Vieläkin kuulee välillä legendaa siitä, että iltasyöminen lihottaa eikä klo 20 jälkeen saa syödä, sillä yöllä kroppa ei kuluta kaloreita. Miten on, lihottaako iltasyöminen?

 

 

NUKKUMINEN EI KULUTA KALOREITA?

Kuka on koskaan mennyt nälkäisenä nukkumaan? Onko tullut hyvin uni?

Todennäköisesti ei. Jo tästä syystä on perusteltua syödä illalla, koska nälkäisenä meneminen harvoin on mielekästä. Lisäksi on hyvä muistaa, että on tärkeää nukkua hyvin. Syömällä illalla tietyntyyppisesti voit vaikuttaa suotuisasti uneen, etenkin jos olet herkkäuninen.

Tarkoitus ei siis ole varsinaisesti puoltaa iltapainotteista syömistä tai itsensä ähkyyn vetämistä iltaa vasten, vaan lisätä ymmärrystä siitä, ettei illalla syöminen automaattisesti lihota ja sillä on paikkansa.

Mitä tulee väitteeseen, että yöllä ihminen ei kuluta kaloreita, niin se on valitettavasti hömppää. Kyllä yölläkin kuluu energiaa, olethan elossa silloinkin. Nukkuessaan kroppasi kuluttaa noin perusaineenvaihduntansa säätelemän määrän energiaa (noin 1 kcal/min).

Kahdeksan tunnin yöunet kuluttavat siten noin 480 kcal. Yön aikaisessa kulutuksessa voi olla eroja, sillä esimerkiksi kääntyily unen aikana lisää pienesti energiankulutusta.

Uni on myös hyvin aktiivista aikaa. Nukkuva ei sitä huomaa, mutta yön aikana aivosi huuhtoutuvat ja lataavat itseään sekä lokeroivat ja jäsentelevät päivän aika opittuja asioita.

Toki yöllä energiankulutus on alhaisempaa kuin päivällä, koska ensinnäkin makaat ja toisekseen hormonitasapaino pitää kudosten toiminnan rauhallisena.

 

lihottaako iltasyöminen

 

ILLALLA SYÖDYT KALORIT LIHOTTAVAT?

Ei automaattisesti, vaan vain silloin kun iltapalan kalorit ovat ylimääräisiä kaloreita. Tottakai, jos päivän aikana olet syönyt paljon energiaa, etkä ole juurikaan sitä kuluttanut, niin illalla nautittu energia on helposti ylijäämää.

Mutta rehellisesti vuorokaudenajalla ei ole merkitystä. Kehoa kiinnostaa kokonaisuus eli kokonaiskalorinsaanti.

 

näläntunne

 

MITEN SYÖDÄ ILLALLA, ETTÄ TULEE UNI?

Hyvin nukutut ja riittävät yöunet edistävät painonhallintaa. Jos olet herkkäuninen tai koet, että uni ei helposti tule simmuun, niin tarkastele hetki syömistottumuksiasi.

Meillä Suomessa perinteisesti syödään illallinen aikalailla töiden jälkeen myöhemmin iltapäivästä tai alkuillasta.

Tämän jälkeen saatetaan riipaista kenties vielä iltapala. Todella monessa maassa illallinen syödään meidän näkövinkkelistä hyvin myöhään: illallinen on päivän viimeinen ateria.

Siinä saattaa kuitenkin olla perää, että vaihdatkin illallisen ja iltapalan paikkaa. Syökin dinnerin paikalla kevyt välipala, vähän samaa kuin mitä söisit iltapalaksi. Näin vireystilasi pysyy yllä eikä sinulle tule raskaan aterian jälkeistä uuvahdustilaa. Ehkä innostut jopa käydä ulkoilemassa tai treenaamassa jotain. 🙂

Siirrä päivällinen illalle noin pari tuntia ennen nukkumaan menoa. Näin unen saanti helpottuu, nukahdat aikaisemmin ja todennäköisesti saat riittävämmät yöunet.

Suosi iltadinnerillä hitaasti imeytyviä hiilihydraatteja, sillä ne vaikuttavat suotuisasti unentuloon rentouttamalla kehoa. Lisäksi ne pitävät verensokerin tasaisena yön aikana.

 

lihottaako iltasyöminen

 

Hyviä hiilihydraatteja illan vikalle aterialle on esimerkiksi:

– kaura, sokeriton mysli
– täysjyväriisi, täysjyväpasta
– monivilja- ja täysjyväleipä
– peruna, bataatti, juurekset, sienet, linssit, herneet, pavut, sienet
– marjat
– pähkinät ja mantelit
– appelsiini, greippi, omena, päärynä
– tumma suklaa (kaakaota vähintään 70 %)

 

Erityisesti iltaan sanoisin vinkiksi vielä sen, että vältä syömästä kännykän, TV:n tai muiden virikkeiden ääressä. Klousaa päivä. Syö mieluummin ruokapöydän ääressä ja tiedosta, että syöt. Tämä vinkkinä erityisesti sinulle, jolla on taipumusta iltanaposteluun. <3

 

Energistä viikkoa kaikille!
x Kipa

 

 

 

KURKKAA MYÖS:

Teemaviikko: some + itsetunto – treenipaineet

 

OSALLISTU HYVÄNTEKEVÄISYYTEEN!

Osallistu hyväntekeväisyyteen tilaamalla Coachingkira20-koodilla Foodinin verkkokaupasta: liikunta kuuluu kaikille!

 

FITNESSMALLI 2018 -FINALISTI

Fitnessmalli 2018 -finalisti – mitä liikunta-alan koulutusta minulla on?

Foodin – jyväskyläläinen perheyritys

Fitnessmalli 2018 – miksi hain kisaan?

 

*** Seuraa minua Instassa: @coachingkira ***

coachingkira

Fitnessmalli 2018 -kisa päättyy lokakuussa!