan villiys on haaste siksi, että joku saattaa harkita hankkivansa ensimmäistä kertaa eläissään PT:n. Tällöin on supertärkeää, että löytyy oikeasti hyvä tyyppi kemioiden ja ammattitaidon suhteen. Sellainen, joka haluaa aidosti auttaa ja olla sinua varten.
On kuitenkin yhtälailla eritärkeetä nostaa myös onnistumisia ja personal trainereiden hienouksia esiin! <3 Joten tässä vähän toista näkökulmaa perinteisten ”joku tsekkaa tekniikkasi salilla” – syiden ohelle.
Nimittäin parhaimmillaan tulokset PT:n valmennuksessa ovat todella eeppisiä ja valmentajan kanssa kokee onnistumisen elämyksiä.
Miksi siis palkata PT, mitä siitä tosiasiassa hyödyt? Tässä muutama sellainen toivottavasti näkökulmaa avartava seikka personal trainer -matkani varrelta, joita asiakkailtani olen kuullut. Näitä ei aina välttämättä tule ajatelleeksi.
Näkökulmaa | Miksi PT kannattaa palkata?
1. Sinun tulee liikuttua, mikäli kynnyksesi treenille on korkea
Hyvin usein olen kuullut se, että ”ei tule liikuttua yksin” ja PT:ltä halutaan niin sanotusti ”potkimista p*rseelle”. Ja tottahan tuo on: jos et löydä kenenkään kaverin kanssa yhteistä aikaa eikä itseksesi tule treenattua syystä tai toisesta PT toimii treenikaverinasi.
Harvoin PT peruu treenit yhtä matalalla kynnyksellä, kuin kaverit ja tutut. Lisäksi yhdessä tehdessä huomio on sinussa ja sinun treenissäsi, eli saat varmasti parhaimmillaan treenistä hyvin irti.
2. Voit kertoa murheesi ja niihin löytyy puolueetonta pohdintaa & kommentointia tai sitten kommentointi on juuri sinun hyvinvointiasi ajatellen
Tiedätkö, kun ystäville kertoessasi jotain heidän neuvonsa ja mielipiteensä ovat siltä pohjalta, että he ovat sinua todella lähellä. Heillä on yleensä tunteet pelissä ja kommentointi ja neuvot ovat helposti puolueellisia. Ja sehän on selvä.
Joskus kuitenkin tekee hyvää pallotella asioita ulkopuolisen kanssa. Saatat saada hyviä näkökulmia tai ajatuksia.
Lisäksi PT haluaa varmistaa, että sinä varmasti voit hyvin ja PT voi peilata hieman tämän hetkistä kokonaiskuormitustasi. Sitä kautta treenit (ja ruokavalio) on fiksattavissa niin, että sinä varmasti voit hyvin nyt ja jatkossa.
3. Voit kertoa myös sellaisia huolia, ajatuksia ja murheita, joita et halua pallotella ystäviesi tai perheesi kanssa
Lisäksi PT:n ollessa ulkopuolinen eikä teillä ole pitkää historiaa yhdessä on PT:lle helpompi usein kertoa asioita, joita saatat karsastaa kertoa ystäville tai perheen jäsenille.
Moni on sanonut, että valmentajalle on helpompi puhua joistain asioioista koskien omia treenailuja, tavoitteita tai ruokailuja.
Ja ruokailuista puheen ollen:
4. Valmentaja saattaa bongata ruokavaliostasi, liikunnastasi tai unestasi jotain sellaista, mitä itse et näe
Tätä muuten tapahtuu paljon: tarkastelen ravintopäiväkirjoja muutamalta päivältä ja saatan huomata (tai toivottavasti huomaan 😀 ) jotain sellaista, mitä asiakkaaltani on jäänyt huomioimatta. Eikä välttämättä huomioimatta, vaan jota hän ei ole osannut katsoa.
Moni asiakkaani tekee parhaansa niillä tiedoilla ja taidoilla, mitä heillä on. Joskus sitä vain niin sanotusti polkee paikoillaan, eikä otetta tunnu löytyvän. Esimerkkinä turvonnut vatsa, väsymys tai heikkolaatuinen uni, jotka vaikuttavat kokonaishyvinvointiin.
Kun kokonaisuudesta bongataan ratkaisevia tekijöitä, niin tavoitteesi on taas askeleen edempänä. Toki sinun tehtäväksesi jää toteuttaa muutokset. <3
Yhdessä vaiheessa (pari-kolme vuotta sitten) ykkösasiana oli ravinto, jota rukattiin. Toiseksi useimmiten fiksattiin liikuntaa (tai liikkumattomuutta).
Kolmas seikka oli palautuminen ja uni.
Nämä kaksi ovat kuitenkin nykypäivänä noussut ihan ykkösasiaksi ja yleensä valmennukseni väistämäti lähtevätkin stressitasojen ja palautumisen kartoittamisesta. Ei ole muuten ihan itsestäänselvää, että porukka nukkuu.
Ja jos ajatellaan esimerkiksi jatkuvaa flunssakierrettä. Joku saattaa ajatella, että ”on niin ärsyttävää olla flunssassa koko ajan” ja ”eikö tää jo loppuisi”. Ei muuten välttämättä lopu: mitäs jos yksinkertaisesti nukut liian vähän?
Tiesitkö, että 7 tuntia nukkuvilla henkilöillä on kolminkertainen riski sairastua flunssaan verrattuna 8-9 tuntia yössään nukkuviin henkilöihin?
Mitä kaikkea jeesiä sinä olet saanut personal trainerilta? Mitä oivalluksia olet tehnyt valmentajan kanssa treenatessa? Kommentoi alle! 🙂
Kivaa viikkoa kaikille!
x Kipa
Psst…muistithan osallistua Questbar-arvontaan osaan 2/4 – tämä viikko aikaa!
Tsekkaa myös:
Jopa puolet säännöllisesti liikuntaa harrastavista ihmisistä harjoittelee liian lujaa
Edellinen kirjoitukseni:
Itsensä hyväksyminen | Kun liikuntani oli suorittamista
*** Seuraa minua ***
Facebook – YouTube – Bloglovin
*** Instagram: Coachingkira ***
<3
Olen miettinyt PT:n hankkimista jo pidemmän aikaa, koska oma treenaaminen on sekavaa ja on just tuo tunne, että treenaaminen polkee paikallaan.
Mutta miten ihmeessä löytää juuri itselle sopiva PT? Jokaista PT:a ei voi tavata ja haastatella eikä google-haku ehkä näytä kaikkia alueella toimivia PT:tä.