RUOKA JA LIIKUNTA | PILKUNVIILAUS VOI AIHEUTTAA LISÄÄ PAHAA OLOA

Tiedättekö mikä välillä ihmetyttää? Se, että meillä nykypäivän ihmisellä monella on todella kärkkäät mielipiteet ruokavalioon ja liikuntaan liittyen. Homma on tosikkotouhua. Tähän liittyy vahvasti se ilmiö, että hyvin usein vähän niinku laput silmillä ajetaan omaa asiaa ja toitotetaan, että juuri se oma näkemys on oikea.

Teksteistä, ruokakuvista tai liikuntavinkeistä halutaan löytää viat ja viihdykettä keskustelupalstoilla tarjoaakin ”etsi virhe kuvasta” -tyyppiset elementit.

Meillä on kaikki nähtävästi tosi hyvin – itseasiassa niin hyvin, että muiden jutuista digataan etsiä virheitä ja saumoja omien mielipiteiden puskemiseen. Unohtaen sen tosiasian, että minä en ole sinä, sinä et ole minä eikä kukaan ole samanlainen kuin toinen.

 

 

Tutkittu viime käden tieto on asia erikseen. Tieto, joka on kaksoissokkotutkimuksilla ja ihmisillä tutkittu. Mutuilu ei ole tietoa, vaan se on ihmisen omaa kokemusta asiasta. Mutu on totta ihmiselle itselleen, mutta se ei valitettavasti tarjoa muuta. Pahimmillaan se vaan aiheuttaa lisää kärhämää tai pahaa mieltä.

Yleinen kärhämöinti taas lisää helposti yleistä pahaa oloa ja lopulta kellään ei oikein ole kivaa tai kohta kukaan ei viitsi edes kommentoida mitään.

Voitaisiinko kaikella rakkaudella unohtaa oma ego ja jopa häpeämätön, suodattamaton ja omat ajatuksensa paremmaksi asettava pilkunviilaus?

 

(Taas disclameria pukkaa: saat todellakin olla eri mieltä, kuin minä. Tässä ei ole kyse siitä, että minä olisin aina oikeassa ja muut väärässä. Sanotaan tämä nyt ennen, kuin kukaan vetää hassun hauskoja johtopäätöksiä. 😀 )

 

RUOKA JA LIIKUNTA | PILKUNVIILAUS: ETSI VIRHE KUVASTA

Ajatukseni juoksee aiheen ympärillä lähinnä siksi, että mm. kommentit ihan yleisillä keskustelupalstoilla ja ryhmissä sekä myös omia tekstejäni koskien ovat välillä popparikulhon arvoisia. Kerran sain palautteen Facebookissa inboksiini, että mihin esimerkiksi perustan jonkun (en muista minkä) stoorini kortisolihormonia koskien.

Vastasin, että terveysvalmentajan koulutukseen, jossa by the way on alan huippukouluttajat kouluttamassa meitä. Heidän tietonsa perustuu viime käden tutkittuun tietoon ja vankkaan asiakastyöskentelykokemukseen.

Olen pyrkinyt omissa teksteissäni juuri siihen, että en korosta miltä minusta tuntuu. Vaan mikä on esim. asiakkailleni aidosti toimivaa, viime käden tutkittuun tietoon viitaten.

 

 

Onko oikeasti meillä asiat niin hyvin? Niin hyvin, että etsimme virheitä kuvista? Vai onko ruoka ja liikunta vaan niin paljon tunteita herättävää settiä, että siitä kimpoillaan? Mikä erityisesti minua kiinnostaa on se, että miksi emme suhtaudu ruokavalioon ja liikuntaan rennosti?

 

Ei pitkäjänteisiä tuloksia tule stressaamalla, rajoittamalla, kieltämällä tai pakottamalla. Edellä mainituilla asioilla on negatiivinen tunnelataus ja sitä kautta toiminnasta katoaa ilo ja rentous. Ja tulokset.

 

Jos toiminnassa ei ole rentoutta on vaikea saada tuloksia. (Fitness sun muut vastaavat ovat asia erikseen. Tottakai siellä saadaan tuloksia, koska hommaa siivittää kasa pakotteita.)

Sanottakoon vielä, että lähdekritiikkiä on totta kai oltava. Ei kande mennä soitellen sotaan ja syödä pumpulia. Mutta en puhu siitä nyt. 🙂 Vaan konkreettisesti jengin jyräämisestä omilla vahvoilla mielipiteillään.

Mitä te olette asiasta mieltä? Miksi meillä on niin tavattoman suuri halu korostaa omia mielipiteitämme? Onko meillä asiat hyvin vai voimmeko sittenkin vaan huonosti?

 

 

RUOKA JA LIIKUNTA | PILKUNVIILAUS KADOTTAA KOKONAISUUDEN: EI NÄHDÄ METSÄÄ PUILTA

Kuinka usein saakaan lukea naamakirjasta väittelyä eri terveysaiheista. Onko vegaaniruokavalio urheilijalle sovelias vai onko sekaravinto paras? Kuka on eniten oikeassa ja kuka eniten väärässä siitä, onko ok syödä maitotuotteita? Entä se peruna?

Kuinka tappavaa suolistolle gluteeni (tästäkin sanasta väännettiin aikoinaan: karsee kärhämä siitä, että joku oli kirjoittanut sanan gluteiini 😀 ) onkaan? Mikä on oikea tapa liikkua tai paras tapa syödä? Miten ravinto tulee pitkin päivää oikeaoppisesti koostaa?

Sanotaan, että tieto lisää tuskaa. Tavallaan olen samaa mieltä. Tavallaan en. Tuskan määrä riippuu nimittäin siitä, miten tietoa käytetään.

Tietoa meillä on terveysaiheista enemmän, kuin koskaan. Jopa niin paljon, että me kikkaillaan puilla ja unohdetaan metsä eli kokonaisuus.

Tiedämme, miten tulisi optimoida terveyttä: tiedämme jo, mikä on riittävä määrä unta, minkälainen hiilihydraatti tai rasva on ”hyvälaatuista”, miten kasvikset edistävät terveyttämme ja että liikunta on lääkettä jne.

Yksi asia tässä tietoviidakossa on varmaa: tieto lisää tuskaa erityisesti silloin, jos ja kun yritämme optimoida joka ikisen suupalan, joka ikisen askeleemme tai joka ikisen uniminuuttimme.

 

 

Mitä mä luulen, että haaste nimenomaan on tiedon paljous. Lisäksi se, että tietoa on saatavilla ihan hirmuisat määrät ja vielä todella nopasti. Ei tarvitse, kuin vähän Googlettaa ja tadaa! Mulla on jos minkä moisen sopan ohjeet!

Haastavinta tässä kaikessa on se, että terveyttä, hyvinvointia, ruokaa ja liikuntaa on tutkittu paljon. On tutkittu puolesta ja vastaan. Internetin ihmeellisestä maailmasta on helppo löytää vahvistusta omille uskomuksilleen ja käsityksilleen – olivat ne sitten minkä tahansa asian puolesta tai sitä vastaan.

Rentous katoaa. Tilalle tulee sääntöjä, pakotteita ja rajoitteita. Hommasta tulee epämukavaa.

Ja harmi vain, että ihmisaivot ovat taipuvaisia ohjautumaan pois päin kaikesta epämukavuutta aiheuttavasta. Se on meidän eloonjäämisemme kannalta ennen muinoin ollut ehdoton edellytys.

Ja siksi nillittäminen harvoin palkitsee – ketään.

 

RUOKA JA LIIKUNTA | TARVITSEEKO P*RSEELLE POTKIMISTA?

Terveyden optimoiminen on päivän sana. Mutta voiko terveyttä optimoida? Ainahan tulee jotain muuta tilalle, kun yksi haaste tai asia hoituu. Ei terveys tai hyvinvointi ole koskaan valmis.

Keskustelin kerran erään valmennettavani kanssa siitä, kuinka hän on niin onnellinen juuri nyt. Hänellä on juuri nyt niin hyvä. Hyvä siitäkin huolimatta, että hän ei ollut käynyt salilla kahteen viikkoon. Hän on onnellinen siitäkin huolimatta, että edellisenä iltana meni illalliseksi fajitaksia ja toissapäivän iltapäivänä pizzaa.

Kysyin miksi.

Hän oli hienosti pohtinut asiaa ja tiesi sanoa, että koska hän ei stressaa syömisistä tai liikkumisista. Hän on nauttinut olla itsekseen ja viettänyt aikaa poikansa kanssa.

Alkuperäisesti miksi valmennus aikoinaan aloitettiin oli siksi, että nyt pitää saada leidi kuntoon! Hän palkkasi jonkun, joka ”potkii perseelle”. Ravinto ja liikunta fiksattakoon, painoa alas ja itsekuri tilalle!

Ja missä ollaan nyt? Valmennettavallani on vapautunut olo.

Mitään ei ole rajotettu. Kaloreita ei ole laskettu. Nälkää ei ole nähty. Kertaakaan en potkinut ahterille. On opeteltu rentoutta. Se on muuten kummallisen hieno tunne vapautua mielen vankilasta. Jokseenkin osaan samaistua, täällä syy.

Miksi mun tarvitsee potkia jotakuta? <3 Sisu täytyy löytää itsestään, ei ulkopuolelta. Ja se on mun työtä: oman motivaation löytämiseen ohjaaminen – ei jengin potkiskeleminen.

 

RUOKA JA LIIKUNTA | NILLITTÄMINEN EI TEE IHMISESTÄ PAREMPAA

Sääntöjen, pakotteiden, rajoitteiden ja kieltojen seuraaminen ei tee meistä parempia. Se ei takaa onnellisuutta.

Esimerkiksi edellisen asiakkaan tapauksessa: tekikö rentous hänestä huonomman? Laiskemman? Epäonnistuneemman? Ei, vaan onnellisemman. Onnellisemman, joka tuli vapauden kautta.

Hän tuntee itsensä onnellisemmaksi ilman painetta optimoida terveyttä. (Kyllä hän silti tiedostaa, ettei ylipaino ole terveellistä, liian korkea verenpaine ei ole hyväksi ja salitreeni on olennaista liikuntaa lihaksille. Siitä ei olekaan kyse. Vaan ensimmäisestä tärkeästä stepistä kohti pitkäjänteisiä tuloksia. Rentous. #inhimillinenote

Loppupeleissä hommasta tuli itseohjautuvampaa: yhtäkkiä arkiliikkuminen lisääntyi ja energiaa tuli lisää. Vapaus antaa energiaa pakko taas syö sitä. Pakko saa meidät ajattelemaan itse suoritusta liikaa. Pakko saa ajattelemaan niitä puita, ei metsää.

Niille, jotka pohtivat meneekö se aina näin. Painonhallintaa itsessään on tutkittu yllättävän vähän ja Suomessa oppimme ja opiskelumme on aiheessa vielä hitusen lapsenkengissä. Kuitenkin rentous ja sen tuoma oman ajattelutavan ja asenteen muutos on selkästi tutkittu olevan nro 1 esimerkiksi pitkäjänteisten tulosten saavuttamisessa.

Sun täytyy itse aidosti haluta terveyttä ja sitä, mitä kaikkea se sulle tuo. Sitä ei voi eikä pidä pakottaa. Homma pitää lähteä sisältä. Oivalluksesta, että mä tosissaan haluan ja tarvitsen tätä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että terveyttä tulisi sata lasissa optimoida 24/7 ja jokaisena vuoden päivänä.

On oikeasti ihan perusteltua ottaa vaikka konkreettinen miniloma sen painon, ruoan ja liikunnan kyttäilystä. Hermolepo.

Ruokavalioon mahtuu silloin tällöin eines tai epäterveellisyys. Päivään voi sisältyä leipää, perunaa, riisiä, pastaa whatever karseen maineen omaavaa hiilaria. Joskus lepo voi antaa enemmän energiaa, kuin treenaaminen. Joskus sitä valvoo enemmän ja nukkuu vähemmän. Oho.

 

 

Hyvinvointimme on kokonaisuus. Sieltä ei aina voi nostaa yhtä yksittäistä tekijää, joka olisi se kaikkein kamalin. Aina ei kannata kaikkea arvottaa: oliko treeni nyt riittävän kova, kuluiko tarpeeksi kaloreita, söinhän tarpeeksi vähän tai cheatasin tarpeeksi, palkkari pitää huitaista heti koska gainsit jne.

Ja mitä virheiden etsimiseen tulee pohdi miksi niitä on muilta niin tärkeä löytää? Kertoaksesi, että itse teet paremmin? Koska jokin toimi sinulla, niin se toimii muillakin tai pitäisi toimia?

Vapauta itsesi, relaa. Kokonaisuus (= metsä) nimittäin helposti hämärtyy stressatessa ja nillittäessä.

En sano, että hanskat kandee heittää tiskiin ja ruveta välittämästä. Päin vastoin. Kehoitan alkaa välittämään. Mutta eri tavalla. Ilon ja uteliaisuuden kautta. Eikä tukahduttamalla itseään säännöillä ja kielloilla ja siten myös tukahduttamaan muita.

 

 

Mitä sä olet mieltä?

 

Hyviä viboja viikkoosi,
x Kipa

 

 

Artikkelikuvat: Veera Kurittu

 

Lue myös:

Ilon kautta | Lokakuun teema: hyvä minä!

 

*** Seuraa minua ***

Facebook – YouTube – Bloglovin

 

*** Instagram: Coachingkira ***

<3