Liikkua voi liikaa. Liikunnasta voi kadota ilo, koska sen tekemisestä on tullut pakko. Mieli ajaa tekemään enemmän, kuin olisi tarpeen tai järkevää. Paljon kirjoitetaan ja luennoidaan siitä, kuinka meidän suomalaisten tulisi liikkua enemmän. Tiedän, pidän itsekin luentoja aiheesta. 😀 Harvemmin otetaan esille kuitenkaan sitä toista puolta: entä kun liikkuu liikaa? Mistä tietää, milloin raja ylittyy? 

 

Milloin liikkuminen on pakkoliikuntaa ja mitä asialle voi tehdä?

 

pakkoliikunta

On hieno tunne olla onnellinen omassa itsessään ja siitä mitä tekee. Koen ryhmäliikuntaohjaajana olevani osa suurempaa kokonaisuutta: en vain liikuta ihmisiä, vaan edistän ihmisten terveyttä ja hyvinvointia. On vapauttava tunne, kun ei itse tarvitse enää keskittyä pelkkään suorittamiseen ja pakkoon.

 

EX-PAKKOLIIKKUJAN AJATUKSIA

Mikäli tartuit aiheeseen saatat olla henkilö, joka liikkuu paljon. Mietit ehkä, että liikutko jopa liikaa? Tai kenties sinulla on tuttu, jonka olet huomannut viettävän paljon aikaa liikunnan parissa, ja mietit miksi.

Kokosin kirjoitukseni lopuksi pienen tarkistuslistan, josta voit löytää pakko- tai himoliikkujan tuntomerkkejä.

Mitä useampaan voisit laittaa raksin ruutuun omalla kohdallasi, niin on hyvä miettiä suhtautumistasi liikuntaan. Ettei vain treenaaminen käänny suorittamisen puolelle? Hallitseeko treeni sinua etkä sinä itse treeniä?

 

On tärkeää kysyä itseltään rehellisesti, kuinka kauan voit jatkaa samaa tahtia? Miksi liikut niin paljon – mikä on motiivisi? Unohda ruotiminen tai syyllistäminen: kaikelle on yleensä inhimillinen ja looginen syy.

Olen itse entinen pakkoliikkuja. Treenin vankina on muuten aika uuvuttavaa olla. Myönnän sen nyt, mutta jos minulle pahimpaan pakkoliikunta-aikaan asiasta mainittiin, niin voitte kuvitella kuinka otin itseeni.

…”huolehtikaa vaan omista asioistanne”!

Looking back se ei ollut antoisaa aikaa. Kyllähän liikunnasta tavallaan silti tykkäsi, mutta se meni totaalisen överiksi:

 

kotiin en antanut itseni mennä, ennen kuin olin rättiväsynyt ja nimenomaan treenaamisesta.
Vain siten olin ansainnut levon ja ruoan.

 

Ajatella, että ruoka ja oleminen piti ansaita rääkkäämällä itseään. Päivät meni miettiessä, kuinka kerkiän ja mitä treenaamaan. Ystävät saivat odottaa tai jäädä välistä. Kouluprojektit tehtiin viime tinkaan, koska treeni. Jaksoin tätä tahtia 16-vuotiaasta 23-vuotiaaksi.

 

pakkoliikunta

 

Treenistä katosi ilo: joka paikkaan sattui, olo oli kankea ja joskus pakotin itseni itkien treenaamaan. Väsytti vaan niin sikana ja silti oli pakko mennä.

 

Miksi? En tiedä. Pelkäsin lihovani. Pelkäsin, että kuntoni huononee. Pelkäsin olevani riittämätön ja vähemmän. Pelkäsin olevan LAISKA. Pelkäsin, että kadottaisin urheilijan identiteettini.

Pakoilin syömistä, pysähtymistä ja mitään tekemistä. Pakoilin itseäni: en halunnut kohdata itse itseäni. Oli niin paljon helpompi sivuuttaa oma sisäinen levottomuus ja haudata se treenin alle.

Pahinta oli vain olla. Olin voinut mennä vaikka kymppikilsan juoksu- tai hiihtolenkille aamulla ja jos ilta oli istuskelua, niin podin huonoa omaatuntoa istuskelusta.

 

Lisäksi ruoka piti ”ansaita” liikkumalla: jos en mennyt treenaamaan piti skipata ruokia.

Suuri syy, miksi kirjoitan blogiani ja haluan jakaa tietoa on se, että haluan auttaa. Minulla on aina syyni sille, miksi kirjoitan näitä valmennuksellisia juttujani täällä blogissa.

Tässäkin asiassa olisin niin kipeästi noina aikoina kaivannut näitä samanmoisia kirjoituksia ja ajatusten vaihtoa.

Vertaistukea.

Ei silloin oikein ollut.

 

treeni

MITEN PÄÄSIN IRTI SUORITTAMISESTA?

Liikuntani oli suorittamista isolla S:llä. Mitä sitten kävi?

Kyllästyin. Kyllästyin miettimään treeniä, ulkonäköä, minäkuvaa ja hyvinvointia 24/7. Kyllästyin pakottamaan itseäni treenaamaan.

Kyllästyin aikatauluihin ja siihen, että olin naimisissa jumppa-aikataulun kanssa. Kyllästyin myös siihen, että minulla ei ollut todellista punaista lankaa treeneissäni: treeni oli vain fanaattista kalorien kulutusta.

Miten ihmeessä sellaista voi jaksaa lopun elämäänsä?

 

 

pakkoliikunta

Vastaus on, että ei jaksakaan. Löysin oman kehoni hienouden ja lempeyden ja armollisuuden itseäni kohtaan. Se vaati pysähtymisen ja vauhdin hiljentämisen. Sen, että totesin itselleni olevani väsynyt siihen kaikkeen.

Ymmärsin, että ihmisarvoni mitta ei ole treeni tai ulkonäkö. Pikkuhiljaa ajatusmaailmaa muuttamalla ja sitkeän ajatustyön kautta minulle kehittyi #inhimillinenote itseeni ja kehooni.

Toivon sitä samaa myös sinulle, sillä sinä todella olet sen arvoinen.

 

 

pakkoliikunta

PAKKOLIIKKUJA? TSEKKAA LISTA!

Tsekkauslista, ole hyvä! Oletko pakkoliikkuja?

  • Liikunta tai treenaaminen pyörii jatkuvasti mielessäsi
  • Ajatuksissasi jatkuvasti pyörii minä, kehonkuva, hyvinvointi
  • Et ”uskalla” pitää lepopäiviä, koska pelkäät kuntosi huonontuvan tai painosi nousevan
  • Podet huonoa omaatuntoa ja riittämättömyyttä, mikäli treeni jää välistä tai pidät lepopäivän
  • Treenaaminen on fanaattista ja siitä puuttuu punainen lanka: saatat treenata useamman tunnin putkeen, vaikka väsyttäisi
  • Sosiaaliset suhteet kärsivät: jätät ystäväjutut ja kaverimenot liian helposti väliin, koska yleensä niihin liittyy syömistä tai jopa juomista – menet ”mieluummin” treenaamaan
  • Treeni rajoittaa elämää: päivistä puuttuu rentous ja spontaanius, koska tulevat päivän tai illan treenit rajoittavat tekemistäsi jo ajatuksen tasolla (säästelet päivän, koska illalla menet treenaamaan)
  • Liikuntaan motivoi pakko, ei liikunnan ilo: esimerkiksi jokin ulkoinen motivaatio kuten kalorit, lihomisen pelko, ulkonäkö tai muiden käsitys sinusta ahkerana superihmisenä ja liikkujana saa sinut liikkeelle
  • Edes rasitusvamma, flunssa tai vastaava ei saa sinua jättämään treenejä välistä
  • Olet ärtyisä, kiukkuinen ja menetät malttisi helposti – erityisesti v*tuttaa, jos ei pääse treenaamaan (päiväsi voi mennä jopa pilalle tämän vuoksi)
  • Suorituskykysi on laskenut, treenatessa hapottaa, mieli ei ole mukana tai oikeastaan ei edes huvittaisi treenata
  • Treenaat yli 4 kovaa treeniä viikossa

Sanon tämän hyvin usein ja sanon sen taas: liikunnan on tarkoitus olla osa elämää, ei hallitseva tekijä elämää. Treenaamisen pitää tuoda sinulle energiaa, ei viedä sitä. Sen ei pidä vähentää elämänlaatuasi tai toimintakykyäsi, vaan sen pitää lisätä sitä.

Saat tuloksia, kun keskityt laatuun – et määrään.

 

 

Ihanaa viikon alkua,
x Kipa

 

 

Tsekkaa myös vlogini:

Mitä kehossasi tapahtuu kuukauden sokerilakon aikana?

 

Fitnessmalli 2018 -kisan finalisti

Fitnessmalli 2018 – miksi hain kisaan & suosikkikommenttini

 

*** Seuraa minua ***

FacebookYouTubeBloglovin

 

*** Instagram: Coachingkira ***

hyvinvointi

<3