LES MILLS SUPERSTAR- KISA

Superstar on kisa, jossa etsitään inspiroivinta Les Mills -ohjaajaa. Viime viikonlopun kisafinaali käytiin Köpiksessä ja meitä pohjoismaista tulleita finalisteja oli 14. Neljä ohjaajaa kisasivat BodyAttackilla, neljä ohjaajaa BodyCombatilla, kaksi BodyPumpilla ja yksi Sh’Bamista, BodyJamista, BodyStepistä ja BodyBalancesta.

Kisa on arvostelulaji: haastavinta kisasta (IMO) tekee sen, että et voi ikinä tietää mitä tuomarit hakevat ja millä perusteella lopullinen valinta tehdään. Tällöin voit vain mennä lavalle huitaisemaan oman vetosi toivoen, että se riittää. 😀

 

 

Tänäkin vuonna voitto meni Ruotsiin. Voittaja saa palkinnoksi Nutraminolta ja Reebokilta sponsorisopimukset. Lisäksi voittaja sai ohjata puolet ohjaamastaan kisakappaleesta kyseisessä Reebok Les Mills Live 2017 -tapahtumassa. Tässä tapauksessa siis BodyAttackin voittaja ohjasi sunnuntain BodyAttackissa puolet intervalli-kappaleesta (track 8).

On muuten hyvä biisi! <3 <3 BodyAttack 98 -ohjelman biisilistan alkuperäiset biisit löydät täältä ja Sizzlerin täältä.

 

 

 

REEBOK LES MILLS LIVE 2017 SUPERSTAR | KISATUNNELMIA

Tiedättekö, kyllähän mä valehtelisim jos sanoisin, etten yhtään olisi pettynyt. En niinkään halua sanoa olevani pettynyt tuomaripeliin, koska sitäkin paljon kuulee: ”ruotsalaiset ne aina vetävät kotiinpäin”. Voi se olla näinkin. Mutta ei se oloni oikeastaan kohene sillä, että mietin tuomaripeliä.

 

 

Olin kisan jälkeen lauantaina _todella_ väsynyt. Alkusyksy on ollut melkoista hullunmyllyä ja olen ollut kiireinen kaikkien uusien työkuvioiden myötä. On yrittäjän ammattitutkinnon näyttötilaisuutta, uusia elämäntapamuutosryhmiä, valmennuksia, ryhmäliikuntatunteja, luentoja, häitä, blogia, koiranpentua…

Tämä viikonloppu olisi pitkästä aikaa ollut vapaa viikonloppu (lauantai oikeastaan), mutta kisareissu osui juuri sille. 😀 PERUS!

 

 

Kun väsymyksestä ja pettymyksestä pääsee yli, niin kyllä päällimmäisenä on aina kiitollisuus. Kokemus on todella hieno: toki itse lavalle pääseminen ja siellä ohjaaminen on korvaamatonta. Mutta kaikkein upeinta ikinä on tajuta ja ymmärtää se, kuinka monta erilaista ihmistä yksi seikka kokoaa yhteen.

Käsittämätöntä. Näissä tapahtumissa tosiaan olemme yhtä porukkaa ja kaikki ovat yhtä intohimoisia homman perään – niin asiakkaat, kuin ohjaajatkin.

 

 

Liikuntatapahtumassa on huikea määrä energiaa, iloa, ystävyyttä, hikeä ja jopa hikisiä halauksia. Se kannustuksen määrä ennen vetoani, vedon aikana sekä jälkeen katsojilta, treenareilta ja trainereilta on huikeeta. Puhumattakaan siitä, kuinka ihanaa palautetta katsojilta, jumppareilta sekä trainereilta tuli vetoni jälkeen…priceless.

Ihminen kaipaa palautetta. Eniten kalvamaan jäikin itse tuomareilta puuttunut palaute: mitä jäi uupumaan. Miksi minun vetoni ei ollut riittävä?

Haastavinta mielestäni kisassa onkin riittämättömyyden tunne: minä en riittänyt. Ja vielä haastavampaa on jäädä tunteeseen, koska et saa sille syytä: miksi minä en riittänyt. Hetkessä sinusta tulee niin pieni, vaikka koit tehneesi suuria asioita.

 

Kisa kasvattaa – ainakin itseäni siinä – että jouduin rankasti pohtimaan,
miten käsitellä riittämättömyyden tunnetta.

 

 

KILPAILUSSA JOKU VOITTAA JA MUUT EIVÄT | INTOHIMOLLA ETEENPÄIN

Faktahan tuo on ja se pitää yksinkertaisesti hyväksyä. Kisa on kisa ja kaikki eivät voi voittaa. Tähän tietenkin tulee heittää kliseinen setti siitä, että me kaikki kisassa olleet olimme voittajia. 😉 Olemme päässeet finaaliin asti, saamme upeaa kokemusta ja saamme olla jakamassa huikean elämyksen. Jep, kliseistä ehkä, ja totta. Kyllä siitä voittajafiilis tulee. 🙂

Tätä hommaa kun ei tehdä rahasta, vaan sydämestä. Aijoo! Josta tulikin mieleeni – sainhan mä palautetta. Sain palautteeksi saman, kuin 2015 kisassa päästessäni Hesan karsinnoista jatkoon Stokikseen: suhtaudun työhöni intohimolla.

😀 😀 😀 😀

 

 

Aluksi närkästyin. TIETENKIN! OLISINKO MATKANNUT HEMMETTI KÖPIKSEEN ASTI JA OHJANNUT KAIKKI NÄMÄ 11 VUOTTA JA MILJOONA TUNTIA, JOS TÄMÄ EI OLISI INTOHIMONI!!

…en taatusti. Jos tästä hommasta ei diggaa, niin voi ihan saman tien vaihtaa alaa. Lisäksi tiedän intohimoisen suhtautumisen työhöni: perustin vuonna 2010 yrityksen. Mottoni on alusta alkaen ollut ”intohimolla ajettu asia on luotu onnistumaan”.

(Tähän kohtaan minitäsmennys: ei niitä tunteja oikeasti ole ihan miljoonaa vedetty. 😀 )

Eli kyllä, minä suhtaudun intohimoisesti työhöni. 😀

Turhauduin. Ai että, kun turhautti. Matkasin Köpikseen asti, omistaudun asialle ja saan itsestään selvää palautetta.

Kunnes lauantaina aamupalapöydässä Kankaisen Mika totesi meidän keskustellessamme intohimolla työhönsä suhtautumisesta, että ”aatella, kuinka hienoa se on”.

Totta. Aatella, kuinka hienoa se on, että voit todeta
suhtautuvasi työhösi intohimolla. Kaikki nimittäin eivät.
Jotkut vain suorittavat päivästä toiseen työtään. Intohimo on hieno juttu:
työ ei aina välttämättä tunnu työltä, koska keskimäärin on niin siistiä.

 

Toisaalta intohimo tekee hommasta myös osittain raskasta: intohimo sisältää kovan halun oppia. Aina olisi parannettavaa ja itseään saattaa tarkastella hyvin kriittisestikin. Olisin tottakai itse fiksannut kisan vedostani vaikka mitä.

Noh, mikään ei ole viisaampaa, kuin jälkiviisaus.

 

 

En usko häviöön – uskon kehitykseen. Haluan palautetta siitä, miten voin kehittyä. Kun sitä ei saa, turhautuu. On kaikkein turhauttavinta ikinä tietää vetonsa olevan riittämätön, etkä tiedä miksi ja mitä asialle tehdä.

Se, joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön: täytyy muistaa, että olet kisassa. Joku voittaa, muut eivät. Piste. Ei siitä sen enempää – itsehän menin, eikö. 😀

Lainaankin tässä kohtaa Oprahia, koska näin se homma toimii omassa pienessä maailmassani:

 

Ja samaan syssyyn todettakoon, että jos et vielä ole löytänyt omaa intohimon kohdettasi, niin elämäntarkoituksesi on löytää se. <3

 

SUPERSTAR| TUNTEIDEN SEKAMETELISOPPA

Hassuinta koko kisassa on se ristiriitaisten tunteiden määrä: se fiilis, kun koet, ettet riittänyt sellaisena kuin olet. Vaikka samaan aikaan tiedät tehneesi parhaasi siihen hetkeen. Toisaalta nautit joka sekunnista, toisaalta olet onnellinen sen ollessa ohi. Toisaalta rakastat ihmisiä ja viihdyt joukossa, toisaalta taas väsyttää kaikki se häsellys ja energia ympärilläsi.

Ja jos olet tehnyt parhaasi siihen hetkeen et voi katua mitään. Et voi harmitella mitään. Tulit, menit, vedit ja annoit kaikkesi. Hirvein fiilis vaan on se, ettet riitä. Olet siis kaiken kiitollisuuden, ilon, onnellisuuden keskellä myös itseesi pettynyt: KUN MÄ EN VAAN OLLUT RIITTÄVÄ.

(Nyyh.)

 

 

Kuten sanottu, on monta asiaa, jotka tekisin toisin (olen nähnyt ja jakanut somessa vetoni – Ari Katajisto Kuntosali & Fitness -lehdestä julkaisi sen Facebookissa). Näihin lukeutuvat mm. äänenkäyttö ja ponnuttomien vaihtoehtojen näyttäminen.

(En pidä ohjausäänestäni. Totta puhuakseni se kuulostaa karseelta. Olen nuorempana rakastanut laulaa. Lauloin paljon ja Catsin Memory oli lempibiisini laulaa. Lisäksi Celinen My Heart Will Go On on lähtenyt tästä kurkusta yllättävän hyvin. Ääneni on ”hinta”, jonka maksan intohimosta ohjaamiseen. Äänihuuleni eivät sovellu äänityöhön ja foniatri antoi minulle kaksi vaihtoehtoa. Joko ohjaan ja ääni menee tai en ohjaa ja ääni toimii. Arvatkaa, kumman valitsin. 😀 )

Kaikkea ei kuitenkaan ole helppo ympätä yhteen 4-5 minuuttiin, koska olet innostunut ja sinulla on yksi biisi aikaa säväyttääksesi ihan kaikki ja mielellään muutkin. 😉 Se biisi ohjata on aivan erilainen, kuin yksi kokonaisen tunnin ohjauskerta kotisalillasi.

SUPERSTAR | MITÄ TÄSTÄ ETEENPÄIN

Omalta kohdaltani nämä olivat toiset ja viimeiset kisat. Minut on nyt kaksi kertaa ”mystery-ilmoitettu” kisaan. Ekalla kerralla rakas ystäväni Vainion Tiina ilmoitti minut. Tämän vuoden kisasta ei vieläkään haisua, kuka minut ilmoitti. 😀

Mitä kuitenkin otan mukaani kisasta on intohimoni. Se voi vähäksi aikaa piiloutua, kuten kisan jälkeen (olin niin rätti ja tietty flunssa iski heti lauantaina), jolloin olin varma, että en jaksa vähään aikaan ohjata. Vähäksi aikaa into hommaan vaan katosi, joskin onneksi vain pariksi päiväksi.

Mutta kuten eräs ohjaajaystäväni sanoi, kun eilen pyytelin anteeksi väsynyttä olemustani heidät kisaviikonloppuna nähdessäni :

 

”Kaikilla on huonoja hetkiä. Se on sellaista normaalia.”

 

Jaana V., lav juu. 😀

Loppupeleissä on todettava, että hienoa kun intohimoni näkyy ulospäin. Kaikilla ohjaajilla ei. Sillä jos minun intohimoni näkyy, niin haluan luottaa sen asiakkaitani motivoivaan energiaan. Yksikin liikunnan pariin innostunut ihminen on voitto. Yksikin liikunnallista elämäntapaa jatkava ihminen on voitto. Yksikin hymy tunnilla on voitto. Yksikin ”kiitos energiastasi” on voitto.

Ja se riittää minulle. Olin sitten kuinka pieni ihminen tässä maailmassa tahansa, niin omassa maailmassani teen isoja asioita.

Ja jatkan siis tulevaan intohimolla. Miksi?

 

Koska intohimolla ajettu asia on luotu onnistumaan. <3
x Kipa

 

 

EDELLINEN KIRJOITUKSENI:

Nälkä | Miksi pussikeittodieetit eivät toimi?

 

*** Seuraa minua ***

Facebook – YouTube – Bloglovin

 

*** Instagram: Coachingkira ***

<3