Elämässä ainoa pysyvä asia on muutos
VUODESTA 2017 POVATTIIN MUUTOSTEN VUOTTA
Mä muistan vielä, kun tämä vuosi oli aluillaan. Tammikuu ja talven hämärät. Päiviä siivitti uuden alku ja juuri kuluneen vuoden jälkipuinnit ja irtipäästämiset.
Vuodesta 2017 povattiin suurten muutosten vuotta. Mä aina ajattelin, että se jotenkin liittyisi tyyliin uusiin duunikuvioihin. Tai ehkä siihen, että ilmaantuisi mahdollisuus seikkailla ulkomailla. Tai se tarkoittaisi vaikka keittiöremppaa.
Pieni hintsi oli siitä, että suurten muutosten vuosi saattaisi merkitä myös sitä, että edessä on jotain sellaista mikä ei tapa mutta vahvistaa.
En tajunnutkaan, että niin usein tahattomasti heitetty sanonta kirjaimellisesti voisi oikeasti todella tapahtua tänä vuonna. Ja monta kertaa lyhyen ajan sisään. Ja että siinä niin vahvasti läsnä olisivat kuolema, huoli, irtipäästäminen sekä luopumisen tuska.
Olen huomannut ja ymmärtänyt sen, että elämä on laina. Mitään et ota täältä mukaasi ja niin harva asia todella on sinun. Asiat ovat ainutkertaisia, ne ovat meillä lainassa. Siksi niitä pitää arvostaa hetkessä. Liikaa ei pidä pohtia tulevaa eikä liiaksi pitää kiinni menneestä.
MIKÄÄN EI OLE PYSYVÄMPÄÄ, KUIN MUUTOS
Elämme elämäämme niin usein ajatuksin, että olisi olemassa jokin ideaali versio asioista. Jokin ”oikea” tapa, miten asioiden tulisi olla tai mennä.
Synnyt, kasvat yhteiskuntakelpoiseksi, käyt tietyt koulut, harrastat, menet töihin ja tienaat tietyn määrän rahaa, hankit tietynlaisen asunnon, vanhenet, olet omatoiminen seniori ja lopulta sinusta aika jättää.
Lisäksi pyrimme niin suurella vimmalla ja energialla optimoimaan asioita. ”Ottamaan itseämme niskasta kiinni.” Terveyttä, hyvinvointia, liikuntaa, perhe-elämää, pankkitilin saldoa, sisustusta, vaatekaappia, vaatekokoa jne. optimoiden. Ihmettelemme hyvin usein sitä, miksi joskus ennen joku asia oli helpompaa, todennäköisempää tai ihan muuten vaan erilaista (= paremmin).
Se on siksi erilaista se mennyt aika, koska se oli silloin. Olit myös itse silloin erilainen. Nyt on nyt ja näiden kahden ajanjakson väliin mahtuu muutos. Hyvin usein valmennuksissa ihmiset pohtivat mennyttä aikaa ja sitä, kuinka silloin nuorempana esimerkiksi painonhallinta oli niin paljon helpompaa. Sitä pysyi kuosissa ihan superpienillä muutoksilla. Kysyn aina seuraavaksi mikä ajanjakso ja -kohta hänellä on mielessä ja kauanko tästä on.
Vastaus on yleensä useampi vuosi.
Mitä olen tämän vuoden aikana oppinut on se, että vertaaminen ei auta.
Idealisointi ei auta.
Elämällä on sinulle aina jokin ylläri takataskussa.
Tärkeää on ymmärtää, että mitä sinä jotain ennen olit ei kerro mitään siitä
mitä sinun on mahdollista olla nyt.
Mikään ei ole pysyvämpää, kuin muutos. Elämä on jatkuvassa liikkeessä. Meidän tehtävämme on reagoida tähän elämän liikehdintään sen hetkisillä tiedoillamme, taidoillamme ja osaamisellamme sen hetken parhaalla mahdollisella tavalla. Muuta sinun tai minun ei tarvitse tehdä. On luotettava prosessiin. Katsoa ne kortit, joita kulloinkin annetaan ja elää homma läpi.
On mahdollista, että myöhemmin jokin tekosi osoittautuu sellaiseksi, jonka jälkiviisaana tekisit toisin.
Mikään ei ole viisampaa, kuin jälkiviisaus. Asukoon se meissä jatkossakin ja ottakaamme oppia
siitä avoimen uteliain mielin – ei tuomitsemalla tai ruotimalla itseämme.
#inhimillinenote
MUUTOS USEIMMITEN LIITTYY JOSTAIN LUOPUMISEEN
Mulle on kirkastunut tämän syksyn myötä se, että muutos useimmiten liittyy jostain luopumiseen. Muutoksessa saa aina jotain tilalle – jostain on samalla luovuttava. Muutos on itsetutkiskelun ja itsetuntemuksen syventämisen aikaa. Joskus muutokset ovat hyvin pieniä: käynti kampaajalla ja päätätkin leikata pitkän tukan polkaksi. Ehkä vaihdat maitomerkkiä Valiosta Arlaan. Tai aloitat uuden harrastuksen tai lopetat vanhan. Vähennät töitä tai saat ylennyksen.
Jotain tällaista.
Toisaalta joskus vastaan voi tulla sellaisia asioita, jotka todella testaavat rajojasi. Elämänasennettasi ja -myönteisyyttäsi. Todellista jaksamistasi, arvojasi ja elämäsi prioriteetteja. Joskus niihin saattaa liittyä vahvasti sen pohdiskelu, miksi ylipäätään olet täällä? Joskus saatat jopa ihmetellä, miksi jotain tapahtuu juuri sinulle.
Miksi muutoksen pitää joskus olla niin massiivisen suuri, sinua kokonaisvaltaisesti
niin suuresti ravisteleva asia?
Olen hyvinvointivalmentaja. Minulla on käynyt tuuri, koska minulla on jonkin verran työkaluja kehittää tunteideni hallintaa ja käsittelyä. Tämä vuosi on kuitenkin koetellut tietojani ja taitojani enemmän, kuin mikään muu vuosi koskaan. Nimenomaan tämä syksy. Enkä puhu valmennuksista, vaan puhun omasta elämästäni.
Minulta tänään kysyttiin kirjoitanko enää blogia, kun en ole julkaissut pitkään aikaan. To be honest viime perjantaina kirjoitin viimeksi. Kyllä kirjoitan. Aikani ja voimavarani vain ovat olleet käsittämättömällä koetuksella tänä syksynä – tänä suurten muutosten vuonna 2017.
Olen seissyt vastakkain ajatuksen kanssa, että mitäs jos minulla ei kohta olekaan enää isosiskoa. Jos joudunkin luovuttamaan elämälle hänet? Vaikka et ole aina vierelläni olet kuitenkin aina läsnä, olet rakas siskoni. Kun sinulle tapahtuu elämässäsi vaikeita asioita osaanko minä olla – pystynkö minä olla – sinun tukenasi riittävän hyvin ja oikein?
Olen olosuhteiden pakosta ottanut vastaan myös sen, miten kohdata pelko, epävarmuus ja tyhjä olo siitä, että minulla ei olisikaan enää äitiä? Kenelle minä sitten soitan ja olen maailman ihmeellisiä asioita ihmettelevä ja joskus jopa kiukutteleva lapsi?
Olen käsitellyt myös ajatusta, että mitäs jos 94-vuotias pappani ei olekaan meidän kanssamme enää jouluna? Kenelle minä sitten annan eskimosuukkoja nenätysten tai kuka minua halatessaan taputtaa selkääni ”majavan häntää” esittäen? Kenen kanssa minä nyt olen yhtä puuta, kuten meillä on papan kanssa tapana sanoa?
Olen myös vääntänyt ja kääntänyt oman parisuhteeni kanssa. Voimavarat ovat vähissä. On vaikeaa koittaa hitsata kaksi niin soroista särmää yhteen. Kaipaan etäisyyttä, kaipaan aikaa omille ajatuksille – mitä minä oikeastaan parisuhteelta haluan ja tarvitsen? Olenko onnellinen? Mitä onnellisuus tarkoittaa minulle?
Olin onneni kukkuloilla perheen uudesta koiratulokkaasta. Tarvitsin pitkästä aikaa jotain pysyvää elämääni. Jotain sellaista, joka katsoisi minuun päin huokuen pyyteetöntä rakkautta sanoen: ”kaikki tulee olemaan hyvin – kunhan vain rapsutat minua ja huolehdit minusta, niin kaikki tulee olemaan hyvin”.
Eilen jouduin tekemään elämäni raskaimman päätöksen luopua tästä koirasta. Olen murtunut. En voi lopettaa ajattelemasta pientä viatonta koiranpentua, joka joutui ihmisten näkemyserojen pelipalloksi. Joka kerta, kun mietin Silasta itken. Itku tuntuu puristuksena rintakehästä, minulta loppuu happi. Ikävöin niin kovin.
ELÄMÄ – ASIAT OVAT LAINASSA
Käsitin tänä syksynä, että elämässämme asiat ovat lainassa. Asioita, tilanteita, suhteita, eläimiä ja ihmisiä tulee – ja menee. Mikään ei oikeastaan ole pysyvää. Aluksi se tuntuu karulta, mutta oikeastaan se on juuri se elämän kaunis puoli.
On osattava nauttia hetkestä. Tässä ja nyt. Annettava hyvän kantaa ja muistaa ne hienot asiat, joita on jo saanut. Huolimatta siitä, että jostain pitää luopua. Luopuminen tuntuu raskaalta, mutta se saa meidät ajattelemaan ja arvostamaan entistä enemmän sitä hyvää, jonka kerkesimme saada.
Elämä todella on asennekysymys. Lasi voi oikeasti olla puoliksi täynnä tai se voi olla puoliksi tyhjä – kummasta lasista minä juon viinini? (Kyllä, juon viiniä. Joskus jopa viikollakin.) Juon siitä puoliksi täydestä, hymy kasvoilla. Sillä tiedän, että kaikki tulee olemaan hyvin. Moni asia on jo paremmin, kuin vähään aikaan oli. Luotan prosessiin.
Sinun on ystävä hyvä osattava elää hetkestä, ei pelosta käsin. Elämän suurin hyvä on oppia kohtaamaan ja käsittelemään epämiellyttäviä ja luopumisen tunteita. Miksi? Sillä ne kasvattavat meitä eniten. Ne saavat meidät huomaamaan elämän kauneuden. Ei se, että elämä olisi tasaista hattaraa tai hyvää, koska silloin emme todella joudu kohtaamaan itseämme tai asioita.
Olemme täällä kehittymässä ihmisinä. Ja sitä totta vieköön vuosi 2017 on ollut. Se ON ollut suurten muutosten vuosi: ennen kaikkea se on ollut itsensä uudelleen luomisen, kehittämisen ja sopeuttamisen vuosi.
Se, jos mikä on suurta se.
x Kipa
(Taustalla soi Didon Life for Rent)
EDELLINEN KIRJOITUKSENI:
Arvonta! | Suolaista vai makeaa ruokaa – mistä johtuu suolaisen ruoan himo?
*** Seuraa minua ***
Facebook – YouTube – Bloglovin
*** Instagram: Coachingkira ***
~ Intohimolla ajettu asia on luotu onnistumaan. ~
Viimeisimmät kommentit