Positiivinen ajattelu | Elänkö itse oppieni mukaan?
POSITIIVINEN AJATTELU | SUURIA TUNTEITA
Torstaina oli raskas, mutta todella antoisa päivä työhyvinvointivalmennuksissa. Rakastan valmentajan työtä siksi, että saan tehdä ihmisten kanssa työtä – saan kohdata ihmisen. Kiitän usein asiakkaitani luottamuksesta. Kiitän heitä siitä, että hän on tullut itselleen tuntemattoman henkilön valmennukseen ja kertonut minulle kuulumisia elämästään.
Torstaina tuli keskustelua mm. elämän tarkoituksesta, työn merkityksellisyyden kokemuksesta, elämästä ja kuolemasta sekä positiivisesta ajattelusta. Suuria tunteita. <3
Olen etuoikeutettu saadessani kuulla paljon erilaisia ajatuksia ja kohdata paljon erilaisia tunteita. Ihminen on huikea olento siinä, että perustunteemme ovat universaaleja: ilo, suru, pelko ja viha. Lisäksi meitä kaikkia yhdistää halu olla ja tulla hyväksytyksi.
Tunteista mielenkiintoisen tekee se, että me koemme ne eri tavoin.
Sinun kokema tunteesi on eri, kuin minun kokema tunteeni. Siksi emme voi muuta, kuin kunnioittaa toisen tunteita ja tunnetiloja: kaikki tunteet ovat oikeita.
Viimeksi eilen juttelin asiakkaani kanssa positiivisesta ajattelusta. Hän kysyi elänkö itse oppieni mukaan. Tätä varmasti pohtii moni muukin. Onko oma elämäni laiffia, koska halihalipusipusi ja yksisarviset sekä universumin valo ja silleen?
POSITIIVINEN AJATTELU | AVAINTEKIJÄNÄ ITSENSÄ KEHITTÄMINEN
Mun mielestä optimismin ja positiivisen ajattelun suurin muoto on itsensä kehittäminen. Itsensä kehittämistä voi löytää kaikesta ja kaikkialta. Itsensä kehittäminen tuo ajatuksen siitä, että katse kääntyy terveellä tavalla ihmiseen itseensä. Meillä on oikeus ja velvollisuus huolehtia itsestämme.
Lisäksi me kaikki olemme vastuussa siitä energiasta, jonka kuhunkin tilaan ja tilanteeseen tuomme.
Itsensä kehittäminen tuo halun kääntää vastuun ihmiselle itselleen: olenko minä toiminut tilanteeseen sopivalla tavalla? Se on mielestäni positiivisen ajattelun suurin juuri muoto siksi, koska ihminen ei vie vastuuta muille tai syytä muita omasta tilanteestaan.
Sinä itse voit valita energiasi.
Elänkö itse tämän mukaan? Kyllä. Kehitän itseäni, sillä itsensä kehittäminen vahvistaa omaa pystyvyyden tunnettani: sitä, että voin tehdä tässä elämässä vielä suuria.

Hang in there. Joskus on vaikeaa. Paistaa se aurinko lopulta risukasaankin. <3. Kuva: Veera Kurittu
POSITIIVINEN AJATTELU | EI AINA OLE KLIFFAA JA KAIKKEA EI VAAN VOI HALLITA
Kaikki ei ole aina hyvää, mutta kaikesta on aina löydettävissä jotain hyvää. Mä oikeesti ajattelen näin. Hyvään elämään kuuluvat hankaluudet ja takapakit.
Olen vielä aika nuori. Täytän marraskuussa 34 vuotta. Mielestäni se on vähän. Toisaalta jos asiaa alkaa miettimään, niin elämästäni on mitä suuremmalla todennäköisyydellä eletty yli kolmasosa.
Näin kun asiaa miettii se on aika pysäyttävää. 😀
Toisaalta olen kerinnyt kokea jo melko lailla kaikenlaista. Kaikenlaista sellaista, joka siihen hetkeen ei ole tuntunut hyvältä ja kivalta, mutta jälkeenpäin tarkasteltuna ovat olleet suuria opetuksia. Suurimmat opetukset ovag opettaneet jotain elämästä tai sitten olen oppinut jotain itsestäni.
Olen myös oppinut tarkastelemaan asioita monesta eri näkökulmasta. Lisäksi olen tehnyt sen oivalluksen, että ainoa pysyvä asia on muutos. Siksi kaikkia asioita ei vaan voi hallita, sillä lähtökohtaisesti ne eivät ole edes pysyviä. Toisaalta minun ei tarvitsekaan hallita kaikkea. Olenkin oppinut myös päästämään monesta asiasta irti.
Olen myös oppinut tunnistamaan tunteitani ja säätelemään reaktiotani niihin. Olen nimittäin ollut hyvin impulsiivinen ihminen. Olen ollut myös hyvin jyrkkä ja mielipiteeni ovat olleet joskus todella järkähtämättömiä. Nykyään osaan tunnustaa sen. 😀
Olen oppinut tietynlaista syvyyttä. Olen siitä onnellinen, sillä syvältä löytyy paljon enemmän mielenkiintoisia asioita, kuin pintapuolelta.
Nämä mainitus seikat ovat edistäneet omaa kokonaisvaltaista hyvinvointiani suuresti. Hyvinvointi ei tule itsestään, vaan sen eteen on tehtävä töitä.
Joten elänkö itse oppieni mukaan? Kyllä elän. 🙂
Vellonko välillä kurjuudessa? Kyllä vellon. Paistaako aurinko lopulta risukasaan? Kyllä paistaa. Onko mieleni koskaan maassa? Kyllä on.
Ilman haasteita elämässä on vaikea arvostaa tai huomata elämän kaikki hyvä.
POSITIIVINEN AJATTELU | ENNEN EN RIITTÄNYT ITSELLENI SELLAISENA, KUIN OLEN
Olen vasta ”aikuisiällä” oppinut tämän seikan itsestäni ja ymmärtänyt sen, että tietynlainen temperamenttini vain on sisäänrakennettua. Se tulee ikäänkuin äidinmaidosta.
Opin 28-vuotiaana suhtautumaan itseeni inhimillisesti niinä hetkinä, kun heikkous iskee. Ennen en: syyllistin ja ruodin itseäni siitä, että en jaksa, vaan väsyn. Ajattelin epäonnistuvani, koska joskus kaipasin hidastaa. Luulin, etten riitä, koska en tee tarpeeksi – pitäisi tehdä enemmän. Totuus on se, että en riittänyt itselleni sellaisena, kuin olen.
Olen itse joutunut tekemään tajuttoman paljon työtä tunnistaakseni omat voimavarani ja rajani. Siksi välillä ihmettelen kuullessani, että olen välistä tekopyhä: koska elämäni ei ole koko ajan laiffia ja silti teen hyvinvointivalmennusta ja pidän hyvinvointiluentoja.
En ihmettele sitä, että joku sanoo niin. Ihmetten ennemmin sitä, kuinka kapea-alaisesti joku voi asioita ja elämää miettiä. Positiivinen ajattelu on tietoinen valinta ja se on aktiivista työtä oman hyvinvoinnin kehittämiseksi. Se vaatii rinnalleen kumppanin, nimittäin ei niin kivan.
Ei meidän, minun ja sinun, tarvitse olla täydellisiä. Ei positiivisen ajattelun tarvitse tarkoittaa sitä, että mitään negatiivista ei koskaan tapahdu. Mä haluan pysyä positiivisena. Mä haluan toivoa asioiden järjestyvän. Mä haluan uskoa tulevaan ja uskoa sen tuovan hyvää.
Mitä sanotte, tehdäänkö hyvä viikonloppu?
Hoplaa!
x Kipa
Edellinen kirjoitukseni:
*** Seuraa minua ***
Facebook – YouTube – Bloglovin
*** Instagram: Coachingkira ***
~ Intohimolla ajettu asia on luotu onnistumaan. ~
Ei muuta, mut oot mun lemppari 🙂
Fanitan ISOSTI!
Ihana Kia! Mahtava aamun piristys – kiitos, kun olet olemassa! 🙂 <3
Voi Kipa, saanko kertoa että täällä on yksi GoGolainen jolla on sun tunteja edelleen vähän ikävä! Vaikka hyviä ohjaajia on siellä toki muitakin, oonhan siellä yhdeksän vuotta jo pyörinyt 🙂
Mä niin haluaisin oppia tuon armollisuuden ja oman itsensä kuuntelun 🙁 Mulla on ollut syömishäiriö yli kymmenen vuotta; pahimmista ajoista on onneksi vuosia jo. Läheisten menettämisen, mutta myös omien paineideni seurauksena oireet alkoivat viime syksynä pahentua. Haen kontrollia elämään kontrolloimalla syömistä. Eilen mun poikaystävä sanoi osuvasti: ”Sun keho on syntynyt väärään päähän” tarkoittaen, että en todellakaan anna kehoni päättää vaan suunnitelmissa on pysyttävä. Varsinaista liikuntariippuvuutta mulla ei ole, mutta syöminen esim. lepopäivinä on ihan liian minimaalista.
Kiitos ajatuksia herättävästä postauksesta ja blogista ylipäätään! 🙂
Moikka! <3
Voi ei, GoGo! Iso sydän GoGolle ja gogolaisille, olette koko paikka paljon ajatuksissani! Yhdeksän vuotta on muuten pitkä aika, vau! Käytkö enimmäkseen Cityssä, Parkissa vai muussa keskuksessa? Kävinkin tuossa viime joulukuussa viimeksi Parkissa. Oli jännää käydä niin pitkästä aikaa siellä. 🙂
Armollisuus itselleen voi kestää jonkin aikaa – itselläni "vain" 28 vuotta. 😉 Syömishäiriö on toisaalta haastava siitä, että se jollain tapaa matkustaa kanssasi läpi elämäsi. Mikä siinä on hienointa on se, että se opettaa itsestäsi paljon. On mahtavaa, että tiedät miksi sinulla on se – mikä sinua auttaisi päästämään kontrollista irti? Mitä haluaisit tilalle?
Olin juuri Terveysvalmentaja-koulutuksen toisella jaksolla tässä pe-la ja aiheena läpi koulutuksen on liikunta ja sen terveysvaikutukset. On mielenkiintoista yhdistää terveysliikuntanäkökulmaa tuohon, että moni (et siis ole yksin <3 ) liikkuu myös lepopäivinä. Saatamme liikkua, vaikka olisimme väsyneitä ja kaipaisimme lepoa.
Oletko koskaan kehunut itseäsi? Mitkä ovat sinun viisi parasta ominaisuuttasi? Muistuta itsellesi aika ajoin, kuinka arvokas olet. Muut tietävät sen varmasti – tärkeintä on, että sinä itse rakastat itseäsi sellaisena, kuin olet. <3
Syömishäiriö ei ole heikkous eikä se ole väärin. Sitä ei tarvitse unohtaa, peittää eikä sammuttaa – sen kanssa on vain löydettävä tasapaino. Sinä riität. <3
Voi kiitos ihanasta vastauksesta!
Mä käyn Cityssä enimmäkseen, jopa salilla vaikka Park olis kans suht lähellä ja siellähän on vielä paremmat laitteet nykyään. Mutta kuten tuosta yhdeksästä vuodesta voi arvata, oon aika helposti kaavoihin kangistuva 😉
Mä niin toivoisin, että tää olisi joskus kokonaan ohi! Tuo ”Sitä ei tarvitse unohtaa, peittää eikä sammuttaa” oli kuitenkin jotenkin lohdullisesti sanottu ja varmaan ihan tottakin.
Kiitos vielä hyvistä kysymyksistä, jään miettimään niitä <3
<3 Käyhän se henkisesti ja fyysisesti raskaaksi jossain vaiheessa, olet pitkään kantanut tätä mukanasi. 🙂
Ja aina voi pohtia missä näet itsesi viiden vuoden päästä? Millainen olet silloin? Millaista elämäsi on silloin?
Sinulla on selkeä tahto päästää syömishäiriöstä irti – nyt vain pitää uskaltaa tehdä se. <3